Blogi: Reijo Tossavainen, la 04.11.2017 09:32

Media on muuttunut punavihreän propagandan suoltajaksi

Aiemmin journalistin ohjeiden johdannossa luki: "Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta."

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: "Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä."

Todellakin.

Ennen vaadittiin ja luvattiin oikeita ja olennaisia tietoja. Nyt lukija/katsoja/kuulija saa vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Muutos on merkittävä ja huonompaan suuntaan.

Aiemmin toimittajille kaupallisuus oli kauhistus. Erittäin tarkasti huolehdittiin, että ei sorruttu jonkun yrityksen mainostamiseen eli puffaamiseen. Tänä päivänä tilanne on toinen. Nyt estoitta puffataan yrityksiä, jotka toimivat toimittajien omien poliittisten tavoitteiden mukaisesti. Ja estoitta maalitetaan yrityksiä, jotka toimivat toisin.

Finlayson on siitä hyvä tai ikävä esimerkki. Mainonnan ammattilaisena yrityksen toimitusjohtaja  Tuomas Kurttila on oivallisesti vedättänyt toimittajia. Tiedotusväline toisen perään on haastatellut Kurttilaa. Yrityksen sanoma on mennyt perille ilmaiseksi. Ja kauppa on käynyt.

Kärkkäisen tavarataloketju on myös hyvä tai ikävä esimerkki, mutta päinvastaisesti. Helsingin Sanomat käynnisti yritykseen ja sen omistajaan kohdistuneen hyökkäyksen, nykykielellä sanottuna maalituksen. Sen jälkeen tiedotusvälineet ja toimittajat ovat toimineet sopulilauman tavoin.

Onko tämä objektiivista ja neutraalia journalismia? Ei toki. Hyvä journalistinen tapa on nykyään yhtä kuin "oikeus vastaanottaa punavihreitä tietoja ja mielipiteitä".

                                                           .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

 

Reijo Tossavainen la 04.11. 09:32

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04. 16:33

Agendajournalismi syrjäytti luotettavan tiedonvälityksen

pe 06.04. 10:27

Gallupit ovat median totista viihdettä

to 29.03. 15:29

Suvaitsevaisuus on silmitöntä vihaa ja joukkovainoa

su 25.03. 09:53

Median kenttäoikeus unohtaa kohtuuden. Tärkeintä ovat punavihreät klikkiotsikot.

ti 20.03. 11:43

Juudas Iskariotin ja hänen opetuslastensa hillotolppa ja mierontie

ma 19.03. 15:32

Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska "bättre folk"!

su 18.03. 19:37

Isänmaallisuus on vihaa ja vastakkainasettelua, pauhaa Petteri Orpo

la 17.03. 11:55

Venäjä on roistovaltio, joka valehtelijat, varkaat ja sotakiihkoilijat johtavat

ke 14.03. 18:07

Media vääristelee ja luo yksipuolisen kuvan asioista

ti 13.03. 17:56

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat

pe 20.04.2018 16:04

Professorin Ajatuksia

Harkimon lähtö herätti ajatuksia

pe 20.04.2018 15:54

Jukka Hankamäki

Maailma olisi parempi ilman mediaa

pe 20.04.2018 16:03

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Nuttu-elmerit, Tofudemokraatit vai Kehvelit?

pe 20.04.2018 16:00

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04.2018 14:03

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vanhaa palautetaan

pe 20.04.2018 15:55

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52