Blogi: Heikki Porkka, pe 08.12.2017 11:41

Hajahuomioita maailmalta ja Hölmölästä

1. Saksan demarien Martin Schultz haluaa EU:sta liittovaltion, Euroopan Yhdysvallat, vuoteen 2025 mennessä. Jäsenmaiden, jotka ovat eri mieltä, täytyy Schultzin mukaan erota sitä ennen.

2. EU-komissio haluaa kaapata itselleen osan jäsenmaiden budjettivallasta. Suunnitteilla on yhteinen talletussuoja ja uusi kriisinratkaisun varautumisjärjestely. Tarkoittaa sitä, että EU on kohta juuri sitä mitä sen ei missään nimessä pitänyt olla, kun suomalaiset äänestivät unioniin liittymisestä 1995.

3. EU haastaa Puolan, Unkarin ja Tsekin oikeuteen, koska maat eivät noudata unionin sisäistä pakolaisten siirtojärjestelmää. Toisin sanoen Puola, Unkari ja Tsekki ovat kieltäytyneet vastaanottamasta itselleen erittäin haitallista [pääosin islaminuskoisten] maahanmuuttoa.

4. Unkaria syytetään lisäksi kansalaisoikeuksien kaventamisesta, koska Unkari on rajoittamassa ulkomaisten yliopistojen toimintaa. Sulkeminen uhkaa esimerkiksi Eurooppaa innokkaasti tuhoamaan pyrkivän George Sorosin perustamaa yliopistoa.

5. Unkaria syytetään myös EU-lain vastaisesta toiminnasta, koska Unkari vaatii kansalaisjärjestöiltä tietoa niiden ulkomailta saamasta rahoituksesta. Myös tältä osin sylttytehdas viittaa George Sorosiin.

6. Toimillaan EU vahvistaa käsitystä siitä, että EU ei ole vapauden unioni, joka kunnioittaa jäsenmaiden omaa päätäntävaltaa vaan pyrkii edistämään pakkovaltaa, jossa unioni esimerkiksi päättää keitä jäsenmaiden alueella asuu ja millaisia budjetteja jäsenmaissa laaditaan.

7. Lisäksi EU:n tavoitteena näyttää olevan oman liikuteltavan armeijan luominen. Kuinka suuri mahdollisesta EU-armeijasta on tarkoitus tehdä ja onko se yhtenäinen joukko, jolla on yhteinen sijainti jossain päin Eurooppaa, siitä ei ole vielä tietoa. Mihin EU tulisi käyttämään armeijaansa? Komissiota vastaan niskoittelevia jäsenvaltioita tai valtioiden osia vastaan? Katalonia? Puola? Tsekki? Unkari?

8. Suomalaiset poliitikot ovat antautuneet EU:n pakkovallan alle jo aikaa sitten, kuten vuonna 2015 alkaneesta [islamin] invaasiosta ja sen myötä alkaneesta laittoman ulkomaisen väen vastaanotosta voi päätellä.

Suomen hallitus ja Suomen presidentti ovat osoittaneet laupeutensa puolustaessaan toistuvasti avointa rajaa EU-komission tahdon mukaisesti, vaikka direktiivien ja kansainvälisten sopimusten perusteella Suomella olisi ollut täysi oikeus aloittaa rajavalvonta ja palauttaa kaikki Ruotsista saapuneet takaisin turvalliseksi maaksi luokiteltuun Ruotsiin.

9. Suomalainen valtamedia käy edelleen sotaa omaa kansaa vastaan pyrkimällä edistämään haitallista maahanmuuttoa pimittävällä ja osin valheellisella uutisoinnillaan. Valtamedia ei kerro selkeästi, että nykyinen ulkomaalaispolitiikka on taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta erittäin haitallista.

10. Jotta suomalaisten huomio saataisiin toisaalle, suomalaiset mediat toitottavat toistuvasti Donald Trumpin pahuutta sekä sitä, että Trump ei ole kyennyt pitämään vaalilupauksiaan.

Ikävä kyllä, Yle päästi eilen (7.12.2017) A-studiossa ääneen Suomen parhaan Yhdysvaltain asiantuntijan Markku Ruotsilan.

Ruotsila selitti faktoihin nojaten, että todellisuudessa Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle luvattu muuri on ainoa suuri vaalilupaus, jota Trump ei ole (vielä) kyennyt toteuttamaan.

Yhdysvaltain talous on ollut kovassa nousukiidossa Trumpin valtaan noususta lähtien, vaarallinen muuttoliike muslimimaista sekä Pohjois-Koreasta ja Venezuelasta on torpattu, työllisyystilanne on parempi kuin 17 vuoteen, 1 500 000 uutta työpaikkaa on syntynyt Trumpin valtaan astumisen jälkeen. Pörssikurssit ovat ennätyslukemissa. Nämä huomiot esimerkkeinä.

Trump lupasi vaalipuheissaan noudattavansa politiikkaa, jossa Amerikka on ykkönen. Hän on toiminut prikulleen kuten maastaan ja kansalaisistaan välittävän presidentin tulee toimia. Trumpin nettikäyttäytyminen ei ole aina kovin korrektia, mutta kumpi on tärkeämpää, poliittinen korrektius vai tulokset?

Ruotsilan armoton faktojen luetteleminen sai studiossa istuneet [punaiset] henkilöt kiemurtelemaan. YHDELLÄKÄÄN muulla studiovieraalla ei ollut kanttia kyseenalaistaa Ruotsilan tietoja. Ei ollut kanttia, koska Ruotsila kertoi vain sen, mikä on totta. Hän ei maalaile utopistisia mielikuvia tai kerro omia mielipiteitään vaan pysyttelee faktoissa.

Miksi Yleisradiolla on Yhdysvalloissa kirjeenvaihtajia? Mihin suomalaiset tarvitsevat kirjeenvaihtajia, joilla ei ole kykyä päästä irti omasta asenteellisuudestaan, joka tuottaa vaillinaista ja harhaanjohtavaa uutisointia?

11. Suomalaiset gallupyritykset työntävät median pyytäminä erilaisia tietoja kansalaisten silmien eteen. Maahanmuutto- , presidentti- ja puoluegallupit päällimmäisinä. Tulokset heittelevät melko laajalla sektorilla tekijästä ja tulkitsijasta riippuen.

On varsin helppoa vetää johtopäätös, jonka mukaan gallupit ja todellisuus ovat kaksi eri asiaa. Nykypäivän gallup-tutkimuksia kannattaa miettiä myös siltä kantilta, että niillä saattaa olla ohjaava rooli kansalaisten ajattelussa. Mitä tästä voi päätellä? Ainakin sen, että kannattaa luottaa enemmän omaan järkeen ja olemassa olevaan todellisuuteen kuin median ja gallupyritysten luomaan mielikuvamaailmaan.

12. Tusina täyteen. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä kiitän henkilöitä, joista on ollut suuri apu kamppailussa valtamedian valehtelua ja epäisänmaallista hallintoa vastaan. Totuuden puolesta on aina mukava tehdä työtä.

Haluan kiittää ”Yhdysvaltain kirjeenvaihtajaa”, jolta saamani tiedot ovat AINA pitäneet tismalleen paikkansa toisin kuin Yleisradion, Helsingin Sanomien, MTV:n, Iltasanomien ja monen muun valtamedian edustajan amerikkalaisista liberaali (vasemmisto) medioista kopioimat tiedot, joiden virheitä suomalaismediat eivät vaivaudu aina edes korjaamaan, kun totuus selviää myöhemmin.

Musta tuntuu –artikkeleita kirjoittavasta valtamediasta erityismaininnan saa Iltalehden Johannes Kotkavirta, joka taitaa olla johtava puutaheinää toimittaja, kun puhutaan Yhdysvalloista. Kotkavirran kotitausta on umpivihreä, tai pitäisikö sanoa, umpipunainen, sillä jokainen aikaansa seuraava on jo varmasti oivaltanut, että vihreät on samantyyppinen uuskommunistinen liike kuin vasemmistoliitto.

Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan lisäksi haluan kiittää Sannia, jolta olen aina saanut luotettavasti ja nopeasti tietoa EU:n erilaisista kiemuroista.

Ihmetellä täytyy, että valtamedia ei ole kyennyt kertomaan näkyvästi direktiiveistä, jotka antaisivat suomalaisille ymmärryksen siitä, että Suomella on ollut [islamin] invaasion alkumetreiltä lähtien mahdollisuus toimia toisin.

Rajavalvonnan aloittaminen ja KAIKKIEN vähänkään epäselväksi jääneiden henkilöiden säilöönotto olisivat olleet täysin sallittuja ja jopa suositeltavia tekoja tilanteessa, jossa maan poliittinen johto menettää tilanteen hallinnan ja sisäinen turvallisuus vaarantuu, kuten tapahtui rajun seksuaalirikosaallon, tapon, terrori-iskun ja monen muun rikoksen merkeissä.

Suomen hallitus ja maan presidentti kumarsivat mieluummin Ruotsia ja EU-komissiota kuin suojasivat omaa kansaa. Tämä on fakta, vaikka kuinka kirpaisee kaikkia Niinistöä ihailevia henkilöitä.

On vaikea ymmärtää, miksi kansalaiset pitävät hyvänä presidenttiä ja hallitusta, jotka tukevat sen kaltaista unionia, josta tämän tekstin alussa on kerrottu.

Unioni pyrkii kaikin keinoin kadottamaan valtioiden itsemääräämisoikeuden sekä kansalaisten kansallistunteen ja –ylpeyden. Nyt, kun vaalit lähestyvät, on syytä uskoa enemmän siihen, mitä on sanottu ennen tätä päivää. Kaikki, mitä tullaan tulevina viikkoina sanomaan, on vaalipuhetta. Ehdokkaat ovat nykyistä presidenttiä myöten sitä, mitä ovat aiemmin olleet, eivät sitä, mitä kertovat vaalitenteissä olevansa. Jos vaalipuheet ja henkilöhistoria tukevat toisiaan, vain siinä tapauksessa ehdokas on rehellinen.

Kolmantena haluan kiittää kaikkia fb-kavereita ja muita henkilöitä, jotka ovat tukeneet toimintaani matkan varrella.

Kuten olen moneen kertaan todennut, teen tätä ilmaiseksi enkä ole pyrkimässä poliittiseksi päättäjäksi. Avustaa voin mahdollisesti jotakuta henkilöä, jos se onnistuu pääasiassa ulkomailta käsin. Tosin säännöllistä avustamista en tee ilman palkkaa. Aivan niin pyyteetön en ole. En kuitenkaan usko, että tarjouksia satelee. En ole niistä riippuvainen, mutta kerron asian, koska moni on jossain vaiheessa tiedustellut vaivihkaa kiinnostustani avustamiseen tai jopa politiikkaan mukaan lähtemistä. Rajoittava tekijä on myös se, että olen valmis tekemään palkallista avustustyötä vain sellaiselle taholle, jonka takana kykenen seisomaan. Toisaalta ajattelen myös niin, että sitoutuminen jonkun henkilön avustamiseen kaventaa mahdollisuutta kirjoittaa minkä tarpeelliseksi katsoo. Valtamedian tapana on leimata poliitikkoja myös heidän avustajiensa toiminnan perusteella.

Kirjoitin tämän pikakatsauksen itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa. Alun perin oli tarkoitus toteuttaa fb:n välityksellä hieman erilainen kuvallinen ja sanallinen itsenäisyyspäivään liittyvä tervehdys, mutta fb päätti toisin eli poisti kirjoitusoikeuteni kuukaudeksi, koska minulla on vääriä mielipiteitä. Tosin fb ei poistanut oikeuksiani mielipiteiden vaan faktojen kirjoittamisen vuoksi. Ikävä juttu sananvapauden kannalta.

Fb:n toiminta, Suomen pääministerin ja presidentin vihjailut sananvapauden rajoittamisesta sekä valtamedian yksisilmäinen uutisointi ovat entisestään vahvistaneet kantaani siihen, kenelle annan äänen presidentinvaaleissa.

Hän on henkilö, joka kannattaa sananvapautta sekä itsenäistä, mutta kansainvälistä toimintaa kaihtamatonta Suomea, joka pyrkii eroon yhä enemmän pakkovaltaa itselleen käärivästä Euroopan unionista. Hänenlaisiaan on vain yksi. Kaikki muut ovat historiansa tai nykyisyytensä puolesta poissuljettuja. Suomen presidentin ylimmäinen tehtävä on ajaa suomalaisten ja Suomen etua. Ei kumartaa länteen, itään tai etelään, mutta olla riittävän kohtelias ja sivistynyt kyetäkseen neuvottelemaan vaikka itse pirun kanssa.

Heikki Porkka pe 08.12. 11:41

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10. 12:25

No go -alueiden Ruotsi

to 04.10. 16:39

Terveisiä presidentti Niinistölle

ma 01.10. 11:45

Porin murha ja suomalaiset lampaat

la 29.09. 10:54

Jösse Järvenpää ja Marine Le Pen kulttuurivallankumouksen uusimpina uhreina

ke 26.09. 13:19

Globaalit punavihreät tutit

ti 25.09. 12:24

Petteri Orpo ja Kai Mykkänen naisten ja tasa-arvon asialla?

ma 24.09. 20:15

"Luotettavan ja vastuullisen" median edustaja vedättää suomalaisia

su 23.09. 11:17

Neuvostoliittolainen Suomi

pe 21.09. 10:18

Yleisradio todellisuutta muokkaamassa

ke 19.09. 21:39

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40