Kirjoitan tänään kaksinaismoralismista, vaikka minulla ei ole yhtäkään naista. Aiheenani on kylläkin eräs nainen: Laura Huhtasaari ja hänen vaalikampanjansa.

Tässä tulee nyt kaksi esimerkkiä kaksinaismoralismista, jota on kohdistettu häneen. Ensimmäinen esimerkkini koskee väitteitä, joiden mukaan Huhtasaaren vaalitunnus olisi plagioitu. Suomi 100 -juliste ja Huhtasaaren vaalimainonnan graafinen ilme muistuttavat kieltämättä toisiaan, vaikka ne eivät olekaan keskenään sekoitettavissa.

Iltalehden haastattelema entinen professori Tapio Vapaasalo piti Huhtasaaren kampanjajulistetta selvänä plagiaattina, jota se ei ole. – Miksi? Siksi, että plagioimiseen liittyy tahallinen pyrkimys peittää jälkensä ja esittää tuotos omaperäisenä. Sen sijaan Huhtasaaren julisteessa viittauskohde on jätetty selvästi näkyviin ja tulos on etäännytetty referenssikohteesta erilaisilla kirjasimilla ja värisävyllä. Kyseessä ei siis ole plagiointi vaan parodiointi.

Poliittinen lähihistoria tuntee aiheesta myös oikeustapauksen, kun Uuden Suomen entinen kustantaja Niklas Herlin käräjöi Vihreää liittoa vastaan puolueen laitettua vaalijulisteeseensa Uuden Suomen nimen ja vaakunaleijonan. Vaakunaleijonan käyttöoikeudet ovat vapaat, toisin sanoen vaakunaleijonaa saa esittää kuka tahansa suomalaisuuden kunniaa häpäisemättä missä tahansa, eikä käytölle ole muuta sosiaalista rajoitusta kuin joidenkin ahdasmielisten hysteria isänmaallisuuden kasvusta (sisäministeriön ohje tässä).

Mutta lehden nimi puolueen julisteessa oli kyseenalaista ja saattoi herättää epäilyksiä – jos ei plagioinnista – niin tekijänoikeuksista tai tavaramerkin hallinnasta. Yhtä kaikki, tuomioistuin hylkäsi kanteen, koska sama nimi voi viitata eri kohteisiin, kuten lehteen tai poliittisiin toiveisiin ”uudenlaisesta Suomesta”.

Kaksinaismoralismi tuli nyt räikeästi näkyviin niissä vihervasemmistolaisten kannanotoissa, joilla suorasukaisesti käytiin Huhtasaaren kampanjan kimppuun. Niinpä hän teki oikein vastatessaan: ”Älkää olko naurettavia.”

Toinen esimerkkini onkin paljon vakavampi. Laura Huhtasaaren kodin ikkunoita oli äskettäin rikottu, ja hänen kotinsa seiniin oli maalattu vihaa pursuilevia tekstejä, joissa sanaa ”homo” käytettiin haukkumaterminä!

Myös Alexander Stubbin asuntoa vandalisoitiin taannoin hänen toimiessaan valtiovarainministerinä. Pääministeri Juha Sipilä valitti tuolloin Twitterissä, että ”[t]uomitsen VMI Stubbin kotiin kohdistuneen ilkivallan. Meidän demokratiassamme tällaiselle toiminnalle ei ole sijaa.”

Perussuomalaisten kansanedustajan Jani Mäkelän tiedustellessa nyt Juha Sipilältä Twitterissä, miksi hän ei pääministerinä tuomitse Huhtasaareen kohdistunutta ilkivaltaa, vastausta ei tullut ollenkaan, mutta Sipilä blokkasi Mäkelän, ja hänen Twitter-tilinsä suljettiin ja seuraaminen estettiin.

Stubbin kohtaamasta vandalismista kirjoitettiin heksametrein lehdistössä, ja tekijät otettiin kiinni sekä tuomittiin. Mutta Huhtasaaren joutumisesta toistuvan väkivallanilmauksen kohteeksi ei ole pidetty vastaavaa porua missään, ja tekijätkin ovat teillä tietymättömillä.

Tämä osoittaa todeksi kansanedustaja Li Anderssonin väitteet siitä, että maassamme on ”parempaa väkivaltaa”, jota pidetään hyväksyttävänä. Tuo hyväksyttävä väkivalta näyttää kohdistuvan median ja poliittisen eliitin siunauksella aina vain perussuomalaisiin, joita ripitetään myös puolueellisilla syytteillä ja oikeudenkäynneillä. Tämä kertoo kaksinaismoralismista ja ylenkatsellisuudesta.

On hyvä muistaa, että Juha Sipilä ja Petteri Orpo juonittelivat perussuomalaiset pois hallituksesta vetoamalla omaan erilaiseen ”arvopohjaansa”. Nyt tiedämme tuon arvopohjan sisällön.

Ehkä onkin jopa niin, että poliittinen vasemmisto edistää myös terrorismia levittävää maahanmuuttoa, sillä muslimiterroristit tekevät äärivasemmiston puolesta samat väkivaltateot, jotka äärivasemmisto, Punainen Armeijakunta ja Baader & Meinhof tekivät ennen.