Kansalaisaloite: Julkisella paikalla naamioituminen on säädettävä laittomaksi

Turvallisuusviranomaisille olisi aloitteen tehneen ryhmän mukaan taattava mahdollisuus tunnistaa ihmiset julkisilla paikoilla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi.

Kotimaa pe 27.10.2017 16:03
Kuva: pixabay

Kansalaisaloitteen laatinut ryhmä vaatii julkisella paikalla naamioitumista kiellettäväksi ilman rajoituksia. Nykyinen laki määrittelee laittomaksi naamioitumisen vain yleisellä paikalla järjestettävän kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä. Naamioitumisen yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla nykyinen laki rajoittaa vain jos on ilmeinen tarkoitus ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta.

Turvallisuusviranomaisille olisi aloitteen tehneen ryhmän mukaan taattava mahdollisuus tunnistaa ihmiset julkisilla paikoilla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi.

"Naamioitumiskiellon tulee mahdollistaa poliisille yksiselitteinen soveltaminen ja estää mahdollisuus kiertää kieltoa millään verukkeella. Julkisilla paikoilla poikkeustapauksia voisivat olla esimerkiksi huivin käyttäminen kylmällä säällä, suumaskin käyttäminen hoitotyössä tai joissakin tapauksissa rooliasusteet, kuten joulupukkihahmon tekoparta. Yleisellä paikalla järjestettävän kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla ei tule sallia mitään poikkeustapauksia", kertoo heidän tiedotteensa 27.10.2017.

"Julkisella paikalla naamioituminen on paitsi turvallisuuskysymys, myös naisten huntujen käytön osalta ihmisoikeuskysymys. Kasvot peittävän hunnun käyttäminen on uskontoon liittyvä traditio, eikä siten ole vapaaehtoisuuteen perustuva. Suomalaisen yhteiskunnan perustana ovat yhtäläiset perusoikeudet kaikille sukupuolesta riippumatta. Kasvoja peittävän hunnun käyttäminen julkisella paikalla rikkoo tätä oikeutta sekä yksilön oikeutta päättää omasta pukeutumisestaan. Näin ollen naamioitumisen rankaisemisen lisäksi, siihen pakottamisesta pitäisi rangaista tätäkin ankarammin."

 

Kansalaisaloitteen ”Julkisella paikalla naamioituminen laittomaksi” allekirjoituksien kerääminen aloitetaan oikeusministeriön tarkastuksen jälkeen, kuitenkin aikaisintaan 5.11.2017. Lisätietoja http://www.suomiturvalliseksi.fi/  P. 040 7602975

 

Yksityishenkilöt aloitteen taustalla olevasta kansallismielisten liittoumasta:

Terhi Kiemunki, Jukka Ketonen, Antti-Jussi Hirsimäki, Tero Ala-Tuuhonen, Kim Martin Larni, Kevin Servin, Sami Luoma, Jyrki Niemi ja Mika Schwach

Jukka Rahkonen pe 27.10. 16:03

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Reijo Tossavainen

Laittomasti maassaolevien hyysääminen jo täysin käsittämätöntä

Klo 12:04.

Jukka Hankamäki

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

Klo 10:55.

Arto Luukkanen

Keuhkokuume-epidemia Suomessa - viranomaiset ulalla?

Klo 10:53.

Timo Vihavainen

Demokratian perusteiden äärellä

Klo 10:50.

Professorin Ajatuksia

Mitä voimme oppia Saksan tilanteesta?

Klo 10:48.

Henry Laasanen

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

Klo 08:47.

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11. 12:49

videot