Blogi: Timo Vihavainen, ke 13.12.2017 12:59

Joulukertomus, osa I

Kelolan pukki iskee jälleen

 

Räntää tuli ja tuli. Taivaalta. Sohjokerros kasvoi pian kymmensenttiseksi ja valtatiellä ohiajavat rekat roiskauttivat joka kerta hirmuisen suihkun päin pläsiä.

Kelolan pukilla oli päässään sellofaanista tehty torvi, joka oli edestä avoin. Se esti naaman jäätymisen pakkasessa ja viimassa, mutta sitä kautta pääsi kyllä sisään kourallinen sohjoa jokaisen rekan kohdalla.

Että harmitti!

Ja entäs porot sitten? Kun poronjäkälälevyt oli liiteristä syöty, oli pukki alkanut syöttää poroja kauralla. Homma toimi kyllä, paitsi että kaura ei kehittänyt kylliksi positiivista suprajohteista jännitettä vai mitä se oli, jotta olisi päästy lentoon. Näin oli Koskutjärven insinööriopiston rehtori asiaa jotenkin selittänyt.

Eipä siinä sitten muuta kuin ajeltiin pitkin tien laitoja, jotta jalakset vain kirskuivat.

Mutta nyt alkoi Pukki saada kyllikseen. Juvan Tokmannille oli parikymmentä kilometriä ja luisto oli olematon. Liiteri oli vasta puolillaan lahjoja, eikä niitä itse kyennyt kyhäämään sellaista vauhtia, että jouluna kaikille riittäisi.

Niin sanotut tontut olivat nimensä ansainneet, tuhahti pukki ajatellessaan niitä viittä ikäkulua menninkäistä, jotka olivat Kelolan tuvassa tekevinään lahjoja.

Tai tekiväthän ne, mutta vauhti oli sellaista surkeata raahustamista ja vähän väliä nousi joku tonttu istuimeltaan, hieroi silmiään ja sanoi: ”Jaajaa, täytyy tästä mennä taas vähän oikasemaan. Tehhään mitä ehitään. Ei ole kiireellä ennenkään mitään kunnollista syntynyt”.

Olihan se totta, että kun vanha tonttu sai lahjan valmiiksi, niin ei siinä ollut moitteen sijaa. Mutta monta tuntia siinä olikin sitten nikerretty ja nakerrettu ja kaikki ilman konevoimaa.

Pukilla oli kyllä Kelolassa aurinkopaneelit, mutta jokainen kai ymmärtää, itä virkaa niillä on mustan kaamoksen keskellä, kun paksun pilven läpi ei aurinko paista eikä kuu kumota ja tuvassa näkee tuskin nenäänsä pitemmälle.

Niinpä ei pukilla ollut Kelolan pirtissä mitään työkonetta, ei edes sirkkeliä eikä sorvia, hiomakoneista puhumatta.

Ei muuta kuin käsin kaikki tehtiin ja hinkattiin. Tulipahan uniikkia tavaraa. Kaikki tehtiin yleensä öljypampun varassa ja nyt alkoi öljykin olla vähissä. Tontut olivat viime aikoina saaneet siis tyytyä kitupiikin heiveröiseen valoon ja moni oli vuollut sormeensa. Pitäisi apteekista laastariakin saada.

Juvan Tokmanni oli viimeinen toivo. Siellähän pitäisi olla melkein mitä vain, jos pukille vain nyt myönnettäisiin luottoa. Viime vuoden velat olivat jääneet vielä maksamatta, mutta pukki ajatteli vedota kaupan joulumieleen ja muistuttaa mieleen kansallisrunoilijan säkeen. ”Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi!”

Kunhan nyt pääsisi sinne Juvalle asti. Itse asiassa näytti siltä, että jalasten pohjapultit kuluisivat loppuun sitä ennen. Sitä paitsi porot alkoivat väsyä ja tuntuivat masentuneilta.

Mutta jospa tapahtuisi ihme, ajatteli pukki. Eikö joulu muka juuri olekin ihmeiden aikaa? Jotkut typerykset eivät usko Jeesuksen syntymään Maria-neidistä eivätkä paljon mihinkään muuhunkaan. Moni on julistanut pöyhkeästi, ettei joulupukkiakaan ole olemassa!

Pukkia sekä harmitti että nauratti kun tuota ajatteli. No, aika nyt oli sellainen. Ehkäpä hän olikin väärässä ajassa? Mitä jos painuisi taas pehkuihin pankolle ja heräisi, jos heräisi taas sitten vuoden hibernoituaan?

Mutta ei. Ei se vaan käynyt. Pukki tunsi syvällä ytimissään ja munaiskuissaan, että koko hänen olemassaolonsa perustui jokajouluiseen ilmestymiseen ja lahjojen jakamiseen kaikille kiteille lapsille.

Sitä paitsi nykyään oli pakko jakaa muillekin lapsille. Kyllä harmitti sekin, ettei edes koulukiusaajia saanut kunnolla pieksää ennen lahjojen antamista. Sehän olisi tehnyt niille vain hyvää ja ollut kaikin puolin oikein ja kohtuullista.

Mutta ei tässä maailmassa kaikki mene, niin kuin haluaisi, ei läheskään. Ei, vaikka olisi itse joulupukki.

Kuitenkin joulupukki tunsi myös sen, että hänellä oli oikeus odottaa ihmettä. Olihan hän ihmeolento itsekin. Niinpä hän ohjasi reen Järvenpään risteykseen ja kävi antamassa poroille kauroja. Itse hän avasi termospullon ja joi kuumaa kahvia. Sen päälle maistui aimo ryyppy pontikkaa. Se lämmittäisi.

Porot luimistelivat ja syljeksivät kauroja suupielistään. Suurin osa kyllä meni mahaan, mutta pukki valvoi ruokailua ja roimautti aina lusmuilijoita pitkällä piiskalla. Sitä ei ollut saanut viedä lasten koteihin enää 1950-luvun jälkeen. Oli sillä kuitenkin käyttöä noiden porojen kanssa, joista ihmisillä on kovin romantisoituja käsityksiä, ajatteli pukki. Ilman kuria ne vain söisivät ja haisisivat.

Pukki tunsi pontikan lämmittävän sisuksiaan ja loi katseensa taivaalle. Ja hyvänen aika! Ihmehän se siellä juuri tapahtui! Paksu musta pilvi alkoi painua taivaanrantaan ja tähdet alkoivat loistaa niin kuin ne vain synkässä metsässä voivat loistaa. Järvenpään entisen koulun valotkaan eivät sumentaneet näyn kirkkautta, ne oli sammutettu.

Ennen pitkää alkoi pukin jalkoja kipristellä ja myös porot teputtelivat täpinöissään. Nythän tulisi oikea lentokeli! Kun tie jäätyisi, saisi siellä sellaiset vauhdit, että hirvitti jo ajatellakin. Se, mikä oli äsken sohjoa, oli nyt jo isokiteistä jäätä ja eikös tuolta metsästä jo kuulunut pakkasen paukettakin!

Koska Tokmanni olisi auki vielä muutaman tunnin ei pukki pitänyt kiirettä, vaan heitti loimet porojen päälle ja otti vielä pari kulausta lämmittävää nestettä.

Paha tuuli oli nyt tiessään ja pukki alkoi laulaa vanhaa lempilauluaan:

Tyylillänsä ja tyylillänsä,

tyylillään jokkainen kirnuvvaa,

Hän oli jo jatkamassa värssyllä, jossa todettiin, että toisella pylly pylskyttää ja toisella tissit hölskyttää, mutta sitten hän muisti, mitä lehdissä oli kirjoitettu ja aivan sävähti punaiseksi.

Pukki katsoi valppaasti ympärilleen ja toden totta, siellähän oli läävän ovella kiuluineen vanha sokea Reetta, joka tuntui tarkoin seuraavan pukin touhuja.

Voihan äimän käki! Näin manaili pukki mielessään. Olisipa tässä päästellyt koko rallatuksen, niin jopa olisi ilmestynyt Koskutjärven Sanomiin joku anonyymi tai kukaties ihan nimellinen kirje, jossa olisi sanottu että metoo, ja arvatkaapas kuka! Ihan itse pukki, niih! Hihhihhih!

No, nytpä ei päässyt vahinko tapahtumaan ja pukki jatkoi muina miehinä toisilla sanoilla ”en kaipaa kultaakaan, mä etsin taivaan valoa, ja lahjoja päälle maan!”

”Päivää Reetta”, huikkasi pukki vielä, muka juuri lypsäjän vasta huomattuaan. ”Onhan se tuas ilimoja pitäny!”

Reetta vastasi asianmukaisesti vähän päivitellen ja mennä käpsehti mökkiinsä.

Kohta Reetta kuitenkin palasi ja raahasi mukanaan juottokaukaloa. ”Ajattelin antaa poroille vähän lypsylämmintä maetova”, sanoi rakastettava vanhus. ”Tulehan jeleppoomaan!”

Yhdessä seniorit kampesivat kaukalon porojen eteen ja nämä elostuivat lämpimän maidon hajusta ja mörähtelivät kuin rykimäaikana.

Ja taas tapahtui ihme! Kun porot olivat juoneet pari sangollista lypsylämmintä maitoa ja pukki Reetan kanssa vielä pari ryyppyä (hyvin kohtuullista!) pontikkaa, alkoivat kaikkien silmät loistaa.

Pukki tiesi, mitä se tarkoitti. Niinpä hän yritti soittaa VHF-puhelimella Savonlinnan lennonjohtoon ilmoittaakseen, että kaikki oli kunnossa nousua varten.

Mutta eihän se VHF sellaisia matkoja kanna. Niinpä pukki päätti vain tehdä kuten aina ennenkin. Niinpä hän kömpi rekeen ja otti vielä Reetan seurakseen ostosmatkalle. Tarvitsihan mummo talouteensa kahvia ja lehmille väkirehua sekä tulitikkuja.

Kun kaikki oli valmista, huusi pukki huikeasti poroille: ”Hölökyn pölökyn, niin kuin martinvapun valssi!”

Kun pukki veti kahvasta, irtosi reki kevyesti maasta ja alkoi kauniisti kaartaen saada korkeutta.  Siinä noustiin kai vain tuollaiseen pariin sataan metriin. enempään ei ollut tarvetta, vaikka ohjaksissa oli sellainen tuntuma, että kilometri onnistuisi hyvin. Reetalla ei kuitenkaan ollut tarvittavia varusteita.

Laskeutuminen Wehmaan tienhaaran tienoille tapahtui sitten vähän ronskisti, mikä kiinnitti paikallisen virkavallan huomion ja eipä aikaakaan, kun Juvan polissit kurvasivat reen viereen ja hymyilivät ystävällisen pahaenteisesti.

Voihan änkeröinen! Kun ne pontikatkin oli otettu… Kylömä oli…

 

Jatkuu

Timo Vihavainen ke 13.12. 12:59

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Mikä oli kuningas?

ke 18.07. 18:42

Mielen osoittelua

ma 16.07. 23:56

Vuosi 1803

su 15.07. 12:00

Soturiainesta

pe 13.07. 23:44

Aikamoinen lopotti

ke 11.07. 20:59

Orwellin arvo

ti 10.07. 11:58

Muuan historian väärinkäsitys

su 08.07. 22:32

Myrskyn jälkeen ja ennen vallankumouksia

la 07.07. 14:28

Digifirmat pörssissä

to 05.07. 21:12

Tyytyväisyyden ongelmia

ke 04.07. 19:45

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Mitä sikarutto opettaa?

ke 18.07.2018 18:40

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Huippukokouksen tulos: nyt Suomi tarkkana!

ma 16.07.2018 23:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Mikä oli kuningas?

ke 18.07.2018 18:42

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52