Eilen tuli kuluneeksi tasan 500 vuotta siitä kun Wittenbergin yliopiston raamatunselitysopin professori Martti Luther (1483–1546) naulasi 95 teesiään Linnankirkon oveen.

Tapahtumasta alkoi kirkon uskonpuhdistus, joka mullisti läntistä maailmaa myös yhteiskunnallisesti. Sitä Luther itse tuskin saattoi tuolloin edes aavistella. Teesien naulaus oli vasta alkusysäys.

Yleisen harhakäsityksen mukaan uskonpuhdistus johtui kirkollisen eliitin moraalisesta rappiosta. Todellinen syy oli kirkon opillinen etääntyminen Raamatusta ja sen perustavasta ydinopista – vanhurskauttamisopista. Se koskee sitä, miten syntinen ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä eli kelpaa pyhälle Jumalalle ja tulee autuaaksi.

Moraalinen rappio tuleekin ymmärtää seuraukseksi siitä, että kirkko oli etääntynyt opillisesta perustastaan.  Läntistä maailmaa näyttää vaivaavan samankaltainen – mutta entistä syvempi – moraalinen rappio kuin millainen tilanne oli ennen uskonpuhdistusta. Merkit terveen järjen pimentymisestä ovat ilmeisiä.

Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen valossa tarkasteluna Lutherin teesit vaikuttavat pinnallisilta ja puolinaisilta. Niissä ei vielä perusteellisesti puututa siihen, miten kirkko oli etääntynyt Raamatun opista. Vielä ei uskonpuhdistaja esimerkiksi tykkänään hylkää edes kiirastulioppia.

• 25. Sama valta, joka paavilla on kiirastulen osalta yleisesti, on jokaisella piispalla hiippakunnassaan ja papilla seurakunnassaan.

Anakauppa, jota Luther erityisesti arvosteli, oli vain jäävuoren huippu. Sitäkin uskonpuhdistaja kritisoi verraten maltillisesti: hän ei näet kokonaan hylännyt sitä. Anekaupan arvostelu kohdistui kuitenkin kirkolliselle eliitille tärkeään asiaan: tulon lähteeseen.

• 27. Ihmisoppia saarnaavat ne, jotka sanovat, että heti kun raha kilahtaa kirstuun, sielu vapautuu kiirastulesta.
• 28. On varmaa, että kun raha kilahtaa kirstuun, voitonhimo ja ahneus voivat kasvaa, mutta kirkon esirukousten vaikutus on yksin Jumalan huomassa.

Rahaa tarvittiin erityisesti hulppean Pietarin kirkon rakentamiseksi Roomaan.  

• 82. Esimerkiksi: Miksi ei paavi päästä vapaaksi kiirastulesta puhtaastaan pyhän rakkauden pakotuksesta ja sielujen äärettömän hädän hellyttämänä - siinähän toki pitäisi olla hänelle kyllin syytä! - kun hän kuitenkin vapauttaa lukemattomia sieluja kurjan rahan vuoksi, joka annetaan Pietarinkirkon rakentamiseen, siis niin mitättömästä syystä?

• 86. Samoin: Miksi paavi, jonka omaisuus nykyään on ruhtinaallisempi kuin rikkaimman raharuhtinaan, ei rakenna mieluummin omilla kuin köyhäin uskovaisten rahoilla edes tätä yhtä Pyhän Pietarin kirkkoa?

Ei ole vaikea havaita, että taloudelliset tekijät ohjaavat kirkollisen eliitin toimintaa nykyäänkin – myös nimellisesti luterilaisessa kirkossa. Poliittisen valtaeliitin mielistely ja huoli kirkollisverotuottojen vähenemisestä näyttävät määräävän Raamattua enemmän. Kaupattavana on nykyään synnin ja siihen kohdistuvan Jumalan tuomion kieltäminen tai ainakin siitä vaikeneminen sekä "kirkollinen siunaus".

Uskonpuhdistaja ei vielä tässä vaiheessa halunnut nähdä paavia ainakaan syypäänä siihen tapaan, jolla anekauppaa harjoitettiin.

• 50. Opetettakoon kristityille, että jos paavi tuntisi aneensaarnaajain kaupustelemisen, niin hän mieluummin antaisi Pyhän Pietarin kirkon palaa poroksi kuin rakentaa sen lampaittensa nahasta, lihasta ja luista.

Vasta myöhemmin Luther tunnisti paaviuden "laittomuuden ihmiseksi" ja "kadotukseksi lapseksi" (2. Tess. 2:3), josta on ennustettu 2. Tessalonikalaiskirjeen 2. luvussa. Tämän tunnustaminen on ekumeenisen liikkeen ja yhteiskrillisyyden aikakaudella muodostunut luterilaisille teologeille erityisen vaikeaksi.

Luterilaisen Maailmanliiton ja paavikirkon kanssa 31.10.1999 allekirjoitetulla Yhteisellä julistuksella vanhurskauttamisopista sen hyväksyneet kirkot luopuivat uskonpuhdistuksen tärkeimmästä opinkohdasta. Samalla luterilainen tunnustus lopunajan Antikristuksesta tuli entistä ajankohtaisemmaksi. Uskonpuhdistus tosin riisui paavilta hänen maallisen mahtinsa, mutta entiset raamatunvastaiset käsitykset ovat sen jälkeen vain lujittuneet ja saaneet rinnalleen liudan uusia.  

Huolimatta siitä, että uskonpuhdistuksen keskeiset tavoitteet ja opetukset saivat teesien naulaamisajankohtana vielä odottaa kirkastumistaan, teeseistä löytyy näitä ennakoivia kohtia.

• 32. Joka luulee anekirjeen takaavan itselleen autuuden, hän tulee oppi-isineen iankaikkisesti tuomituksi.

• 37. Jokaisella tosikristityllä, olkoon hän sitten elävä tai kuollut, on osa Kristuksen ja kirkon kaikista hengellisistä aarteista; Jumala on antanut ne hänelle ilman anekirjeitäkin.

• 62. Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi.

Kirkko, joka "rakkauden nimissä" vaikenee synnistä ja sen seurauksista, tuudittaa ihmisiä väärään rauhaan ja passittaa heitä laveaa tietä kadotukseen. Sama sieluja murhaava kirkollinen petos, mistä Luther varotti 500 vuotta sitten, on ajankohtainen edelleen.    

• 92. Pois siis kaikki ne profeetat, jotka sanovat Kristuksen kansalle: rauha, rauha, eikä ole mitään rauhaa.
• 93. Mutta menestykööt kaikki ne profeetat, jotka sanovat Kristuksen kansalle; risti, risti, eikä ole mitään ristiä.

Raamatulle uskolliset opettajat sen sijaan muistuttavat kristityn elämään kuuluvasta rististä ja rohkaisevat häntä vaeltamaan kaitaa tietä, joka vie taivaaseen.

Kaksi viimeistä teesiä saavat syvimmän merkityksensä Lutherin kohdalla kun tiedämme millaisten koettelemusten läpi Kristus, kirkkonsa päänä, oli häntä vielä johdattava.  

• 94. Kehotettakoon kristityitä innolla seuraamaan Herraansa Kristusta kautta rangaistusten, kuoleman ja helvetin.
• 95. Ja niin uskomaan enemmän sitä, että taivasten valtakuntaan tullaan monen ahdistuksen kautta, kuin tuota lohdutusta: "ei ole mitään vaaraa".

Tämä sopii sen kanssa, mistä Kristus evankeliumeissa muistuttaa: Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. (Matt. 10:39.)

Uskonpuhdistaja ei teesiensä naulaamisen jälkeenkään hyväksynyt Jumalan lain hylkäävää laittomuutta eli antinomismia, joka nykyään leimaa ulkonaista luterikuntaa.

Jumalan voima on kuitenkin armon evankeliumissa. Se ei vielä ollut Lutherille kirkastunut.   

Petteri Hiienkoski

Lähde

Martti Luther: 95 teesiä. (Disputatio pro declaratione virtutis indulgentiarum. 1517. WA 1,233-238.) Suom. A.F. Peltonen ja Lennart Pinomaa. – Valitut teokset 1,453-460. WSOY. Porvoo 1958.