Blogi: Timo Vihavainen, la 02.12.2017 12:29

Kun hovista kartano tuli

Hovin valtojen hiipuminen

 

Näin yleisissä Suomi 100 (mikä typerä otsikko!) tunnelmissa meidän tulee muistella muutakin kuin sitä sinänsä tärkeää poliittista prosessia, jonka tuloksena maamme itsenäistyi.

Siinä samassa tohinassahan vietiin läpi erinäisiä lakeja kuten niin sanottu torpparivapautus.

Torppari ei ollut mikään maaorja, toisin kuin asiaa ymmärtämättömät joskus yrittävät selittää ja hyvin usein torpparit meillä olivat maanomistajan lähisukulaisia. Perheen nuoremmille pojille piti antaa torppa, kun ei taloakaan voinut loputtomiin jakaa. Kukas se saikaan ja millä tavoin kerran Kekkurin torpan ja kuka taas Vuohenkalmon torpan?

Mutta olihan meillä myös joitakin suuria aateliskartanoita, jotka olivat yläluokan omistamia. Sellainen luokkahan on vielä nykyään Englannissa, mutta meillä se on hävinnyt tai ainakin käynyt kovin hiljaiseksi. Onko sitä koskaan ollutkaan? Naistenlehtien tutkivat journalistit saattavat tietää sen nykytilasta enemmän, itse en ole kiinnostunut.

Yläluokka sentään toki oli, vaikka pienikin, ja kuten kaikkialla, se viihtyi maalla. Verrattuna kapitalisteihin maataomistavalla yläluokalla oli oma elämäntapansa ja sen mukaiset säätypiirteet.

Toki patriarkaalinen tehtailijakin saattoi olla henkilökohtaisessa kosketuksessa alaistensa kanssa, mutta rahan ja rahatalouden ominaisuuksiin kuului joka tapauksessa ennen muuta persoonattomuus. Työntekijän ja työnantajan suhde muuttui modernissa yhteiskunnassa rahasuhteeksi, joka oli persoonaton.

Tämä, jo Kommunistisessa manifestissa todettu asia vaikutti tietysti myös Suomessa ja sitä voimakkaammin mitä kauemmas modernisaatio edistyi.

Uusi aika suorastaan pakotti aateliston luopumaan vanhakantaisesta taloudesta, jossa rikkaus revittiin maasta ja työn suoritti alustalaisten armeija, joka oli ainakin määräpäivin herran käskettävissä ja määräiltävissä.

Työpalkkojen noustessa uusilla ja tuottavilla aloilla olisi ollut pelkkää hulluutta jatkaa käsityönä tehtävää maanviljelyä. Työ oli koneistettava ja saman tein joutivat työntekijät lähtemään, minne mieli teki.

Tilanherratkin muuttivat pois maalta ja alkoivat kansoittaa suurten kaupunkien vauraampia osia. Kaupunkiinhan väki muutenkin muutti ja maaseutu menetti prestiisiään joka suhteessa. Myös sen poliittinen merkitys romahti vähenevän väestön myötä.

Tämä oli toki vuosikymmenten mittainen prosessi, mutta olihan siinä omat hyppäyksenomaiset hetkensäkin.

Yhdestä sellaisesta kertoo juvalaisen Wehmaan kartanon kronikan kirjoittanut Nils Gustav Grotefelt. Tarina kärjistyy trilogian toisessa osassa Hovista kartanoksi, WSOY 1997, 183 s.

Savon hovit olivat yleensä pienehköjä virkataloja, mutta Wehmaa oli niiden joukossa poikkeus. Sen pinta-ala oli vuonna 1917 yli 4500 hehtaaria. Siitä kartanon viljelyksessä oli 81 hehtaaria ja torppien viljelyksessä 232 hehtaaria. Niittyjä oli lisäksi kartanolla 135 hehtaaria ja torpilla 385 hehtaaria.

Torpparivapautuksen myötä muodostettiin 56 itsenäistä tilaa, joilla oli maita yhteensä yli 2000 hehtaaria. Kaupat tehtiin vapaaehtoista tietä, tarvitsematta valtion puuttumista, vaikka toki se Lex Kallio taustalla häämötti tarvittaessa käytettäväksi.

Eihän tämä vielä mikään Kytäjän kartano ollut, vaan yli puolta pienempi, mutta samankaltaisten ongelmien kanssa siellä oli saatu askarrella. Viljelyksen modernisointi oli ajan mittaan yksinkertaisesti pakko ja niinpä sitä ostettiin kaiken maailman amerikkalaista leikkuukonetta, puimakonetta ja muita ihmeitä. Lokomobiili ja traktori ilmaantuivat myös maalaisia ihmetyttämään.

Elintasoakin sentään ylläpidettiin ja automobiili ilmestyi Juvalle siinä kuin jo aiemmin Kytäjän kartanoon. Tiet taisivat kuitenkin olla vähemmän houkuttelevia sellaiseen käyttöön aina siihen saakka, kun harrastuksesta tuli kansanomaisempi, mikä muuten tapahtui yllättävän nopeasti.

Kaskisavujen Savoa on syytäkin pidetty varsin tasa-arvoisena alueena, mutta toki siellä 1700-luvun raja-alueena oli myös melkoinen määrä upseerinvirkataloja, muun muassa Joroisten pikku Pariisiksikin kutsuttu kolkka.

Feodalismi ei meillä koskaan päässyt todella kehittymään, mutta tekee hyvää muistaa, että vain sata vuotta sitten oli siitä vielä tiettyjä henkisiä ja ainaallisia jäänteitä, jotka ulottuivat hamaan Savoon saakka.

Ja hyvä on muistaa sekin seikka, ettei maaseutu silloin ollut pelkään talonpoikaisuutta. Siellä asusteli myös yläluokkaa, jonka elämänpiiriin kuuluivat tai olivat kuuluneet Euroopan keskukset ja vallasväen kokoontumiset, siirtomaasodat Amerikassa ja Aasiassa ja niin edelleen.

Suomessa tietenkin Venäjä ja erityisesti Pietari olivat tälle joukolle tuttuja, mutta keisarikunnan palvelus vei monia vielä paljon kauemmas, aina Kaspian taakse, Kaukoitään ja Venäjän Amerikkaan eli Alaskaan saakka.

Näistä ovat kertoilleet muun muassa Matti Klinge teoksessaan Kaukana ja kotona ja nyttemmin muun  muassa Mirko Harjula, joka yhdessä Jarmo Hoikkasen kanssa on kirjoittanut kirjan Kaarlo Kivekkäästä. Siihen pitää vielä palata.

Kuten Klinge kertoo, tämä suuren maailman elämä ulottui myös Wehmaan kartanoon. Eversti N.A. Grotenfelt, joka oli taistellut Kaukasiassa, toi mukanaan kartanoon kaikenlaista eksoottista.

Viipuriin saapuessaan hänellä oli ollut mahtava kuorma sotasaalista (joka saatiin sisään portista vain repimällä sitä…) ja muun muassa kymmenen orlovilaista hevosta.

Wehmaan kartanoon tuli ja lienee siellä vieläkin, myös kahdeksan itämaista mattoa ja jälkeen jäi melkoinen määrä ylellisyystavaroita, etenkin silkistä ja sametista valmistettuja vaatteita sekä muun muassa kauniit Tulassa valmistetut kaksintaistelupistoolit. Niihin oli uurrettu neljä viivaa menestyksekkäiden kaksintaistelujen muistoksi.

Perinnöksi jäivät myös sotilasansioista myönnetty Pyhän Yrjön kunniamerkki ja lisäksi Pyhän Annan kunniamerkit, joiden myöntämisen perusteista en tiedä.

Joka tapauksessa, kertoo Klinge, everstin esimerkki lienee vaikuttanut siihen, että neljä sukulaispoikaa antautui niin ikään sotilasuralle ja taisteli, kuka Kaukasuksella, kuka Turkin sodassa ja kuka peräti Yhdysvaltain sisällissodassa.

Näiden suhteista Juvalle en tiedä, mutta omalta osaltaan Wehmaan kartanon tarina, voisipa miltei sanoa, sen nousu ja tuho, ellei kartano yhä olisi olemassa, kertoo siitä huikeasta matkasta, jonka Suomi on vain sadassa tai vähän yli sadassa vuodessa suorittanut.

Se on toisaalta ollut enemmistön matka kohti hyvinvointia, tasa-arvoa ja urbanisoitumista, joista ainakin kaksi ensimmäistä ovat useimpien kannattamia asioita.

Toisaalta se on merkinnyt vanhan säätyläisyyden hiipumista ja muuttumista merkityksettömäksi marginaaliryhmäksi. Sitä meillä tuskin on syytä valittaa, mutta onhan siinä samalla kyllä myös kyläympäristö menettänyt entistä värikkyyttään ja maaseutu prestiisiään. On hyvä muistaa, että sellaistakin on ollut.

Timo Vihavainen la 02.12. 12:29

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Venäjän synnit

la 16.12. 16:03

Sheriffit tulevat!

pe 15.12. 10:05

Joulukertomus, osa II

to 14.12. 08:38

Joulukertomus, osa I

ke 13.12. 12:59

Pietarin joulukuu

ti 12.12. 14:38

Kulttuurin perässä naapurissa

ma 11.12. 08:16

Mitä on sota Suomelle?

ke 06.12. 08:50

Mies suomalainen

ma 04.12. 13:46

Nyt vain toimeen!

su 03.12. 13:15

Kun hovista kartano tuli

la 02.12. 12:29

blogit

Vieraskynä

Muslimijohtajat muotoilevat Jerusalem-strategiaansa

la 16.12.2017 16:07

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?

la 16.12.2017 16:02

Jukka Hankamäki

Rotudenialismin lyhyet jäljet

to 14.12.2017 08:39

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Toimintakyvytön hallitus on uhka turvallisuudelle

su 17.12.2017 10:38

Henry Laasanen

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12.2017 06:59

Arto Luukkanen

Niinistö - Iso Vilunki!

to 14.12.2017 17:25

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Hämmästyttävän epäluotettava Yle

pe 15.12.2017 21:24

Olli Pusa

EU Suomen turvallisuusuhkana

pe 15.12.2017 21:30

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Helsingin Sanomien missio

su 17.12.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Helsingin Sanomat otti oikeuden omiin käsiinsä ja vaaransi maan turvallisuuden

su 17.12.2017 10:14

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Venäjän synnit

la 16.12.2017 16:03

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49