Muslimi turvapaikanhakija raiskasi ponin lasten maatilalla Saksassa

"Olen nähnyt kissoja potkittavan kuin jalkapalloja ja kissoja, joiden jalat ovat revitty irti ja silmät kaivettu ulos"

Ulkomaat su 26.11.2017 15:46
kuvituskuva. Pixabay.

Jihad Watch uutisoi Saksan Berliinissä sijaitsevassa Görlitzer-puistossa kaksi viikkoa sitten tapahtuneesta eläimeen sekaantumisesta.

Görlitzer-puiston Kinderbauernhofin lasten maatilalla 23-vuotias Syyriasta tullut turvapaikkaa hakeva muslimi jäi rysän päältä kiinni ponin raiskauksesta.

Puiston työntekijä vahvistaa Berliner Morgenpostille, että maatilalla lapsen kanssa vierailulla ollut lapsenvahti oli nähnyt tapahtuman, ottanut valokuvan päällekarkaajasta ja sen jälkeen välittömästi ottanut yhteyttä henkilökuntaan.

Kun 23-vuotias muslimi oli huomannut jääneensä kiinni, hän oli päästänyt otteensa eläimestä ja häipynyt.

Puiston valvojat löysivät miehen valokuvan perusteella ja ottivat hänet kiinni ennen puistosta pakenemista. Sitten he luovuttivat hänet poliisille pidätettäväksi.

"Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut tällaista ​​tapausta", taivasteli yksi puiston työntekijöistä. Lapsenvahti on vastahakoinen kommentoimaan, koska hän on "liian traumatisoitunut".

Syyrialaisella on nyt kielto puistoon. Berliiniläinen poliisi on vahvistanut, että turvapaikanhakijaa syytetään eläinsuojelulain rikkomisesta ja julkisen haitan aiheuttamisesta seksuaalisella toiminnalla.

Berliner Morgenpostin mukaan eläinsuojelulain rikkomisesta voidaan määrätä Saksassa vankeutta enintään kolme vuotta tai sakko, jos eläin on kärsinyt merkittävää kipua. Julkisesta haitasta rangaistus voi olla jopa yksi vuosi vankilaa tai sakko.

Muslimien äärimmäisestä julmuudesta eläimiä kohtaan kertoo jotakin esimerkiksi Tanskan eläinsuojelussa työskentelevän naisen kuvaukset eläinten hirvittävästä kohtelusta muslimien hallitsemalla Vollsmosen alueella Odensessa, Tanskan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa.

"Olen nähnyt kissoja potkittavan kuin jalkapalloja. Olen nähnyt kissoja, joiden jalat ovat revitty irti ja silmät, jotka on kaivettu ulos. Näemme kissoja, joiden päät on kiskottu irti ja kissoja, joilta iho on revitty tai joilta jalat tai selkä on murskattu", totesi Tanskan kissojen suojelusta vastaava johtaja Therese S. Wilbert.

Wilbert kertoo olleen kamalinta nähdä kissanpentujen mönkineen ympäriinsä, kun niiden vatsat oli viilletty auki ja suolet roikkuivat ulkona.

Muslimit tuovat mukanaan länsimaihin "kulttuurisen näkemyksensä" myös eläimistä ja kohtelevat niitä välinpitämättömästi ja väkivaltaisesti.

Islam yllyttää myös vihaa koiria kohtaan ja muslimit pitävät niitä saastaisina ja likaisina.

Itävallassa Wienissä keski-ikäinen nainen oli ulkoiluttamassa koiriaan, mutta joutuikin yllättäen sairaalaan somalialaisen turvapaikanhakijan hyökättyä hänen päällensä.

Nainen oli koiriensa kanssa puutarhansa portilla ja jutteli naapureidensa kanssa, kun 18-vuotias huntupäinen somalinainen oli lähestynyt naista hitaasti. Musliminainen oli väittänyt "eläinten olevan epäpuhtaita" ja tarttunut naiseen, pyörittänyt ja raapinut häntä, kunnes molemmat naiset olivat kaatuneet maahan.

Uhri nimeltä "Ingrid T" joutui kahteen polvileikkaukseen. Hän kertoi Krone-lehdelle uskovansa, että kyseessä oli "kulttuurien ristiriita" ja paljasti somalialaisen naisen aviomiehen sanoneen:

"Emme halua koiria - ne ovat saastaisia!"

Reilu vuosi sitten 22-vuotias muslimi, Aslam Khan oli tullut Intian Hyderabadiin tavatakseen ystäviään, mutta raiskasikin ja tappoi häikäilemättömästi puolustuskyvyttömän ja kurjassa kunnossa olevan narttukoiran.

Raporttien mukaan Shastripuran alueella asuvalla Jahangirilla oli lemmikkinä kehnossa kunnossa oleva kulkukoira, jota myös naapurit olivat ruokkineet ja huolehtineet.

Eräänä aamuna Jahangir oli kuullut koiransa ääntelevän oudosti ja epänormaalisti ja pyytänyt poikiaan menemään katsomaan, mikä on hätänä. Pojat olivat ymmällään huomatessaan miehen tyydyttävän seksihalujaan luonnottomasti koiraa hyväksi käyttäen.

Aslam raiskasi ja tappoi koiran ja sen jälkeen yritti luikkia pakoon, mutta paikalliset asukkaat saivat hänet kiinni ja luovuttivat poliisille.

Delhistä syntyisin olevaa Aslam Khania syytettiin koiran tappamisesta ja sen ruumiin raiskauksesta. Poliisilla ei kuitenkaan ollut varmaa tietoa, oliko mies kuristanut eläimen ensin vai kuoliko se seksuaalisen toiminnan aikana.

 

 

Tytti Salenius su 26.11. 15:46

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot