Muusain pauloissa
Jokainen valistunut henkilö sivistyneistä puhumatta, tuntee velvollisuudekseen käydä museossa, mielellään mahdollisimman monessa. Siinähän itse asiassa tarjoutuu tilaisuus sivistyä todella yrittämättä, kunhan maleksii ja töllistelee.
Voihan museoharrastuksen takana olla myös vakavaa aatteellis-ihanteellista tavoitteellisuutta. Miten sanoikaan runoilija:
В воскресный день с сестрой моей
Мы вышли со двора.
- Я поведу тебя в музей! -
Сказала мне сестра.
¨
Ihanteellinen museokäynti onkin ehkä sellainen, joka sekä viihdyttää ja valistaa että myös kasvattaa ja karaisee.
Kaikkien kohdalla tavoitteet eivät samassa suhteessa toteudu, eikä ole tarpeenkaan. Itse asiassa monen museon voisi jättää käymättäkin samatta sielulleen vahinkoa, mutta tämä ei vähennä museoiden tärkeyttä.
Jokaisella paikkakunnalla pitäisi olla ainakin yksi sellainen museo, jollaista ei ole missään muualla. Silloin se olisi syy mennä tuolle paikkakunnalle.
Ei sen tarvitse kovin merkillinen olla. Oleellista tässä, kuten kaikessa show-bisneksessä on brändi. Brändi voi syntyä vaikka pelkästä rakennuksesta eli museon kuorista kuten Bilbaossa. Sisältö saakin sitten olla mitä tahansa.
Uskon, että tyhjistä huoneistakin voisi tulla vetonaula, mikäli laumat saataisiin ymmärtämään, että niiden täydellisellä tyhjyydellä ja hiljaisuudella on jokin hyvin tärkeä ja syvällinen viesti. Ja eikö sitä muka ole? Oletteko moukka?
Málagassa on ihan hyviä museoita, jotka kaikin mokomin tarjoavat pätevän syyn matkustaa sinne eikä esimerkiksi Torremolinokseen.
Picasson museosta saa taas kerran hyvän katsauksen siihen, miten mies, joka osasi piirtää ja maalata, alkoi sitten tehdä yhä epäselvempää ja sotkuisempaa jälkeä, jossa loputa oli tuskin muistokanaa alkuperäisestä. Saattaa oalla rienaavaa, mutta asia tuo mieleeni oman signeeraukseni kehityksen.
Jossakin vaiheessa Pablo alkoi taas piirtää ja maalata normaalimpaa jälkeä, mutta sitten vanha tyyli vei taas mennessään. Miksi? Oliko sen osakseen saama valtava hype sellainen asia, jota vastaan itse tekijänkin oli turhaa ja turhauttavaa taistella? Hyviä näköistaiteen tekijöitä oli paljon, mutta hyvä brändejä oli vähän.
Muistan, miten kerran satuin Lontoon National Galleryyn hetkellä, jolloin siellä oli Picasson näyttely. Tarjolla oli lyijykynällä tuherrettuja suhteettomien suuria vulvan kuvia, joita ympäröi jonkinlainen naisellisten muotojen kyhäelmä, joskus oli vain tuo pelkkä V viivan kera.
On selvää, ettei tällaista taidetta olisi tekijäkään eläessään kehdannut tarjota museolle, mutta nyt sitä ympäröivät valtavat fanittajien -lähinnä fanittarien- laumat. En huomannut, että kukaan olisi pettyneenä tuhahtanut saatuaan lopulta taisteltua tiensä vitriinien ääreen.
Vallinnutta tunnelmaa saattoi sen sijaan sanoa hartaan mietiskeleväksi: vai tuolla tavalla se suuri mies näki naisellisuuden- Ja hän kun kuuluu olleen niin mahtava häntäheikki. Tuossahan se jalon yksinkertainen perusasia taitaakin olla ja lopultakin se on itse kunkin housuissa. Miten ihmeellistä! Oliko Pablo päässyt siihen, mitä zen-buddhistit kutsuvat nimellä satori? Pääsenkö myös minä, vähäinen museovieras siihen, kun kehitän oikean mielentilan?
Näin ajattelen korkealle kurottavien ajatusten kulkeneen noiden karujen tuherrusten äärellä. Joka tapauksessa näyttely oli valtava menestys, eikä ihme. Olihan kyseessä yhden epookkialuovan hengen jättiläisen uuden ulottuvuuden avaaminen yleisölle.
Picasso on suuri brändi, jolla myydään esimerkiksi autoja, kuten tunnettua. Sillä myytiin myös flamencoesityksiä: Flamenco y Picasso. Jälkimmäistä edusti esityksessä seinälle heijastettu kollaasi, jossa oli otos Guernicasta ja muista maalauksista sekä itse mestari kitara sylissään.
Mutta mitä hän siellä teki? Ehkä haluttiin sanoa, että ellette ymmärrä Picasson suuruutta, ette ehkä ymmärrä meidänkään suuruuttamme. Molemmissa tapauksissa teidän on parasta pitää asia omana tietonanne.
No, kyllähän se viihdyttävä esitys oli omalla tavallaan ja muutkin Málagan museot olivat käynnin väärttejä, kuten kaikki museot yleensäkin.
Omassa sarjassaan oli kuitenkin Venäläinen museo, Pietarin kuuluisan jättiläisen filiaali. Sen mainoskuvassa vanha ystävämme Nikolai II poseerasi everstin uniformussa ja oli tunnistavinani siitä Suomen kaartin ja Edelfeltin. Itse asiassa osoittautui, että kyseessä olivat Preobraženskin rykmentti ja Repin. Mutta jotenkin tutultahan tuo näky tuntui täällä etelässä.
Koko näyttely oli varsin laadukas ja ajankohtaisuutta sille antoi vallankumousajan julisteiden kokoelma. Itse pääosa näyttelyä oli kehitetty Romanovien dynastian ympärille ja siihen kuului myös kuva Jakob de la Gardiesta ja Vasili Šuiskista saapumassa Moskovaan.
Näyttelyn tekstit olivat myös venäjäksi ja yhtäkkiä ymmärsin, mistä oli kyse. Eikö tässä ollut Venäjä levittämässä pehmeää valtaansa Euroopan lounaiskärkeen? Eikö jokainen kävijä teollaan osoittanut resonoivansa Kremlin signaaleihin ja siirtyvänsä tosiasiassa kybersodan nyökkäävän osapuolen joukkoihin?
Kauhistuneena pakenin raittiiseen ulkoilmaan, jossa saatoin pian todeta, että olemme vielä turvassa. USS Santana, valtava alumiininen katamaraani seisoi möljän kulmalla ja todisti Naton läsnäolosta. Sitä täällä kyllä nyt tarvittiin!
Kuinka olikaan mahdollista, että Venäläinen museo oli täällä saanut jalansijaa? Eivätkö nämä maurien jälkeläiset todellakaan ymmärrä, millaisista arvoista on kyse? Halutaanko tänne vierasta ideologiaa, jossa kumarrellaan ikoneita ja oligarkkeja? Eikö oma euroatlanttinen kulttuuriperintömme enää riitä?
Vaikeaa on sanoa, mikä täkäläisiäkin päättäjiä on liikuttanut. Ehkäpä tässä on vain juostu sokeasti rahan perässä. Bilbaossa on sentään Guggenheim ja sellaisen tulo oli meillekin niin lähellä…
А счастье было так возможно,
Так близко!.. Но судьба моя
Уж решена. Неосторожно,
Быть может, поступила я…
Ja, ja. Ich kenne meine Guggenheimer. Näitä miettien lähdin taivaltamaan kohti lahden toista rantaa kunnes saavuin Pompidoun mukanaan tuoman eleganssin äärelle. Valitettavasti itse perusnäyttely oli kiinni ja tarjolla oli vain yhdentekeviä väriheijastuksia, mitä lipunmyyjäkin pahoitteli.
Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.
Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?
ke 20.12.2023 22:32Onko historialla merkitystä?
su 18.02.2024 17:41Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä
la 24.02.2024 12:33Putinin puolueet eduskunnassa
ma 18.03.2024 12:06Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21YLEN häveliästä
pe 02.02.2024 14:01Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44