Blogi: Timo Vihavainen, pe 29.12.2017 14:35

Naurettavan ihmisen muistelmat

Menneisyyttä etsimässä

 

Juhani Aho, Muistatko? Kukkia keväiseltä niityltä. WSOY 1920, 277 s.

 

Tulin juuri lukeneeksi Juhani Ahon kirjan Muistatko?

Kyseessä on hyvin herkkä tarina, jonka johtolankana on rakkaan puolison kuoleman innoittama muistelma. Sen koulupoikamaisen ujot kohtaukset ja haaveilut kuuluivat kuusikymppisen kirjoittajan kohdalla tuolloin jo menneisyyteen. Ehkä ne ovatkin enimmäkseen allegorisia.

Kirja näki päivänvalon vuonna 1920 eli aikana, jolloin tarinan minän ja hänen puolisonsa oli jo ollut kohdattava unelmiensa luhistuminen, he olivat pettyneet Suomen kansaan, niin sen punaisiin kuin valkoisiin.

Itse asiassa kirjan minä on fiktiivinen. Kirjoittaja itse tosin kuoli jo seuraavana vuonna, mutta vanhan polyamoristin molemmat vaimot olivat kyllä kirjoitushetkellä hyvissä hengissä, Venny tulisi elämään vielä neljännesvuosisadan ja Tillykin vielä hyvän aikaa.

Tosiasiassa kirjailijan nostalgia menneisyyteen ei siis ilmeisesti koskenut kuollutta puolisoa, vaan sitä maata, johon kerran uskottiin ja joka menetettiin.

Kaikki näytti kansalaissodan jälkeen olevan raunioina, mutta eivätkö muistotkin olleet todellisia? Kerran oli uskottu ihanteisiin ja tehty työtä niiden hyväksi. Ne olivat olleet heidän todellisuuttaan silloin kerran. Taisikin olla kovin naiivia?

Kansan valistaminen ja työnsä ja kykyjensä uhraaminen sille oli asia, joka oli kyllä paljonkin esillä 1800-luvun lopulla. Se oli ajan henki, sen ajan älymystön suuri tehtävä.

Kirjoittaja ei oikeastaan kysy, oliko kaikki tuo ollut naurettavaa, mutta lukijallehan se tulee ilman muuta mieleen. Haaveet nyt joka tapauksessa ovat myös osa todellisuutta ja usein hyvin tärkeäkin osa. Tuskin niiden kauneus sinänsä on naurettavaa ja onko myöskään naiivius sitä jollakin objektiivisella mittapuulla?

Mikä sitten on naurettavaa ja mitä se merkitsee? Kunniakulttuurissa ihmisen tuleminen naurunalaiseksi on pahinta, mitä ajatella saattaa. Se on jopa pahempaa kuin kuolema, paljonkin pahempaa.

Meillähän nämä kunnian päivät ovat olleet ja menneet ja etenkin feministipiireissä on paljon viljelty sitä ajatusta, että naurettavuus on vain konventio, naurettavaksi tekeminen vallankäyttöä ja itse koko asia vain  konstruoitu ja rajattomasti muutettavissa.

Vielä Dostojevskin Riivaajissa vanha liberaali, Stepan Trofimovitš, on selvästi perin juurin koominen hahmo ja harva kai voi nauramatta lukea, miten pahansuopa kirjailija häntä kuvaa. Hän ei kuitenkaan ole paha, vaan ainoastaan huono, mikä juuri onkin omalla tavallaan kovin traagista.

Traagistahan aina on, mikäli siitä, mikä potentiaalisesti ja pohjimmiltaan on jotakin hienoa, käyttäkäämme nyt vaikkapa vertausta Jumalan kuva, vääntyykin vain jonninjoutava muotipelle.

 Joka tapauksessa Stepan Trofimovitšin elämän täydellinen tyhjänpäiväisyys on ulkopuolisesta tarkkailijasta sangen koomista, vaikka hän itse uskoo sen traagisuuteen ja tavallaan syystäkin.

Kirjan lopussa kuitenkin tapahtuu ihme ja Stepan Trofimovitšin elämä todella saa todellisen, vakavan merkityksen, ei siitä, mitä hän aikoinaan niin sanotusti saarnasi, vaan sen hylkäämisestä.

No, tämä nyt oli Dostojevskin kuvausta aikansa ilmiöistä, mutta tuskin sinänsä ajallemme irrelevanttia. Nuo tuon ajan riivaajat (totalitarismin idean ilmaantuminen) ovat toki tänään yhä olemassa ja jopa populaarimpia kuin koskaan, mutta maailma niiden ympärillä on muuttunut.

Naurettavuus ei enää tänään ole koomista samassa mielessä kuin ennen. Entinen naurettava on nyt uusi normaali. Naurettavuus voi olla joko hauskaa (mikäli edistyksellistä) tai vastenmielistä ja tuomittavaa (mikäli poliittisesti epäkorrektia). Joskushan sen olettaminen tai havaitseminen on ihan kuohuttavaa.

Vain vihoviimeinen essentialisti viime vuosisadalta voisi enää nykyään suhtautua niin vakavaan asiaan kuin naurettavuuteen naiivilla tavalla ja ennen pitkää hän jäisi taantumuksellisen ajattelun vangiksi ellei jo sitä ole.

Kukapas pystyisi kenenkään arvoja arvostelemaan ja millä oikeudella niille naureskelemaan? Jos ihminen haluaa olla nykyaikainen noita (artikkeli SK 50/17), intersektionaalinen feministi tai vaikkapa vegaani, niin so what? Kaiken mittana on se, millaisen tyydytyksen juuri hän henkilökohtaisesti asiasta saa. Pitäkää taantumukselliset naurut mahassanne tai…

Kun engelsmannit hiljattain taas filmatisoivat Sodan ja rauhan, pantiin siihen seksikohtauksia, sillä aika vaatii omansa. Lev Nikolajevitš lienee kääntynyt haudassaan, mutta turhapa hänen on tulla tämän ajan asioita sotkemaan. Modernisoidaanhan täällä kaikki muutkin klassikot, koska nykyajan ihminen ei enää niitä muuten ymmärtäisi.

Tokihan seksi onkin nyt avoimesti maailman napa ja itse asiassahan se objektiivisesti on tärkeintä, mitä teemme, ainakin sikäli kuin asia koskee kantamiemme geenien kohtaloa. Mutta ollaanko siitä huolissaan?

Ahon kirjassa seksillä ei, kummallista kyllä ole mitään roolia, vaikka koko kirja kudotaan rakkaustarinan ympärille. Sen sijaan kerrotaan paljon kaipuusta ja kutsumuksesta.

Seksitön taide lieneekin kulttuurimme näkökulmasta juuri yhtä hullunkurista kuin se, että ihminen ilmoittaisi haluavansa kutsumusammattiin.

Kuitenkin puolisen vuosisataa sitten kumpikin asia oli täysin normaaliksi oletettu. Kiimainen sankari/sankaritar ja kyyninen, pelkän leivän perässä juokseva opettaja, sairaanhoitaja tai pappi olisivat sen sijaan olleet sekä naurettavia että paheksuttuja ja olivatkin.

Niin se maailma muuttuu. Toisaalta myös radikalismin naurettavuus siinä kuin sen traagisuuskin ymmärrettiin jo Ahon aikana. Itse asiassa se ymmärrettiin jo Dostojevskin Riivaajien aikana.

 Vihainen Fjodor Mihailovitš tosin niputti samaan joukkoon myös naiivit ja hyväntahtoiset liberaalit ja teki muun muassa Turgenevista koomisemman hahmon (Karmazinov) kuin tämä luultavasti ansaitsi.

Mutta kukapa meistä olisi synnitön ja luultavasti kirjailija noin enimmäkseen haukkui aivan oikeata puuta. Riivaajat olivat tulleet maahan ja vetivät mukaansa nyt aluksi sen älymystöä.

Aho kirjoitti kirjansa vähän ennen kuolemaansa. Siinä vaiheessa riivaajien tulo tähänkin maahan ja sen mukaiset bakkanaalit olivat jo tapahtunut tosiasia. Kukapa olisi voinut asiaa kuvitella vielä silloin, kun Dostojevski kirjoitti oman kirjansa? Silloin ne olivat vasta Venäjällä.

Dostojevski oli kyllin profeetallinen ennustaakseen uuden opin maksavan Venäjällä miljoonien hengen ja Riivaajissa esiintyvät nihilistit olivat jo kaamea osoitus siitä, mitä tuleman piti.

Pietarissa oli tosiaan syttynyt myös outoja tulipaloja, joita Riivaajien Šigaljovilaisten kuvattiin sytyttävän. Lyhyttukkaisen kätilö-nihilistin hahmo oli muuan noista ”kansaan menemisenä” ilmenevän uudenlaisen kutsumustyön irvikuvista. Älymystö aloitti uhrautuvan työnsä.

Mutta sekin oli naiiviutta ja sehän sitä vasta olikin, kuten nihilistit saivat nähdä talonpoikien antaessa heidät ilmi. ”Kansan ystävät” kuvittelivat, että kansa voidaan ja pitää pelastaa juuri heidän ikiomalla reseptillään. Se oli huono resepti, vaikka ei sitä juuri haaveellisesta hentomielisyydestä voinut syyttää.

Meillä kaikki meni toisin aina 1900-luvulle saakka. Kirjallisuudessamme on paljon kuvauksia ”kansankynttilöiden” kutsumustyöstä, 1800-luvulta aina 1950-80-luvuille saakka.

Myös tämä tpiminta perustui ainakin aluksi edistysuskoon ja kansaa kohtaan tunnettuun luottamukseen ja jopa romanttiseen ihailuun. Kansakoulun uskottiin jopa lopettavan nuorison kelvottomat tavat kuten yöjuoksut ja juopottelun.

Pettymys oli melkoinen, kun havaittiin, ettei mitään mullistusta tässä suhteessa kyetty saamaan aikaan.

Jälkeenpäin koko tuota epärealistista maailmankuvaa voidaan pitää naiivina ja sitä jopa pilkata. Idealistithan joutuvat yleensä pettymään, härskit kyynikot sen sijaan eivät.

Aika siirappiselta se tuo Ahon kirja nykylukijasta tuntuu. Arvostelijoilta se aikanaan sai suitsutusta. Sen tunnelmallisuutta ja herkkyyttä kehuttiin, mutta  ilmensihän se myös uskoa ”kansaparkaamme” ja monella se usko oli tainnut vuoden 1918 johdosta pahanpäiväisesti järkkyä.

Timo Vihavainen pe 29.12. 14:35

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44