Blogi: Vieraskynä , pe 24.11.2017 12:40

Monikulttuurinen Grooming-ahdistelu

#MeToo -kampanja on tuonut julkisuuteen naisten kertomuksia kokemastaan häirinnästä. Amerikan elokuvapiireistä noussut kohu rikkaitten ja vaikutusvaltaisten miesten epäasiallisesta käytöksestä rikkaita ja vaikutusvaltaisia naisia kohtaan on laajentunut koskemaan tavallisia häirintää kokeneita naisia kaikkialla länsimaissa. Siinä missä ahdisteltu näyttelijätär kieltäytyy työskentelemästä tietyn ohjaajan kanssa, kuka tahansa huonon kohtelun saanut voi ainakin ilmaista tunteensa ja vaatia ahdistelijaansa esiin. Paljastetut lääppijät nousevat lööppeihin. Nollatoleranssia vaaditaan.

Nollatoleranssi ei ota huomioon tekojen suhteellisuutta, nökökulmien erilaisuutta, puuttuu toisarvoiseenkin, ja jättää pimentoon kulttuuriset moninaisuudet. Emme kai me sentään tahdo rinnastaa tuijotetuksi joutuneen kärsimystä lapsikaupan uhriksi joutuneen nuoren tytön kärsimykseen. Siinä missä toisella on valtaa puuttua kohteluunsa, toisella ei ole valtaa eikä keinoja päästä ulos ahdingostaan. Pat Condell twiittaa ”Naiset, jotka protestoivat Weinsteinista ja Trumpista, mutta eivät Euroopan siirtolaisten aiheuttamasta raiskausepidemiasta tai Britannian muslimien grooming-joukoista, eivät ole feministejä.”

Aika monet kuitenkin tunnustautuvat feministeiksi, kun lähtevät omassa asiassaan vaatimaan oikeutta. Tulee mieleen, että Suomessakin meneillään oleva häirintäkeskustelu, mistä maahanmuuttajat loistavat poissaolollaan, on kuin sumuverho, jonka taakse piilotetaan se ahdistelu, mitä poliittisesti korrekteista syistä ei tuoda julkisuuteen, ja mikä liittyy liberaalin vihervasemmiston hellimään ja puolustamaan monikulttuurisuuteen. Kulttuuristen arvojärjestelmien erilaisuus ei relativistisen monikultturismin kannattajille ole kritiikin aihe. Rasismi taas on sitä mitä suurimmissa määrin.

Britanniassa laajamittaiseen tyttöjen ja nuorten naisten seksuaaliseen riistoon ei vuosikausiin puututtu, eivät puuttuneet edes viranomaiset, joiden tehtävä on lastensuojelu, koska pelko rasistiksi leimaamisesta oli niin kova. Jo 1990-luvun alussa grooming-tapauksista tiedettiin. Grooming alkaa luottamusuhteen rakentamisesta nuoreen yleensä haavoittuvassa asemassa olevan tyttöön, joka alkuajan ”romantiikan” ja huomioiduksi tulemisen innostamana läntee suhteeseen, missä häntä alkoholiin ja huumeisiin johdatellen vedetään mukaan rajuun seksuaaliseen hyväksikäyttöön, aikuisten miesten leikkikaluksi, kierrätettäväksi seksiorjaksi.

Jatkuvasti tulee ilmi grooming-tapauksia eri paikkakunnilta. Kaikki alkoi Rotherhamin tapauksesta, mistä kehkeytyi suurin lastensuojeluskandaali Britannian historiassa. Noin 1400 lasta oli joutunut uhriksi v. 1997-2013. Tytöt eivät olleet saaneet apua mistään, monet heidän ystävänsä olivat samassa tilanteessa, koulunkäynti kärsi tai keskeytyi, ja pelko oli aina läsnä. Uusia epidemiasta kärsiviä paikkakuntia ovat Oxfordshire ( 370 tyttöä uhrina), Newcastle (17 miestä ja 1 nainen syytteessä, uhrit 13-25 -vuotiaita naisia), Rochdale, Birmingham. Uhrit ovat yli 90 %:sti valkoisia englantilaistyttöjä, tekijöiden white trash-kansalaisina pitämiä. Tähän mennessä on tullut ilmi tuhansia hyväksikäytettyjä, on täysin mahdollista, että luku yltää sataantuhanteen.

Tekijöiden nimet viittaavat itään. Heitä on kutsuttu aasialaisiksi, lähemmin tarkasteltuna monet ovat pakistanilaisia. Rotherhamin oikeudenkäynnissä Mohammed Sadiq ja Matloob Hussain todettiin syyllisiksi alle 13 vuotiaan tytön seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Oikeudessa oli tyttö, joka oli 11 vuotias, kun hänet ensi kerran raiskattiin, 12-vuotiaana hän tuli raskaaksi. Oikeuden käsittely keskeytyi Allahu akbar -huutoihin. Newcastlen tekijöiden taustat ovat Pakistanista, Intiasta, Iranista ja Turkista. Nämä miehet tekivät uhreilleen mitä tahtoivat, raiskasivat, kiduttivat, kierrättivät ja orjuuttivat. Miehet ovat käyttäneet tyttöjen taltuttamiseen jopa etälamauttamia. Vankilatuomiot teoista ovat vaihdelleet 10:stä 20:een vuoteen.

Monikulttuurinen todellisuus iskee yhteiskunnan heikoimpiin, jotka ovat helppoja saaliita häikäilemättömille miehille. Hyväksikäytetyt tytöt ovat yleensä kovaosaisia jo lähtökohdiltaan, ja saadessaan itseensä kohdistunutta myönteistä huomiota, ovat vieteltävissä ”poikaystävänsä” virittämään ansaan. Monet eivät saa tukea edes omilta perheiltään, he ovat täysin valmistautumattomia ja voimattomia joutuessaan vastakkain kulttuurisen väkivallan kanssa, alistetuiksi miehille, joiden kulttuurissa naisten ja tyttöjen arvo on palvella miestä.

Birminghamissa konservatiivien kaupunginvaltuutettu Des Flood toivoo enemmän informaatiota vanhemmille niistä vaaroista, joita lapsilla nykyään on. Jotkut tytöt ovat joutuneet päivittäin seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, ja osa tapauksista liittyy jengeihin. On tapauksia, joissa koulu on hoitanut velvollisuutensa ja asiasta on annettu tieto lastensuojeluun, mutta vanhempia ja kouluviranomaisia ei ole kutsuttu seksuaalista riistoa käsitteleviin kokouksiin. Näyttää, että asiaa halutaan pitää pimennossa, eikä ongelmaan suhtauduta riittävän vakavasti. Muutama aikuistunut uhri on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan, sydäntäsärkeviä kertomuksia ihmisarvoa loukkaavasta väkivallasta.

Syytösten kohdistuessa muslimiyhteisöihin, ovat ne lähteneet vastaiskuun. Etnisen taustan korostaminen on yhteisöjen kannanottojen mukaan rasismia ja uskonnollisen taustan esiintuominen on islamofobiaa. Kaikkia muslimeja ei saa leimata tekijöiden uskonnon vuoksi. Pedofiliaa on brittien keskuudessakin, olihan Jimmy Savile melkoinen saalistaja. Birminghamin muslimiyhteisö syyttää englantilaista yhteiskuntaa, joka rohkaisee tyttöjen hyväksikäyttöön, ei heillä Pakistanissa ole minkäänlaista grooming-ilmiötä. Todellisuus kielletään. Liberaalivasemmisto on myös osoittanut olevansa enemmän kiinnostunut rasismin vastaisesta politiikasta kuin lastensuojelusta. Kulttuurien yhteentörmäystä ei kotouttaminen ole onnistunut poistamaan ponnisteluista huolimatta.

 

Lähteitä:

Deacon, L. 2017. Claim: Authorities failing as Birmingham faces ”Tsunami” of child sex abuse. Breitbart 18.11.

Harris, S. 2017. Eighteen people found guilty over Newcastle sex grooming network. Youtube by Simon Harris. 12.8.

JKP blog. Rotherham abuse scandal: What was life like for a victim? 11.8.2017.

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

 

Vieraskynä pe 24.11. 12:40

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Onko mahdollista tehdä alueliitoksia vastoin Trumpin toiveita?

pe 16.02. 21:55

Rauhaa ei saavuteta siellä, missä ylistetään terrorismia

su 11.02. 13:10

Älymystön sentimentaalinen autoritaarisuus

pe 09.02. 15:52

Netanyahu ja Putin keskustelevat Iranista

su 04.02. 14:48

Kulttuuria kaikille - myös konservatiiveille

pe 02.02. 13:21

John Kerry tekee myyräntyötä Trumpin Lähi-idän politiikalle

ma 29.01. 15:46

Pencen Knessetin-vierailu paljastaa millä puolella arabilainsäätäjät todella ovat

su 28.01. 11:09

Byrokratioista monikulttuuriseen itsepetokseen

ti 23.01. 10:12

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01. 16:15

Palestiinalaisarabit ovat löytäneet uuden ikonin

ma 01.01. 16:34

blogit

Vieraskynä

Onko mahdollista tehdä alueliitoksia vastoin Trumpin toiveita?

pe 16.02.2018 21:55

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

ti 20.02.2018 17:42

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Uganda-Suvi ja suomalaisen korruption sudet?

ti 20.02.2018 18:02

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Yle, Uganda ja uutisoinnin yleinen taso

ti 20.02.2018 09:55

Olli Pusa

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02.2018 11:40

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

su 18.02.2018 14:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muuan aikalaiskuvaus

ti 20.02.2018 17:48

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36