Geert Wilders: "On aika kuivata suot - myös Euroopassa"

"Demokratioistamme on tullut valedemokratioita. Ne ovat monipuoluediktatuureja, joita hallitsevat muutamat valtapuolueet, usein pettäen äänestäjänsä ja periaattensa."

Ulkomaat ti 28.11.2017 18:00

"Ensi viikolla vierailen Prahassa, Tsekin tasavallan pääkaupungissa. Minut on kutsuttu puhumaan joukolle isänmaallisia tsekkejä. Tsekit ovat vapautta rakastavia ihmisiä. Vuonna 2011, päivänä jolloin Ronald Reaganin syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta, he nimesivät yhden pääkaupunkinsa kaduista tämän suuren amerikkalaisen presidentin ja vapaustaistelijan mukaan", kertoo Geert Wilders Gatestone Instituutin julkaisussa.

"Tämä muistutti minua häpeällisestä tapahtumassa kotikaupungissani Haagissa ja Hollannin politiikassa.  Jos etsit Ronald Reaganin katua Haagista, et löydä sellaista. Ehdotus vuonna 2011 kadun nimeämisestä Reaganin mukaan nosti raivoisan poliittisen vastustuksen. Vihervasemmisto yhdessä liberaalin D66-puolueen kanssa väittivät, ettei sellainen nimeäminen tekisi hyvää kaupungin imagolle.  Koko tilanne johti noloon poliittiseen kompromissiin: Viime vuonna, pieni pätkä polkupyöräväylää nimettiin "Reaganin ja Gorbatsovin linjaksi"".

Geert Wildersin mukaan tämä anekdootti kuvaa hyvin Idän ja Lännen eroa Euroopassa. Sama ero voidaan hänen mukaansa nähdä myös hallitsevan eliitin asenteissa islamia, tuota uutta totalitarismia kohtaan, joka uhkaa Eurooppaa tänään. Idässä poliittiset johtajat uskaltavat nousta islamia vastaan, lännessä he vain antautuvat, Geert kuvailee.

"Islam on jo saanut erittäin vahvan aseman Länsi-Euroopassa. Sen kadut muistuttavat jo Lähi-itää, islamilaisia kaapuja on kaikkialla. Osa Länsi-Euroopasta, esimerkiksi Schilderswijkin alue Haagissa, Molenbeekin lähiö Brysselissä, Pariisin esikaupunkialueet, Birmingham Briteissä,  Rosengårdin alue Malmössä ja monet muut alueet ovat muuttuneet islamilaisen valtaannousun keskuksiksi."

"Islamin totalitaristista luonnetta ei voi kukaan kiistää.  Käskyt murhata ja vainota ei-muslimeja löytyvät Koraanista. Islamin profeetta Muhammed oli massamurhaaja ja pedofiili", Geert Wilders kirjoittaa. "Ne, jotka jättävät islamin, saavat kuolemantuomion. Islamin kritisoijia vainotaan".

Viimeisten vuosikymmenten aikana islam on tukeutunut läntiseen Eurooppaan miljoonien islamilaisista maista tulleiden maahanmuuttajien mukana. Nyt Euroopan unioni haluaa jakaa nämä maahanmuuttajat tasaisesti kaikkien 28 jäsen maan keskuuteen. Valtiot Keski- ja Länsi-Euroopassa ovat hylänneet Euroopan unionin suunnitelmat asettaa kaikille jäsenvaltioille pysyvät ja pakolliset kiintiöt maahanmuuttajien sijoittamisessa ja taakanjaossa.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on julistanut Euroopan unionin maahanmuuttoagendan tarkoitavan Unkarin kristillisen kulttuurin ja identiteetin tuhoutumista. Tsekin presidentti Miloš Zeman  is an vastustaa avoimesti maahanmuuttoa ja Tsekin islamisaatiohankkeita. Slovakian pääministeri Robert Fico on todennut että "islamilla ei ole sijaa Slovakiassa" ja varoittaa "maahanmuuttajien muuttavan koko maan olemusta". Puolan pääministeri Beata Szydło puolustaa rohkeasti Puolan kietäytymistä Euroopan unionin yhteisistä maahanmuuttokiintiöistä.  "Me emme tule ottamaan osaa siihen hulluuteen", hän sanoo. Itä-Euroopassa islamin ja massamaahanmuuton vastaiset puolueet ovat saaneet kannatusvyöryn.

Vastustus kasvaa myös lännessä, muistuttaa Geert.  Tänä vuonna Wildersin johtama Vapauspuolue kasvoi Hollannin toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Se on suuri saavutus maassa, jossa on 13 puoluetta eduskunnassa. Ranskassa Marine Le Pen voitti tiensä presidentinvaalien toiselle kierrokselle ja hänen puolueensa, Kansallinen rintama, sai enemmän ääniä kuin koskaan. Itävallassa FPÖ kasvoi toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja Saksassa AfD:n isänmaalliset nousivat maan Valtiopäiville.

 

"Mutta, poliittinen eliitti lännessä tekee kaikkensa estääkseen näitä vaalien voittajia saamasta valtaa.  Lokakuussa Hollannissa hallitus muodostettiin viimein neljästä puolueesta ennätyksellisten seitsemän kuukauden neuvottelujen jälkeen, joka eliitiltä meni saadakseen eduskuntaan edes yhden äänen enemmistön vain välttääkseen kaiken yhteistyön Vapauspuolueen kanssa", wilders kirjoittaa.

"Läntisen Euroopan demokratiat on vallattu. Heidän tavoitteensa ei ole enää tehdä mitä kansa haluaa. Päinvastoin, poliittinen eliitti usein tekee juuri päinvastoin. Eduskuntamme edistävät avoimien rajojen politiikkaa, vaikka enemmistö kansasta vastustaa sitä. Hallituksemme myyvät itsenäisyytemme Euroopan unionille vastoin kansan tahtoa. Hallitsijamme toivottavat tervetulleeksi aina vain lisää islamia, vaikka enemmistö kansasta vastustaa sitä."

"Demokratioistamme on tullut valedemokratioita. Ne ovat monipuoluediktatuureja, joita hallitsevat muutamat valtapuolueet, usein pettäen äänestäjänsä ja periaattensa. Valtapuolueet kontrolloivat kaikkea, eivät ainoastaan poliitikkojaan vaan myös muuta julkista valtaa, valtamediaa ja jopa oikeusistuimia.  Ne kutsuvat meitä "populisteiksi", koska me edustamme sitä mitä kansa haluaa. Ne jopa raahaavat meitä oikeuteen", Wilders summaa.

 

Jukka Rahkonen ti 28.11. 18:00

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot