Blogi: Timo Vihavainen, pe 27.10.2017 10:39

Barbarian paluu. Ihanko totta?

Barbarian paluu. Pari huomiota asiasta

 

Moni on näköjään kummeksunut ja paheksunutkin kirjan nimeä Barbarian paluu. Kirja ei näet, vastoin vallitsevaa ortodoksiaa keskity kuvaamaan länsimaisen ihmisen kelvottomuutta sinänsä ja hänen aivan liian nuivaa suhtautumistaan maailman hätään vaan pikemminkin päin vastoin.

Barbariassa nimittäin on kysymys arvojen madaltumisesta ja turmeltumisesta eikä sen sijaan esimerkiksi sentimentalismin vähäisyydestä tai ylenpalttisuudesta, kohdistuipa se sitten hyviin tai huonoihin asioihin.

Kirja lähtee siitä olettamuksesta, että terve ja elinvoimainen kulttuuri, barbarian vastapainona, arvostaa hyviä asioita ja vastustaa huonoja. Tämä taas edellyttää kykyä jakaa asioita huonompiin ja parempiin eli hierarkioiden tunnustamista. Pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen on aina ollut sivistyksen tunnus, joka erottaa sen barbariasta.

Kulttuurin perusteet ovat sen sijaan pettäneet silloin, kun totuutta ei edes tunnusteta olemassa olevaksi, saati että siihen pyrittäisiin. Siitä on kysymys silloin, kun taide haaalii asiakkaita kuvaamalla pahuutta ja siinä piehtaroimalla ja kun rumuus julistetaan tasa-arvoiseksi kauneuden kanssa tai jopa sitä paremmaksi.

Määrätön ja suhteeton kyynelehtiminen vaikkapa yhden valokuvan edessä on osoitus sentimentalismista. Mikään hyvyyden ilmentymä se ei ole. Tässä tulee mieleen banaali esimerkki siitä, miten Auschwitzin komendantti Rudolf Höss aikoinaan työpaikallaan pohdiskeli ihmiselon dramatiikkaa: toisaalla kukkivat ruusut, toisaalla menevät kuolemaan lapset. Blühen und gedeihen, miten ihanaa olikaan katsella sitä ja tuntea liikutusta, myötätuntoa…

Kysymys barbarian tulosta kulttuuriin ja sen todennäköisestä muuttumisesta läpeensä barbaariseksi on kysymys rakenteista, ja niiden muuttumisesta, jota pienetkin seikat saattavat indikoida voimallisesti, vaikka ne itsessään eivät suuria merkitsisi.

Kysymys ei ole siitä, onko jokin drag show tai Tuska-festivaali sinänsä barbariaa. Toki kulttuuri on aina leikkiä ja sen piiriin mahtuu loputtomasti myös sellaista tarkoituksetonta tai vähämerkityksellistä ja jopa vähämielistä puuhaa, joka ei kokonaisuuden kannalta merkitse mitään.

Mutta kannattaa pysähtyä miettimään, mitä uutta kulttuurimme ytimiin on kertynyt vaikkapa viimeksi kuluneiden viidenkymmenen tai sadan vuoden aikana. Samalla voidaan muistella, mitä siitä on samaan aikaan poistunut. Tällöin kukaties ymmärrämme, mihin suuntaan olemme siirtyneet kulttuurisessa mielessä, eli arvostusten ja henkisten pyrintöjen kannalta.

Jotta asiat saataisiin oikeaan yhteyteensä, muistakaamme samaan aikaan, miten Euroopan suhteellinen kansainvälinen merkitys on muuttunut ja millaisen demografisen tulevaisuuden meidän sukupolvemme on valmistanut tälle kulttuurille.

En usko, että keneltäkään, joka tätä vertailua tekee, jää huomaamatta se suuri ja yhtenäinen trendi, joka kausivaiheluista puhdistettuna useimmissa merkittävissä asioissa osoittaa yhteen ja samaan suuntaan: alas.

Euroopan kannalta on oleellista paitsi se, että sen suhteellinen merkitys maailmassa on koko ajan alenemassa, myös se, että sama koskee sen kulttuurin nauttimaa arvostusta. Paluu entiseen lienee mahdotonta ja tämä koskee ainakin suhteellista taloudellista ja poliittista asemaa ja demografiaa, joka sen paljolti määrää.

Vielä sata ja jopa vain kahdeksankymmentä vuotta sitten Eurooppa oli ehdoton jäljittelyn ja kunnioituksen kohde kaikkialla maailmassa. Englannin pankki, Saksan pääesikunta ja Ranskan Akatemia eivät olleet vain keskikokoisia laitoksia muiden joukossa, vaan edustivat ihmiskunnan saavutusten huippua hyvässä ja pahassa.

Silloin jokainen halusi olla eurooppalainen ja omaksua länsimaisen sivistyksen. Eihän muutakaan todellista sivistystä ollut.

Nyt on toisin. Niin sanottu kiinniottava kehitys on tuonut yhä uusia maita Euroopan maiden rinnalle ja ohikin. Samaan aikaan niiden itsetunto on kasvanut ja eurooppalainen kulttuuri on alkanut niille merkitä yhä useammin vain rappiota, jota ne eivät millään muotoa halua jakaa. Muut vanhan mantereen annit kyllä kelpaavat.

Samaan aikaan kun postmoderni barbaria on Euroopassa korvannut sen perinteisen itsetietoisen kulttuurisen mission ja entinen korskeus on saanut antaa tilaa itseinholle, on maanosaan marssivien siirtolaisten oma itsetunto noussut aivan uusiin korkeuksiin. Tämä merkitsee sitä, että barbaria lisääntyy maanosassamme kahta tietä: sekä kotitekoisesti että tuontitavarana.

Kun keskiaikaiselle totalitarismille ei nykyään enää pystytä sanomaan ei, eikä edes löydetä argumentteja sen barbaarisuuden osoittamiseksi, joudutaan väistämättä sen edistäjiksi. Eurooppa onkin nyt täynnä käskyjä ja kieltoja, joiden tarkoituksena on estää barbarian erään lajin arvosteleminen.

Mitään vastaavaa ei olisi voitu kuvitella edes viisikymmentä vuotta sitten, eipä edes 1970-luvulla. Sen jälkeen on koko ilmapiiri muuttunut.

Kulttuurin kuoleminen ei ole historiassa ollut poikkeus vaan sääntö. Asiaa paljon tutkinut Arnold Toynbee on sanonut mielipiteenään, etteivät kulttuurit kuole, vaan ne tekevät itsemurhan.

Ei tarvitse olla profeetta ymmärtääkseen, millä tavoin tällaista prosessia ollaan parhaillaan edesauttamassa esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan tasolla. Sitä lienee siis turha selostaa. Asian joko ymmärtää tai sitten ei.

Kulttuurin rappion oireita voidaan tietenkin erottaa kaikilla sen sektoreilla. Taiteen muotokieli ja aihepiirit, pop-kulttuuri, TV:n massaviihde ja puhdasta tyhjää esittävät ”reality showt”, helppohintainen bestsellerkirjallisuus ja jopa nobel-palkittujen kirjojen aihepiirin ja tason muuttuminen. Nämä ja vaikkapa ruumiinkulttuurin palvonta megalomaanisine lavasteineen ja näytöksineen, pride-marssit ja muut vastaavat ilmiöt ovat lopultakin vain pintaa, mutta silti ne samaan aikaan heijastavat itse kulttuurin ytimen muuttumista.

Minusta se tarkoittaa sen tyhjentymistä tai mätänemistä. Noiden mainittujen kulttuurin sektoreiden nykytila on jotakin uutta ja ennen kokematonta.

Edistys, johon sinänsä ei enää uskota, on tavallaan yhä olemassa ja vaikuttaa siten, että kaikkea tai lähes kaikkea voi ja myös halutaan viedä yhä uusiin äärimmäisyyksiin. Kuvaamataide tarjoaa ääriesimerkkejä, jotka hajuineen, äänineen ja vastenmielisine näkymineen eivät enää kutsu luokseen katsojia, jotka todella välttelevätkin noita teoksia. Kotiinsa niitä voisi haluta vain hullu.

Mikäli ajatellaan sellaisia hyvin tärkeisiin asioihin liittyviä laajempia ilmiöitä, kuin feminismi, on siitä sattuvasti sanottu, että se on kuin myrkky, joka kyllä jätti nauttijansa henkiin, mutta rampautti hänet.

Kulttuurin aikoinaan jalostamasta ja ihannoimasta rakkauselämän kukkatarhasta syntyi kehityksen myötä haiseva suo, jonka asukkaita liikuttaa enää vain karkea vallankäyttö ja taistelu aistillisesta tyydytyksestä.

Sota on epäilemättä aina kuulunut olennaiselta osaltaan barbarian piiriin. Toki tämä asia näköjään kirkkaasti ymmärrettiinkin jo toisen maailmansodan tuoreen kokemuksen jälkeen. Silloin sankarikultteja ja muuta onttoa sodan glorifiointiin käytettyä ainesta alettiin pilkata ja alentaa. Samalla vedettiin lokaan aito patriotismikin.

Kummallista kyllä, myös tämä on nyt taakse jäänyttä elämää. Vaikka isänmaallisuus sanan vanhassa ja usein teennäisessä muodossa on julistettu haudatuksi, kiehtovat kunnian kenttien extreme-kokemukset taas kerran yhä useampia.

Juuri tuo extreme näyttääkin monesta olevan kehityksen looginen päätepiste ja siis kulttuurin korkein muoto. Extreme ei kaipaa sen kummempia perusteita: se on syy omalle itselleen. Siinä suorituksen perustelu syntyy ikään kuin neitseellisesti asiasta itsestään. ”Halusin kiivetä noille vuorille”. ”Miksi”? ”No kun ne olivat siellä…”

Mutta barbarialla voidaan ymmärtää myös tapojen raaistumista ja hienostuksen häviämistä. Barbariaan siirryttäessä aletaan kulttuurin korkeimmillakin tasoilla puhua karkein sanoin ja tylsin käsittein, liikkeet käyvät rumiksi ja äänikin muuttuu raa’aksi. Ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä lakataan olettamasta erilaisten tasojen mahdollisuutta ja kieltäydytään osoittamasta kunnioitusta tai pieteettiä. Kieli köyhtyy, tavat käyvät karkeiksi ja typeriksi.

Samalla käsitykset esimerkiksi kunniasta ja sen vaatimuksista käyvät ristiriitaisiksi. Toisaalla hyväksytään primitiivisten kunniakäsitysten olemassaolo joidenkin väestön sektoreiden piirissä ja toisaalla sanoudutaan ylimielisesti koko asiasta irti. Toisaalla kumarrellaan alkeellisia tabuja ja toisaalla kilpaillaan toisten samankaltaisten tabujen loukkaamisessa.

Vaikka yhteiskunta vannoo tasa-arvon nimiin, itse periaate vesitetään monikulttuurisessa käytännössä ja asetetaan ihmisiä ja asioita mielivaltaiseen, primitiivisen tasa-arvoideologian kannalta ”oikeaan” järjestykseen. Sananvapauden sijasta vedotaan ja uskotaan yhä enemmän salailun, sensuurin ja mielipideterrorin siunauksiin.

Vanhan oikeakielisyyden ja kielenhuollon sijasta sallitaan kaikenlainen kielen turmelu ja muutetaan sitä aktiivisesti yhä primitiivisemmäksi, muun muassa tekemällä yhä uusista sanoista ja käsitteistä tabuja. Orwellilainen uuskieli ja kivapuhe muodostuvat uudeksi, kaikille pakolliseksi normiksi. Kieli menettää ilmaisuvoimansa ja finessinsä.

Primitivisaatioon liittyy vielä se, että yhä harvempia hyödykkeitä kyetään enää valmistamaan vanhan sivilisaation piirissä. Niiden vaatimaa teknologiaa ei yksinkertaisesti enää osata ja sen sijaan tyydytään ostamaan tuotteita niiltä, jotka niitä tekevät halvalla. Eurooppaan kehittyy yhä suurempi tarpeettomien ihmisen joukko, joka Rooman proletaarien tavoin elää ilmaisen leivän ja sirkushuvien maailmassa.

Koska tämän liikaväestön henkistä kasvua eikä oikeastaan edes minkäänlaista sivistämistä ei pidetä tarpeellisena tai edes mahdollisena, sitä tyydytään ruokkimaan kaikkein alkeellisimmilla slapstick-komedioilla, raakuuksilla, pornolla ja muulla vastaavalla, mikäli erilaiset pelit ja leikit eivät jaksa kiinnostaa. Mahdolliset elämän tarkoitukseen eli siis tarkoituksettomuuteen liittyvät henkiset oireilut sammutetaan alkoholilla ja huumeilla.

Luonnollista on, että tällaisessa historian vaiheessa syntyy myös alttius synkretistisille uskonnoille ja niitähän tänä päivänä nähdään meilläkin jo kymmenittäin, niin sanotuista muinaissuomalaisista kulteista itämaisiin ja jopa amerikkalaisiin uususkontoihin, mormonilaisuudesta dianetiikkaan.

Toisaalta, hyvin monilla mittareilla mitaten ihmisten elämä on nyt paljon parempaa kuin se oli sata tai edes viisikymmentä vuotta sitten. Niinpä varmaankin voi aiheellisesti kysyä, onko ajatuksessa kulttuurin rappiosta oikeastaan mitään mieltä. Ehkäpä kehitys päinvastoin jatkuu yhä myönteisempänä ja kulkee kohti ihmisen yhä suurempaa vapautta ja itsetoteutusta eli siis edistystä, kuten vielä hiljattain totuttiin ajattelemaan?

Tätä sopii tietenkin toivoa. Euroopan kulttuurisen mahdin kutistuminen merkitseekin ehkä vain sen palautumista luonnolliseen kokoonsa. Ehkäpä sen on väistämättä tapahduttava samaan tahtiin poliittisen ja taloudellisen merkityksen muuttumisen kanssa?

Ja kukapa tietää, ehkä kulttuuri jopa kykenee nousemaan uudelleen jaloilleen ja rupeaa jälleen luomaan sellaisia muotoja ja arvoja, joita koko maailma ihmetellen kunnioittaa ja ottaa esikuvikseen. Ehkäpä piankin näemme asioita, jotka kertovat jostakin tuollaisesta uudesta kehityksestä. Voisiko tapahtua vaikkapa uudelleen syntyminen, renessanssi…?

Koska asia toistaiseksi näyttää kuuluvan puhtaan mielikuvituksen piiriin, ei sitä ole käsitelty kirjassa, jonka nimenä on Paluu barbariaan. Mutta ehkäpä joku ottaa tehdäkseen sellaisen kirjan? Lukisin sen mielelläni.

Timo Vihavainen pe 27.10. 10:39

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suomen onnea valvomassa

Klo 07:37.

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

Sanan valvontaa

su 05.11. 16:35

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Isänpäivä on edelleen isänpäivä

su 12.11.2017 11:04

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Kysymykset Federico Mogherinille liittyen Pekka Haaviston 2005 EU:n Darfur-suurlähettiläsnimitykseen

la 18.11.2017 13:52

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21