Blogi: Heikki Porkka, to 07.12.2017 10:16

Kenen joukoissa seisot

Myönnän heti, että otsikko on tietoisen provosoiva,  kommunistien suosiman kappaleen nimi. Otsikko valikoitui, koska uuskommunistien haltuun ottama Yleisradio on jälleen osoittanut kykynsä harhaanjohtamisen saralla.

Suomen Yleisradio valehteli kansalaisille, että Töölön punavihreiden organisoimassa alpakka-tapahtumassa oli 5 000 ihmistä. Todellinen määrä on muutama sata. Tapahtumasta on video- ja valokuvamateriaalia, jotka todistavat Ylen ja tilaisuuden järjestäjien syyllistyvän karkeaan valehteluun.

Alpakka-tapahtumaan liittyvän valehtelun lisäksi 1970-luvun äärivasemmiston päivä päivältä yhä voimakkaammin mieleen tuova Yle nimitteli uutislähetyksissään ja internet-sivuillaan 612-soihtukulkueeseen osallistujia äärioikeistolaisiksi ja äärikansallismielisiksi.

Todellisuudessa soihtukulkueella kunnioitettiin ihmisiä, jotka antoivat henkensä tai terveytensä taatakseen sen, että jälkipolvilla on vapaa maa. Yleisradion uuskommunistien mielestä on ääritoimintaa kunnioittaa vapauden lunastaneita!

Soihtukulkue ei myöskään ollut mielenosoitus, kuten Yle on antanut ymmärtää. Soihtukulkue oli kunnianosoitus suomalaisille sankareille.

Yleisradio ei sen sijaan kertonut, että aiemmin päivällä järjestettyä uusnatsien mielenosoitusta vastaan järjestetyssä natsismin vastaisessa mielenilmauksessa oli osallistujina pääasiassa äärivasemmistolaisia, vihreitä ja väkivaltaisen antifa-järjestön edustajia.

Antifan lippu liehui kulkueen marssiessa eduskuntatalon editse. Antifa oli Hampurin useiden miljoonien vahingot aiheuttaneen ja satojen poliisien loukkaantumiseen johtaneen mellakoinnin takana ja esimerkiksi yhdessä Yhdysvaltain osavaltiossa antifa on julistettu terroristijärjestöksi.

Yleisradion toiminnan ja presidentinlinnassa ansiottomasti juhlineiden keikareiden merkeissä vertaan kahta maantieteellistä aluetta, joiden pyrkimyksenä oli (on) muodostaa itsestään massiivinen ja voimakas valtakunta. Huomautan  ennen listausta, että linnassa juhli myös ansioituneita, joten keikari-nimike ei koske kaikkia juhlijoita.

Neuvostoliitto

- yksituumainen media, yksi totuus, joka oli usein vale

-erimieliset ”vihapuhujat” kansanpettureita, tuomittiin kotiarestiin, mielisairaalaan tai vankilaan

-keskusjohto (Moskova) päätti väestönsiirroista

-sama valuutta alusmaassa ja miehitetyillä alueilla

-pyrkimys hävittää kansakunnat ja luoda neuvostoihminen

-vallan keskittäminen

-suunnitelmatalous

-Moskovan organisoima propaganda, jossa kerrottiin Neuvostoliiton olevan menestystarina

-kansa ei valinnut hallituksen edustajia (politbyro)

-KGB valvoi kansalaisten ajattelua

-kommunismin ideologiaa tuettiin pelotteella, poliittisen ”korrektiuden” –metodilla, N-liitossa erimieliset joutuivat vankilaan tai mielisairaalaan

-ilmiantojärjestelmä, joka mahdollisti kanssaihmisten ”käräyttämisen” vääristä ajatuksista

EU

-internetsensuuri, kansalaisilta pyritään estämään mielipiteen ilmaisu, jos mielipiteet ovat ”vääriä” (presidentti Niinistö, pääministeri Sipilä ja sisäministeri Risikko sekä useat vasemmistoliiton edustajat ovat kyseenalaistaneet lausunnoissaan sananvapauden)

-”vihapuhujat” poliisin tarkkailussa ja käräjillä

-yksituumainen media, toisinajattelijat ja ”vihapuhujat”tuomitaan

-keskusjohto (Bryssel) edistää väestönsiirtoja

-sama valuutta

-halu luoda eurooppalainen identiteetti / ihminen (presidentti Niinistö puhui Yhdysvaltain vierailulla ”meistä eurooppalaisista”, vaikka on Suomen presidentti)

-vallan keskittäminen, jota tapahtuu EU:ssa jatkuvasti, tällä hetkellä ollaan täyttä häkää edistämässä pankkiunionin syntymistä, joka tarkoittaa jäsenvaltioiden kohdalla budjettivallan osittaista menettämistä

-suunnitelmatalous eli provinssien [kuten Suomi] tuotantoa pyritään keskittämään ja maakohtaista tuotantovalikoimaa kaventamaan (jäsenvaltion huoltovarmuus heikkenee)

-Brysselin organisoima ja rahoittama kiihtyvä propaganda, jossa esitetään vain toispuolista totuutta

-kansa ei valitse hallituksen edustajia (komissio)

-jäsenvaltioiden tiedusteluelimet ja poliisi valvovat kansalaisten ajattelua

-poliittinen korrektius toteutuu [vasemmistolaisen] median ja poliittisen eliitin toteuttaman hyljeksinnän periaatteella

-ilmiantojärjestelmä, joka mahdollistaa kanssaihmisten käräyttämisen vääristä ajatuksista

Vertailukohtia on huomattavasti enemmän, yllä ovat vain ne, jotka tulivat tätä tekstiä kirjoittaessa mieleen.

Jotta koko suomalainen yhteiskunta olisi huolellisen valvonnan ja ilmiannon piirissä, on myös poliisin sisällä avattu joulukuun alussa ”vasikkajärjestelmä”, jossa poliisit voivat ilmiantaa työtovereitaan mahdollisesta vihapuheesta ja muista paheista.

Poliisien sisäinen ilmiantojärjestelmä toimii anonymiteetti-periaatteella.

Miettikää hetki. Poliisin sisälle on avattu järjestelmä, jossa työkaveri ei voi tietää, käräyttääkö kaveri, jos lausuu jotain sellaista, joka on kaverin mielestä väärin. DDR ja Neuvostoliitto on saatettu osaksi poliisin järjestelmää.

Poliitikot, tässä tapauksessa sisäministeri, pyrkivät tekemään poliisin sisällä samanlaisen hajotusoperaation, joka on jo varsin onnistuneesti toteutunut kansalaisten keskuudessa.

Tosin poliisihallitus aloitti jo aika päiviä sitten  sisäministeri Paula Risikon (kok) johdolla kansalaisiin kohdistuvan kyttäysjärjestelmän, jossa vääriä ajatuksia omaavat pyritään pelottelemaan hiljaisiksi. Hieno maa, keikareiden johtama Suomi!!??

Neuvostoliitosta vuonna 1976 Yhdysvaltain ja Amnesty Internationalin avulla pois päässeen toisinajattelijan Vladimir Bukovskyn mukaan EU:sta pyritään kehittämään Neuvostoliiton kaltainen sosialistinen hirviö, päärakennusaineena sosialidemokratia.

Bukovski epäili jo vuonna 2006, että EU:ssa kansalaisia syytetään tulevaisuudessa rasismista ja muukalaiskammoisuudesta (ksenofobia). Neuvostoliitossa ”väärää” mieltä olevia syytettiin neuvostovastaisuudesta ja länsipropagandan levittämisestä.

Suurelta osin jo menetettyä itsenäisyyttä juhlin eilen hyvin vaatimattomasti. Istuskelin iltaa itsekseni ja sytytin klo 18 kaksi kynttilää ikkunalle osoittamaan, että huoneistossa ei asu kommunisteja ja että täällä on turvallinen ja luotettava sija oikeamielisille ihmisille.

Suomalaisten tärkein tehtävä on valheellisesta horroksesta herääminen. Vielä on aikaa. Eri mieltä saa olla ja pitää olla, jos siltä tuntuu ja kykenee perustelemaan oman erimielisyytensä. Solvaukset ovat asia erikseen, niistä on säädetty laissa. Sen sijaan orwellilaista vihapuheen käsitettä laki ei tunne. Vihapuhe on EU-hallinnon ja Suomen sisäministerin työkalu kansalaisten väärien mielipiteiden ehkäisyyn.

Sananvapaus on kansalaisoikeus, jota täytyy vaalia. Se on ase väärämielistä hallintoa vastaan. Samanlainen ase kuin virolaisten laulut (yksi, kaksi), joiden voimalla kansakunta säilytti yhtenäisyytensä ja itsekunnioituksensa.

PS. Kiitän saamastani runsaasta positiivisesta palautteesta.

 

Heikki Porkka to 07.12. 10:16

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Keskuspankit ja tullit keskiössä

ma 05.05.2025 10:37

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01.2025 00:48

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04.2025 19:38

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta

la 19.04.2025 15:06

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44