Blogi: Henna Kajava, la 02.12.2017 20:53

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

Helsingin päättäjät ovat tehneet vähintäänkin kyseenalaisen päätöksen elättää laittomasti maassa oleskelijoita, sekä myös paperittomia EU-kansalaisia, kuten Itä-Euroopan romaneja pääkaupungissamme.

Suvaitsevaistossa ajatellaan, että vain hädänalaiset tulevat Suomeen ja siksi meidän on elätettävä kaikki Suomeen tulevat, jotka eivät saa turvapaikkaa ja/tai hävittävät paperinsa. Tietenkin tasa-arvon nimissä suvaitsevaisto haluaisi tarjota myös niille maailman hädän- tai puutteenalaisille vaivattoman pääsyn Euroopan sosiaaliturvan piiriin, jotka eivät Suomesta vielä tiedä tai joilla ei ole varaa matkustaa tänne. Koska meillä Helsingissä aiotaan nyt tarjota Euroopan parhaat palvelut maailman köyhille, omaan maahansa tyytymättömille sekä seikkailijoille, niin ensisijassa on tärkeää tietenkin muistaa meitä lähellä kärsivät Euroopan romanit. Heille tulee tiedottaa nyt mahdollisimman tehokkaasti sosiaalisen median ja henkilökohtaisten kontaktien kautta Helsingin vieraanvaraisuudesta niin, että tieto tavoittaa myös romanien lähtöalueet.

Jos romaneja saadaan Stadiin niin paljon, että he ylikuormittavat terveys- ja sosiaalipalvelut, niin ehkä palvelut saataisiin entiselleen ennen kuin seuraava odotettavissa oleva mittavampi turvapaikanhakuaalto Eurooppaan saapuu, eivätkä tulijat valitsisi ensisijaiseksi kohdemaakseen Suomea. Ehkä silloin Suomesta ei tulisi muutenkaan erityisen suosittu turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Itä-Euroopan romanit eivät kuitenkaan uhkaa asettua pysyväksi taakaksi huoltosuhteellemme, kuten Euroopan ulkopuolelta tulevat humanitaariset massamuuttajat.

Tällainen markkinointiajatus on varmasti mieleinen sekä suvaitsevaistolle, että meille maahanmuuttokriittisille tolkun ihmisille - tosin ehkä hieman eri syistä.

Hengeltään kokoomuslaiset voivat puolestaan kääntää Helsingin päätöksen positiivisesti edukseen käynnistämällä terveysturismiin keskittyneitä yrityksiä. Lainaan tässä toisen ideaa siitä, kuinka myös esimerkiksi hädänalaisille ja ilman vakuutuksia eläville Yhdysvaltain kansalaisille voidaan markkinoida Suomea maana, jossa saa hoidettua mitkä tahansa terveysongelmansa jopa erikoissairaanhoitoon ja pitkäaikaissairauksien hoitamiseen saakka täysin ilmaiseksi. Terveys- ja sosiaalipalveluiden saanti Suomesta ei toki saa paperittomilla riippua ihon väristä tai kansalaisuudesta. Sehän olisi rasismia!

Vaikka suomalaiset saivat kansainvälisessä empatiatutkimuksessa melko heikot pisteet ja esim. Saudi-Arabia hyvät, niin onneksi meillä on Helsingin vihervasemmisto, joka markkinoi Helsinkiä ja Suomea maailman vieraanvaraisimpana maana. Vielä voitaisiin kasvattaa eroa muihin maihin ja ottaa oppia lastensairaalan rahoittamisesta talkoovoimin. Rahoitetaan jatkossa muitakin suomalaisten elintärkeitä palveluita talkoovoimin, jotta rahaa säästyy Suomesta kiinnostuneiden afrikkalaisten ja Lähi-Idästä tulevien ihmisten asuttamiseen ja palveluihin.

En tiedä, kuinka paljolle markkinoinnille on tarvetta, sillä voinemme luottaa siihen, että laittomat maahantulijat lähettävät kutsun lukemattomille muille ympäri maailman. Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd) kirjoittaa, että yksin Venäjällä on uutisoitu odottelevan valtavat määrät ihmisiä päästäkseen suomalaisten hyvinvointipalvelujen piiriin: 

http://karirajamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246941-932015-ja-paperittomat-salissa

Rajamäki kirjoittaa blogissaan myös siitä, kuinka suomalaisilta leikataan ja kuinka jo nykyisellään myös terveys- ja sosiaalipalvelut ovat ylikuormittuneita niin terveydenhuollon turvaamisessa kuin päihdepotilaiden, mielenterveyspotilaiden, lastenpsykiatrian ja lapsiperheidenkin kohdalla. Kuntaliitto on ollut yksimielisesti tuoretta päätöstä vastaan. Kuinka paljon suomalaisia ja erityisesti syrjäytyneitä suomalaisnuoria tulee kuolemaan vihervasemmiston politiikan seurauksena? Tämäkö on sitä myötäelävää maailmanparantamista?

Minua suututti ja suretti toden teolla, kun satuin löytämään tällaisen pienestä filippiiniläispojasta kertovan pätkän ja ajattelin, että miten väärin auttamisvaramme haaskataan. Löytyykö vihervasemmistolaisista poliitikoista joku, joka vaatisi näiden filippiiniläislasten auttamista ennen Suomesta asuntoa ja fasiliteetteja vaativia arabi- ja afrikkalaismiehiä?

https://www.youtube.com/watch?v=pouuVkdVadk

Henna Kajava la 02.12. 20:53

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Henna Kajava

Olen maahanmuuttokriittinen vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden Star Wars -fanin äiti, joka pyrkii levittämään lonkeroitaan myös Espoon valtuustoon. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä, joten globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12. 20:53

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11. 19:29

#Me NOT

pe 20.10. 17:57

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10. 23:58

Professori Matti Viren vs. Juhana Vartiainen maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista

ke 27.09. 00:54

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

ti 19.09. 00:54

Turvapaikanhakijoihin kohdistuvat katseet

ke 30.08. 14:16

Sosiaali- ja terveysministeriön rasismia

pe 11.08. 23:54

Filippiiniläisen sairaanhoitajan näkemys maahanmuuttopolitiikastamme

su 30.07. 16:04

YK:n propagandavideo Euroopan afrikkalaistamiseksi julki

ma 24.07. 23:29

blogit

Vieraskynä

Muslimijohtajat muotoilevat Jerusalem-strategiaansa

la 16.12.2017 16:07

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?

la 16.12.2017 16:02

Jukka Hankamäki

Rotudenialismin lyhyet jäljet

to 14.12.2017 08:39

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Toimintakyvytön hallitus on uhka turvallisuudelle

su 17.12.2017 10:38

Henry Laasanen

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12.2017 06:59

Arto Luukkanen

Niinistö - Iso Vilunki!

to 14.12.2017 17:25

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Hämmästyttävän epäluotettava Yle

pe 15.12.2017 21:24

Olli Pusa

EU Suomen turvallisuusuhkana

pe 15.12.2017 21:30

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Helsingin Sanomien missio

su 17.12.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Helsingin Sanomat otti oikeuden omiin käsiinsä ja vaaransi maan turvallisuuden

su 17.12.2017 10:14

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Venäjän synnit

la 16.12.2017 16:03

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49