Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikkaa hakevat uusivat hakemuksiaan, määrä kasvanut jo 15-kertaiseksi tänä vuonna

"Niiden määrä on nyt poikkeuksellisen suuri, yli 1 500"

Kotimaa to 09.11.2017 14:01
Turvapaikkaa hakevat makoilevat patjoilla Kiasman edustalla 2017

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden hakijoiden uusintahakemusten määrä on kasvanut 15-kertaiseksi tämän vuoden aikana, kertoo Kaleva.fi -sivusto.

"Niiden määrä on nyt poikkeuksellisen suuri, yli 1 500", kertoo Maahanmuuttoviraston (Migri) turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo Lännen Medialle artikkelissa.

Alkuvuodesta uusintahakemuksia oli vireillä noin sata (Lännen Media 9.2.).

Laittomasti maahan tullut ja turvapaikkaa ilman perusteita hakeva voi jättää aina uuden hakemuksen, mikäli aiempi päätös on lainvoimainen ja hakijalle kielteinen. Turvapaikkaa hakeva ja laittomasti maahan tullut henkilö on myös oikeutettu valittamaan saamastaan turvapaikkamenettelyn päätöksestä. Valituksen voi tehdä ensin hallinto-oikeuteen ja sen jälkeen luvanvaraisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhteiskunta eli veronmaksajat kustantavat tämän prosessin.

"Valitusprosessissa on tuhansia hakemuksia, ja sen aikana tai jälkeen tehdään uusia hakemuksia", Repo lisää Kalevan artikkelin mukaan.

Uusintahakemukset pyritään käsittelemään virastossa nopeutetusti. Jos uusia perusteita ei ole turvapaikkatutkinnan jälkeen ilmennyt, hakemuksesta voidaan tehdä tutkimattajättämispäätös.

Uusintahakemuksien maksimimäärää ei ole kuitenkaan ulkomaalaislailla määritelty, mutta viraston mukaan hakemusta uusimalla ei voi oleskelua loputtomasti pitkittää.

Artikkeli ei kerro miten hakemusprosessin jatkaminen ja laittoman oleskelun pitkittäminen voidaan käytännössä lopettaa.

Jukka Rahkonen to 09.11. 14:01

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Reijo Tossavainen

Laittomasti maassaolevien hyysääminen jo täysin käsittämätöntä

Klo 12:04.

Jukka Hankamäki

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

Klo 10:55.

Arto Luukkanen

Keuhkokuume-epidemia Suomessa - viranomaiset ulalla?

Klo 10:53.

Timo Vihavainen

Demokratian perusteiden äärellä

Klo 10:50.

Professorin Ajatuksia

Mitä voimme oppia Saksan tilanteesta?

Klo 10:48.

Henry Laasanen

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

Klo 08:47.

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11. 12:49

videot