Blogi: Reijo Tossavainen, su 12.11.2017 15:43

Joukkoraiskaus, josta "laatumedia" vaikenee, koska ei sovi agendaan

Viime vuonna Tukholman eteläpuolella Botkyrkassa tapahtui joukkoraiskaus, joka oli käsittättömän raaka. Raiskaukseen osallistui kymmenen uusruotsalaista. Lisäksi toiset kymmenen taputtivat käsiä kun vuorotellen raiskattiin.

Tapahtumat alkoivat, kun 30-vuotias nainen oli ulkona Botkyrkan ongelmalähiössä Fittjassa. Naista lähti seuraamaan joukko miehiä, jotka sitten hyökkäsivät joukolla naisen kimppuun. Naista pahoinpideltiin, ja hänet vietiin läheiseen kerrostalon rappukäytävään, jossa alkoi raiskaaminen.

Käräjäoikeudessa syyttäjän mukaan naista pidettiin käsistä ja jaloista kiinni, hiuksista revittiin ja yhden raiskaajan aikana naisen pää lyötiin portaaseen siten, että nainen menetti tajuntansa. Lisäksi naisen kaikki vaatteet revittiin ja häntä potkittiin. Edelleen hänen kurkullaan pidettiin veistä, jotta tämä olisi hiljaa.

Syyttäjän mukaan teko oli kidutusta vastaava tapahtuma, jonka brutaalius on ennenkuulumatonta. Tekijät eivät osoittaneet minkäänlaisia ihmismäisiä tunteita uhriaan kohtaan, vaan teonkin jälkeen hänet jätettiin virumaan rappuun. Uhri sai teon seurauksena vakavia sisäisiä verenvuotoja, haavoja, mustelmia ja käytännössä koko keho oli yhtä suurta mustelmaa. Lisäksi uhrin kerrotaan olleen seuraavat puoli vuotta jonkinlaisessa psykoosissa.

Naista raiskattiin oraalisesti, vaginaalisesti ja anaalisesti. Kun yksi raiskasi, toinen kuvasi. Muut ympärillä olevat tuntemattomaksi jääneet useat henkilöt olivat nauraneet tapahtumalle. Teko jatkui useita tunteja.

Edellä olevan karmean uutisen kertoi somejulkaisu PT-Media. En ole havainnut, että itseään laatumediana pitävät olisivat kertoneet asiasta.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka totesi äskettäin näin: ”Koko ajan pitää olla tarkempi, mihin arvokasta journalistista osaamista kannattaa käyttää. Meillä pitää olla koko ajan valistuneempi käsitys siitä, miten jutut toimivat lukijan ja yhteiskunnan hyväksi eivätkä olisi vain asioiden kirjaamista.”

Selkosuomeksi: "Meillä toimituksissa pitää olla koko ajan  käsitys siitä, miten jutut toimivat valitsemamme poliittisen agendan hyväksi."

                                                           .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisu

 

Reijo Tossavainen su 12.11. 15:43

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Kokoomuksen ja kepun nokittelun seurauksena sotesoppa paloi pohjaan

Klo 10:13.

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11. 16:27

Ekoterroristit polttivat autoja. Perinteinen valemedia kuittaa asiat pikku-uutisena. Onneksi on some.

to 16.11. 23:09

Joukkoraiskaus, josta "laatumedia" vaikenee, koska ei sovi agendaan

su 12.11. 15:43

Talvivaara selvisi punavihreiden vainosta. Toiminta kannattaa ja ympäristoasiat o.k.

pe 10.11. 12:53

Mukasuvaitseva arvokuplaantuminen jakaa yhteiskuntaa vaarallisesti kahtia

to 09.11. 09:51

Perinteinen media on vaarallisempi ilmiö kuin some!

ke 08.11. 11:50

Halla-ahon häirintä ei kiinnosta Yleä ja Hesaria. Mukasuvaitseva sensuuri toimii.

ma 06.11. 10:41

Vihreä poliitikko solvasi meitä maaseudun ihmisiä. Kivapuhettako?

su 05.11. 10:16

Media on muuttunut punavihreän propagandan suoltajaksi

la 04.11. 09:32

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista

ma 20.11.2017 07:40

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Seksuaalinen häirintä: valta, vastuu ja syyllisyys

ma 20.11.2017 09:18

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Kokoomuksen ja kepun nokittelun seurauksena sotesoppa paloi pohjaan

ma 20.11.2017 10:13

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kiova kasvaa

su 19.11.2017 12:38

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49