Blogi: Timo Vihavainen, ti 14.11.2017 09:19

Orgaaninen solidaarisuus

Erästä utopiaa muistellessa

 

Kun aikoinaan, muistojen jo kultaamalla 60-luvulla, opiskelin uutta muotitiedettä, sosiologiaa, tuntui kaikki ihmeellisesti loksahtavan paikalleen. Tuon tieteen uusien saavutusten mukaan yhteiskunta toimi parhaiten, kun sen kaikille ryhmille vain annettiin tilaa ja väljyyttä: silloin ne olivat muiden mukana omasta tahdostaan.

Se uusi yhteiskunta, johon olimme menossa ja osaksi jo mentykin, oli pluralistinen ja orgaanisesti solidaarinen. Enää ei tarvittu tylyjä käskyjä ja kieltoja ja niiden noudattamisen vahtimista kuin kasarmissa ikään, tuossa vanhentuneessa mekaanisesti solidaarisessa yhteiskunnassa, jota piti koossa vain pelko ja pakko.

Koska jokainen orgaanisesti solidaarisessa yhteiskunnassa sai enemmän kuin menetti, ihan siitä hyvästä, että hyväksyi toiset sellaisina kuin he olivat, vallitsi kaikkien kesken rauha ja rakkaus ja yleinen tyytyväisyys yhteisöön, josta kaikki olivat yhtä lailla riippuvaisia.

Erimielisyys se olikin voimaa eikä yksimielisyys, joka aina oli pakottamisen tulos. Toki yhteiskunnan eri sektoreilla oli erilaiset tarpeet ja halut ja pyrkimykset, mutta entäs sitten? Kaikki ymmärsivät, että oli parasta olla pakottamatta muita samanmielisiksi, eihän siitä lopultakaan hyötynyt kukaan.

Itse asiassa tämä tuntuikin vakuuttavalta. En muista tarkoin oppikirjoissa esitettyjä esimerkkejä, mutta jotenkin siihen suuntaan ne menivät kuin että oli tavaran ostajalle aivan yhdentekevää, oliko sen myyjä laiha tai lihava, valkoinen tai neekeri, protestantti tai katolinen tai vaikka kommunisti.

Tuotteidensa myyjälle asia oli täsmälleen yhtä yhdentekevä. Tärkeätä oli vain, että kauppa kävi. Niinpä näimme, minä ja varmaankin myös Erik Allardt et consortes, sielumme silmillä uljaan uuden yhteiskunnan, joka oli omalla tavallaan monikulttuurinen, avant la lettre.

Kumpikaan meistä ei kai nyt sentään osannut kuvitella, että puolen vuosisadan kuluttua maahamme olisikin pesiytynyt vaatelias keskiaikainen uskonlahko, joka sekä vaati maallistuneelta ympäristöltään omien sääntöjensä noudattamista että sai tahtonsa läpi runsain mitoin.

 Itse asiassa tuon lahkon miellyttämisestä käytiin jonkinlaista kilpailua ideologisessa sfäärissä, sillä ideologiat eivät olleetkaan ehtyneet, kuten tuolloin kuviteltiin, vaan ainoastaan muuttaneet muotoaan yhä absurdimmiksi ja hylänneet kokonaan vanhan rationaalisen viitekehyksen, jota kerran pidettiin ainoana mahdollisena.

Uuden maailman lakien mukaisesti vanha hilpeä rienaus, jota uusvasemmisto kerran harjoitti Voltairen hengessä, oli nyt synkästi tuomittu.  Hulluimmatkaan uskonnolliset käskyt ja kiellot eivät enää olleet sallittuja rienauksen kohteita. Oli käynyt vähän samoin kuin Heinrich Heine väitti tapahtuneen ranskalaisille, jotka olivat alkaneet muuttua henkisiksi saksalaisiksi:

 

»O fürchte nicht, mein Vater Rhein,
Den spöttelnden Scherz der Franzosen;
Sie sind die alten Franzosen nicht mehr,
Auch tragen sie andere Hosen.

Sie philosophieren und sprechen jetzt
Von Kant, von Fichte und Hegel,
Sie rauchen Tabak, sie trinken Bier,
Und manche schieben auch Kegel.
 

Olutta juovat ja keilailevat ranskalaiset olivat jo luopuneet Voltairestaan ja veivät poroporvarillisen typeryyden vielä saksalaisiakin pidemmälle. Fundamentalistinen teologi Hengstenberg alkoi jo päästä kunniaan sielläkin:

Sie werden Philister ganz wie wir,
Und treiben es endlich noch ärger;
Sie sind keine Voltairianer mehr,
Sie werden Hengstenberger.
 

Meillä tämä muodonmuutos kohti filistiinisyyttä tapahtui jo uusvasemmistolaisuuden muuttuessa taistolaisuudeksi. Itse asiassa koko uusvasemmistolaisuuden vaihe oli niin lyhyt ja epämääräinen, että se ehkä kuuluu pikemminkin kuvittelun piiriin.

Me vain luulimme, että nämä pitkätukkaiset cannabiksen polttajat edustivat jotakin uutta mentaliteettia. Niin pian kuin tarjolla oli totalitaarinen uskonto, joka kielsi, käski, pakotti ja rankaisi, he tunsivat löytäneensä todellisen kotinsa.

Voltairen mentaliteetti on itse asiassa monessakin suhteessa erilainen ja jopa vaativa. Sitä ei pidä sekoittaa sellaiseen ”suvaitsevaisuuteen”, jonka olennainen osa on tuo kuuluisa nollatoleranssi.

Paitsi että tuo käsite paljastaa välittömästi adeptiensa älyllisen alamittaisuuden, antaa se myös syytä epäillä, että sen kannattajille tuo nolla (ja siis myös binäärinen 1/0 suhde) on eräs keskeinen sielunmaiseman elementti, josta ei ole poispääsyä.

Tämä ei kuulunut siihen tulevaisuuteen, jota me aikoinaan odottelimme.

Sir Isaiah Berlin vertaili joskus saksalaista ja muistaakseni anglosaksista filosofiaa ja hämmästeli sitä, että esimerkiksi Fichtellä, joka muuten saattoi kirjoittaa suhteellisen järkevästi, sukelsi yhtäkkiä pinnalle kysymys, suorastaan karjaisu: ”Aber wo ist der Zwingherr?” -Mutta missä on se pakottava mahti? Pitäähän se olla!

Ei tämä kalliin kotimaamme niin sanottu älymystö todellakaan mitään Voltairen perintöä edusta eikä ole koskaan tainnutkaan edustaa. Se vaatisi aivan toisenlaista henkistä rakennetta ja/tai kapasiteettia.

Sen sijaan löytyy pilvin pimein näitä omatekoisia kivaltereita (Gewaltiger  -pakottaja), jotka haluavat kaikin mokomin rangaista väärin ajattelevia ja väärin sanovia. Pelkkä sanakin voi riittää, se on ainakin helppo käsittää.

Rankaiseminenkaan ei sitten tapahdu logosfäärin tasolla, mikä on tässä tapauksessa toki ymmärrettävää (vrt. Vernadsky, älä sekoita blogosfääriin). Mikäli jostakin mielipiteestä tai tutkimustuloksesta ei pidetä, ei suinkaan tyydytä esittämään omaa, perusteltua vaihtoehtoa…

Sen sijaan käydään kimppuun mitä primitiivisimmän Zwingherr-mentaliteetin mukaisesti. Väärin ajattelevia uhataan boikotilla ja tehdään kaikenlaista ilkivaltaa sille, jonka mielipiteet ovat vastenmielisiä. Mielenosoituksiin mennään, suorastaan vakain tuumin, tekemään rikollista väkivaltaa, jota sitten ylistetään omassa liemessä lilluvissa oikeinajattelijoiden piireissä. Jedem das Seine.

Entisenä 60-luvun sosiologian opiskelijana täytyy kyllä sanoa, että emme me tätä tilanneet. Hyväuskoisiahan me olimme ja se tuntui jotenkin niin autuaalta. Se oli sitä aikaa, kun sanalla suvaitsevaisuus vielä oli hyvä kaiku, mutta muuttuuhan se maailma, turha sanoakaan. Puoli vuosisataa on sentään puoli vuosisataa. En uskalla ajatellakaan, mitä meillä on vuonna 2067.

Timo Vihavainen ti 14.11. 09:19

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Lukijaa palkitaan

ti 25.09. 21:34

Venäläisen elämän ensyklopedia

ma 24.09. 22:34

Imperialismin kanssa tanssiessa

pe 21.09. 22:40

Raakuuden koulussa

to 20.09. 22:31

Kulttuurin kukkatarhat

ma 17.09. 23:22

Turmion tieltä terveyteen!

pe 14.09. 23:19

Viimeistä vitsiä myöten

to 13.09. 23:00

Sanat ja vapaus

ke 12.09. 22:16

Kansan petos

ti 11.09. 22:05

Pietarin nostalgiaa

ma 10.09. 22:53

blogit

Vieraskynä

Seksuaalikasvatus ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö

ti 25.09.2018 22:03

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Kusi päässä, paskat seinillä

ti 25.09.2018 21:33

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

la 22.09.2018 20:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Venäjän sisäpoliittinen värinä

ma 24.09.2018 22:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Jösse Järvenpää ja Marine Le Pen kulttuurivallankumouksen uusimpina uhreina

ke 26.09.2018 13:19

Olli Pusa

Syksyinen viikonloppu Airistolla

ti 25.09.2018 22:35

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09.2018 09:41

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Lukijaa palkitaan

ti 25.09.2018 21:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40