Blogi: Timo Vihavainen, ma 25.12.2017 11:35

Makaronit

Makaronien kutsu

 

Lapsena ei sanojen alkuperää tullut pahemmin ajateltua ja niiden merkitys tuli sitten riippumaan monista aika satunnaisistakin tekijöistä. Oma rajoitettu kokemusmaailma ja mieltymykset olivat ensi sijalla.

Makaroneista olen aina tykännyt, mutta en nyt mitenkään hillittömästi. Hyvin keitetty makaroni voin kera on oikein hyvää, mutta ei sen kunniaksi tee mieli mitään runoja rustailla. Brežnev kuulemma saattoi syödä makaroneja valtavia määriä ja piti niitä parhaana herkkunaan. Kuulostaa sympaattiselta sekin, minusta.

Olen sivumennen sanoen vähän ihmetellyt, mikä vimma ihmisillä on viime vuosina ollut perustaa italialaisia ravintoloita. Ehkä se perustuu sikäläisen ruuan simppeliyteen, nopeuteen ja halpuuteen, siis valmistajan kannalta.

Asiakas sopii sitten kyniä putipuhtaaksi sen jälkeen, kun hänelle on tarjottu viiden senttilitran kokoinen, torniksi muovailtu pastantekele erilaisten kastikevanojen ja itujen keskellä. Servizio ja coperto siihen päälle ja petollisen ylhäinen palveluilme. Kyllä tulee petetty olo.

Mutta makaroni, maccheroni tuo kyllä mieleen etupäässä positiivisia asioita, vaikka arkisia. Aavistin jo nuorena, että hieman makeilevalta vaikuttavalla arkkipiispa Makarioksella on tuohon ruokaan jokin erityinen suhde ja oikeassahan minä olinkin. Pyhän Makarioksen nimi viittaa autuuteen ja makaronit lienevät saaneet nimensä juuri siitä, että niitä syötiin vainajien eli siis autuaiden (lat. beati) muistoksi ja kunniaksi.

Makaronileivoksen nimeä ei tietenkään kannata ihmetellä, sitä samaahan se tarkoittaa. Italialaisten usein käyttämä sana magari (no mikäs siinä!) voisi ehkä olla samaa sukua, en väitä, että on. Saksan mögen (mag) tulee toki siitä myös mieleen ja ehkäpä Pyhän Saksalais-roomalaisen valtakunnan guelfit ja ghibelliinit olisivat joskus saaneet oppia tällaisenkin sanan ihan käytännön karussa koulussa, Landsknechtien arkebuuseja silmäillessään?

Mutta saatan toki näissä pohdinnoissa erehtyä, sanotaanhan, että Wettenhovi-Aspakin usein erehtyi. Nyt joka tapauksessa ainakin suunnittelen taas matkaa Makaronesiaan, jotka tunnetaan myös nimellä Koirasaaret (Islas Canarias, lat. canis -koira). Ei pidä sekoittaa Makronesiaan eli Isosaarten ryhmään, joka sijaitsee ihan muualla.

Kaltaiselleni koiranystävälle sana Koirasaaret tuo heti mieleen Jonathan Swiftin kuvaukset Hevosten (houyhnhnm) maasta. Siellä nuo jalot olennot olivat vallassa ja yahoot (nuo nykyään ihmisen nimeä kantavat olennot) saivat alistua sellaiseen rooliin, joka heille moraalisten ominaisuuksiensa ansiosta parhaiten sopi.

Toisin sanoen he elivät villeinä metsissä ja puissa ja yrittivät parhaansa mukaan kiusata sekä toisiaan että hevosia, muun muassa heittelemällä näitä ulosteillaan.

Kuvittelin, miten Kanaaristen saarten uljaat koirat pitäisivät yllä jaloa ja ylevää kulttuuria, mutta sitten kritiikin piikki pisti kuplani hajalle.

Enkö muka ollut nähnyt, miten koiralauma käyttäytyy? Aikoinaan lapsena, kun koirat vielä saivat talvisin juosta vapaina, me huvittelimme seuraamalla niiden tappeluita ja kopulointia. Ei siinä kyllä paljon ylevyyttä ollut, vaikka hauskaa varmaan pidettiin sitäkin enemmän. Meno oli vähän kuin Playa del Inglésin huvikortteleissa.

Murheellisena mietin, että koiran olemus on hieman samanlainen kuin Tšapajevilla Dmitri Furmanovin kuuluisassa, samannimisessä teoksessa. Omiin hoteisiinsa jätettynä molemmista kasvaa/kasvaisi pelkkiä vahingollisia barbaareja, kun taas oikean auktoriteetin ja kasvattajan (puolueen, isännän) johdolla syntyy hyvää jälkeä.

Ikävä kyllä koirat, joiden moraalisia ominaisuuksia me usein niin ihailemme, ovat kehityksessään vielä jääneet sille paratiisilliselle asteelle, jossa hyvää ja pahaa ei osata erottaa. Ehkä niistäkin vielä tulee ihmisiä, mutta olisi erehdys luulla, että ne jo ovat sitä. Tai ehkä meistäkin tulee koiria sanan alkuperäisessä merkityksessä?

Ja tosiasiassahan tuolla makaarisella Kanarialla koira on varsin harvinainen eläin. Niin muuten oli käärmekin, kunnes joku lurjus sen sinne toi, ihan äskettäin.

Ehkäpä Kanaria oli kerran myös sama kuin Hesperia, lännessähän se ainakin sijaitsee. Atlantis se tuskin on, koska on yhä pinnalla, mutta ehkäpä tuo tarujen manner sijaitsi jossakin naapurissa? Kun se upposi, nousivat Kanarian saaret tilalle? Lanzarote ainakin on suurelta osalta melko tuore luomus, vaikka väittävät itse saaren jossakin muodossa olleen olemassa jo kauan, kauan.

Joka tapauksessa, nykyään, Kanariat -sillä saaristahan on jokainen aivan oman laisensa- ovat lomailijan paratiisi. Kulttuuria ja historiallisia muistomerkkejä on juuri se sopiva määrä, jolla etelässä vetelehtijän sopii rasittaa itseään. Mahtavia luonnon nähtävyyksiä on myös jokseenkin samassa, kohtuullisessa määrässä, mutta sitäkin hienompia.

Mikäpä siis on turistin, niin sanoakseni makarioksena lekotella siellä, missä ei ole kiirettä minnekään ja jossa vain auringon kierto ilmoittaa, milloin olisi sopiva hetki vaikkapa mennä syömään halstrattuja sardiineja, gambas al ajillo tai jotakin muuta sellaista pientä, joka kaipaa kylmää ja kuivaa valkoviiniä päästäkseen taas uimaan. Poisson sans boisson -poison.

Tällaisesta saattaa kuitenkin tulla hieman syyllinen olo, jolloin kannattaa keksiä jokin sopiva tapa itsensä kiusaamiseksi, jotta olo olisi optimaalinen. Sellainen voisi olla vaikka kymmenen kilometrin kävely pitkin meren rantaa, katse merelle suunnattuna.

Kanarian omat herkut ovat juuri niin simppeleitä ja maalaismaisia kuin parhaat ruuat yleensä ovatkin. Pikku perunat (latinalaisamerikkalaiseen tapaan siellä papas) rypistettyinä (arrugadas) eli runsaan suolaveden kuumuudessa keitettyinä ja päälle mojo-kastiketta ja alliolia. Jos ei maistu, niin ei sitten. Minulle kyllä maistuu.

Mutta tärkeintä sille, joka syömään menee, on kunnon nälkä. Harvempi enää leipäänsä tienaa otsansa hiessä, mutta sen, joka aikoo ruuasta todella nauttia, kannattaa tuo hiki hankkia ja välttää työntämästä jatkuvasti evästä kitaansa. Eihän mikään silloin todella maistu eikä voikaan.

Olenkin joskus miettinyt noita ahmatteja, joita on kuvattu esimerkiksi Ludvig XIV:tä käsittelevissä kirjoissa tai vaikkapa Armas J. Pullan ruokakirjoissa puhumatta markiisi de Saden teoksista.

Urheilusuorituksena monet ranskalaiset ahmatit epäilemättä saivat ihmeitä aikaan, mutta olikohan kaikki sen väärttiä? Markiisi de Sade muuten, kaikkien rikosten ja irstailujen joukossa mainitsi senkin, että rikkaat lurjukset olivat kattaneet pöytään keskellä talvea kaikkia mahdollisia kesän hedelmiä ja vihanneksia, joista oli saatu maksaa tähtitieteellisiä hintoja…

Kerrotaan jopa Pietari Suuren kasvattaneen Moskovassa kasvihuoneessa ananaksia, joita hän sitten toi Pariisiin…

Ananakset, sivumennen sanoen olivatkin tuhlaavaisuuden ja irstauden symboli, ainakin Majakovskilla eikä vain hänellä:

Ешь ананасы, рябчиков жуй,
день твой последний приходит, буржуй.

(Majakovski, 1917)

Stadin Arska suomensi sen muodossa:

Ananasta ahmi, hotkaise pyy,

loppusi, porvari, lähestyy…

 

Mutta jos me nykyään haluamme mitä tahansa herkkua milloin tahansa, niin eipä siinä tarvitse muuta kuin mennä kauppaan. Tämä ei sitä paitsi koske vain meitä. Ihan samat herkut löytyvät vaikka Petroskoista, ehkä myös Kamtšatkan Petropavlovskista? Siitä en kyllä ole varma.

Niin se maailma muuttuu, Vovaseni.

Mutta puhehan oikeastaan oli alun perin vain makaroneista. Teema on kuitenkin niin rikas, että täytyy tunnustaa asiassa pysymisen olleen nyt ns. haasteellista.

Puolustan asiaa sillä, että nyt on ollut viime päivinä niin tavattomasti virikkeitä ja lisää näyttää olevan tulossa. Koetetaan nyt kuitenkin, itse kukin, olla kohtuuttomasti jännittämättä, vaikka joulu on jo ihan ovella! Ei muuta kuin lenkille, jos aurinko paistaa, kuten se tekee täällä Suomenlahden rantamilla!

Timo Vihavainen ma 25.12. 11:35

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44