Blogi: Heikki Porkka, ti 09.01.2018 15:06

Monikulttuurinen Ruotsi on sotatanner

Tarkastelussa autopalot, koulupalot, raiskaukset, ampumistapaukset ja kranaatti-iskut

Yleisradion toimittajat ovat hanakkoja kyselemään mitä mieltä poliitikot ovat monikulttuurisesta yhteiskunnasta.

Suotta sitä kyselemään ja ihmettelemään, aina voi muuttaa Tukholman Rinkebyhyn tai Malmön Rosengårdeniin tai johonkin Ruotsin yli 60:sta alueesta, joita sanotaan enemmän tai vähemmän "haavoittuviksi", kun tarkoitetaan aluetta, jonne menoa ei suositella ainakaan hämärän aikaan. No go.

Pohjolan Lähi-itä kanssanne hyvät ystävät.

A. Autopalot

SVT:n (Ruotsin Yle) artikkelin mukaan Ruotsissa oli vuonna 2016 yhteensä 3 800 autopaloa.

SVT:n toisen artikkelin mukaan Ruotsissa paloi vuoden 2017 tammikuun ja syyskuun välisenä aikana noin 6 000 ajoneuvoa. Saman tahdin jatkuessa vuoden kokonaissaldo on 8 000. Mihin määrään lopulta yllettiin, siitä en löytänyt uutistietoa.

B. Koulupalot

Ruotsi on maailman kärkimaita koulupalojen suhteen.

Vuosina 2006 – 2015 maassa toteutui 6 015 hälytystä, jossa kohteena oli koulurakennus.

Osapuilleen puolet eli vähintään 3 000 paloista tiedetään varmuudella tuhopoltoiksi. Loput palot ovat syttyneet ”luonnollisella” tavalla tai syttymissyytä ei osata varmuudella sanoa. Tuhopolttojen määrä saattaa olla ilmoitettua kolmea tuhatta huomattavasti suurempi.

Tulipaloista aiheutuvien kustannusten kerrotaan olevan vähintään 500 miljoonaa kruunua vuodessa.

Keskimäärin Ruotsissa on ollut tulipalo 1- 2 koulussa vuoden jokaisena päivänä ilmoitetun kymmenen vuoden jakson aikana. Määrä on kovin erilainen verrattuna Suomeen, joka pyrkii kaikin tavoin matkimaan Ruotsia.

Vuonna 2014 julkaistun uutisen mukaan Suomen kouluissa syttyy keskimäärin sata tulipaloa vuodessa. Niistä noin 20 - 25 on tahallaan sytytettyjä.

Ruotsilla on koulupalojen määrän suhteen noin kuusinkertainen johtoasema.  Siinä missä Suomessa käryää yhdessä koulussa, Ruotsissa palaa kuudessa oppilaitoksessa.

Tuhopolttojen suhteen Ruotsi on vielä heikommassa jamassa. Siinä missä Suomessa toteutuu yksi tuhopoltto, tapahtuu Ruotsissa 12 – 15 tahallisesti sytytettyä koulupaloa. Toisin sanottuna tämä tarkoittaa, että Ruotsissa käryää joka kuukausi keskimäärin 25:ssa koulussa tuhopolton seurauksena, kun Suomen vastaava luku on kaksi (2).

C. Raiskaukset

Ruotsin on Euroopan raiskaustilastojen ykkönen. Nousu Euroopan kärkeen korreloi Afrikasta ja Lähi-idästä suuntautuneen maahanmuuton kanssa.

Vuoden 2010 tilaston mukaan Ruotsissa tapahtui noin 63 raiskausta 100 000 asukasta kohti. Suomen vastaava luku oli vuonna 2010 noin 15 raiskausta 100 000 asukasta kohti. Virossa vastaava luku on kuusi (6).

Vuonna 2012 YK:n alainen organisaatio kertoi Ruotsin lukeman kasvaneen 66:een. Vuoden 2014 luvuksi ilmoitetaan jo 69 raiskausta 100 000 asukasta kohti.

Suomen osalta seksuaalirikosten tilanne on kehittymässä samansuuntaisesti kuin Ruotsissa.

Helsingin Uutiset 15.3.2015

”Viime vuonna [2014] valmistuneen selvityksen mukaan afrikkalaissyntyisten tekemien raiskausrikosten määrä oli 12-kertainen kantaväestöön verrattuna. Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden kohdalla määrä oli oli peräti 13-kertainen.”

Tilanne on kehittynyt Suomessa vain huonompaan suuntaan. Keskusrikospoliisin vuoden 2016 tilaston perusteella irakilaiset raiskaavat 43-kertaisella todennäköisyydellä kantaväestöön nähden. Afgaanien osalta kerroin on 36. Kantaväestöllä kerroin on siis yksi (1).

D. Ampumistapaukset

Vuosi 2017 oli Ruotsissa synkkä kuolemaan johtaneiden ampumistapausten osalta. 306 ampumistapausta, 135 haavoittunutta ja 42 kuollutta.

Kuolemaan johtaneiden ampumistapausten kehitys on ollut varsin nopeaa. Vuonna 2012 ammuttiin kuoliaaksi 17 henkilöä, vuonna 2017 ampumisen seurauksena kuolleita oli jo 42.

Tarkat tiedot Ruotsista vuoden 2017 osalta voi katsoa SVT:n uutisten raportista.

Ruotsi on pohjoismaisessa vertailussa ykkönen kuolemaan johtaneiden ampumistapausten osalta.

Iltalehti uutisoi 2.11.2015:

”Ruotsin televisio SVT selvitti ampumavälikohtausten määrää Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen pääkaupungeissa tammikuun 2010 ja tämän vuoden [2015] kesäkuun välisenä aikana. Tutkijat analysoivat tulokset ja niiden mukaan ko. aikana yksinomaan Tukholmassa loukkaantui ammuskeluissa 189 ihmistä, Göteborgissa 109 ja Malmössä 63.

Oslossa ja Kööpenhaminassa puolestaan loukkaantui kumpaisessakin kyseisenä ajanjaksona 30 ihmistä ja Helsingissä kymmenen.”

”SVT:n selvityksestä käy ilmi myös se, että aseväkivallan seurauksena Ruotsissa kuolee enemmän ihmisiä kuin muissa Pohjoismaissa. Tukholmassa kuoli tutkimusajankohtana 21 ihmistä, Göteborgissa 17 ja Malmössä seitsemän. Oslossa, Kööpenhaminassa ja Helsingissä aseväkivallan seurauksena kuoli 11 ihmistä.”

Viimeisin kuolemaan johtanut ampumistapaus toteutui Tukholman Rinkebyssä 8.1.2017. SVT raportoi ruotsiksi, Paavo Tajukangas suomeksi.

E. Kranaatti-iskut Ruotsissa 2015 – 17

Suomessa on päivitelty Tukholman metroaseman edessä viime sunnuntaina (7.1.2018) tapahtunutta käsikranaatin räjähdystä, jonka seurauksena yksi henkilö menehtyi ja toinen haavoittui.

Kranaattien räjähtely ei kuitenkaan ole kovin harvinaista Ruotsissa. Suomalaisten huono tietoisuus Ruotsin kranaatti-iskujen määrästä johtuu yksinomaan siitä, että valtamedia (valemedia, fake news) on pimittänyt suurimman osan iskuista.

Miksi valtamedia ei halua uutisoida ikävistä asioista, joita Ruotsissa riittää? Siksi, että valtamedian apinan raivolla tyrkyttämä monikultturismi- ideologia joutuu äärimmäisen kyseenalaiseen asemaan, jos totuus paljastuu kaikelle kansalle.

Ruotsissa tapahtui hyvin vähän kranaatti-iskuja ennen vuotta 2012, jolloin Ruotsi käynnisti erittäin avoimen pakolaispolitiikan. Kranaatti-iskujen määrä vaihteli nollasta kahteen ennen vuotta 2013, jolloin toteutui kolme iskua, vuonna 2014 määrä nousi jo 13:een. Vuosien 2015 – 17 tarkemmat tiedot löytyvät alla olevasta listauksesta.

Luettelosta saattaa puuttua joitakin iskuja. Listaus löytyy linkkeineen englanniksi Wikipediasta.

2015

-22. tammikuuta Malmössa räjähti kranaatti / pommi asuinrakennuksen ulkopuolella aiheuttaen vahinkoa ulkoseinään ja murskaten samalla useita ikkunoita

- 2. helmikuuta Malmön Modernin museon ikkunat särkyivät ja kaksi autoa vaurioitui räjähdyksen seurauksena

- 7. helmikuuta Sollentunan Edsbergissä räjähti kranaatti kerrostalohuoneiston rappukäytävässä

-27. maaliskuuta Malmön Arlövissa räjähti asuinhuoneiston ulkopuolella

-10. huhtikuuta Helsingborgissa räjähti kranaatti, kun se oli heitetty asuinhuoneiston parvekkeelle

-23. huhtikuuta Malmön Adelgatanilla vaurioitui ravintola käsikranaatin räjähdyksen seurauksena

-30. huhtikuuta Malmön Husiessa räjähti omakotitalon ulkopuolella. Talossa oli räjähdyksen aikana kolme henkilöä

-21. toukokuuta Uppsalassa yökerho Birger Jarlissa räjähti kaksi käsikranaattia ravintolan sisään heitettyä käsikranaattia

- 4. kesäkuuta räjähti Malmön Kroksbäckissä, paikallinen myymälä ja useat autot kärsivät vahinkoja

-12. kesäkuuta Malmön Sevedissä Rasmusgatanilla loukkaantui kaksi ohikulkijaa kranaatin räjähdyksen seurauksena

-16. kesäkuuta räjähti Malmön Almgårdenissa lähellä Rosengårdia

-20. kesäkuuta Malmön Kroksbäckissä heitettiin kerrostaloon kaksi kranaattia, jotka eivät jostain syystä räjähtäneet. 60 ihmistä evakuoitiin varmuuden vuoksi.

-13. heinäkuuta räjähti käsikranaatti Malmön Augustenborgissa omakotitalon ulkopuolella

-15. heinäkuuta Malmön Arlövissa räjähti kranaatti asunnon läheisyydessä

-17. heinäkuuta vaurioitui kolme autoa Malmön Branteviksgatanilla tapahtuneen räjähdyksen seurauksena

-21. heinäkuuta loukkaantui mies, kun kranaatti räjähti Malmön Norra Grängesbergsgatanilla sijaitsevan talon edustalla

-23. heinäkuuta Malmön Linhamnissa räjähti kranaatti räjähti auton alla vahingoittaen myös lähellä olevia autoja ja rakennuksia

- 24. heinäkuuta Malmössa räjähti kranaatti sosiaalitoimiston edustalla vaurioittaen lähellä olevia autoja

-26. heinäkuuta Malmön Värnhemin parkkipaikalla räjähti kranaatti vahingoittaen kymmentä autoa ja rikkoen useita läheisen talon ikkunoita

-5. elokuuta Trelleborgissa räjähti sosiaalitoimistoon heitetty kranaatti

-9. elokuuta Malmössa räjähti käsikranaatti Möllevångenin asuinalueella, kolmekymmentä ikkunaa rikkoontui

-20. elokuuta Botkyrkan Tumbassa räjähti poliisiautoa kohti heitetty käsikranaatti, autossa oli neljä poliisia

-11. syyskuuta Boråsissa räjähti asuinalueella käsikranaatti hajottaen useita ikkunoita

-13. lokakuuta räjähti Göteborgin Biskopsgårdenissa kranaatti vahingoittaen kuutta huoneistoa

-11. marraskuuta Landskronassa vaurioitui talon ulkoseinä ja useita autoja käsikranaattihyökkäyksen seurauksena

-16. marraskuuta räjähti asuinrakennuksessa Malmön Lindängenissa

-2. joulukuuta räjähti käsikranaatti Uppsalassa yökerho Birger Jarlissa

-27. joulukuuta Helsingborgin Bruksgatanin sai yökerho pahoja vaurioita pommin räjähdyksen seurauksena

2016

- 27.1.useita autoja vaurioitui ja ikkunoita meni rikki, kun käsikranaatti räjähti Tränggatanilla

- 12.2.kaksi kranaattia räjähti yhdeksän minuutin sisällä asuinnoissa kahdessa eri paikassa (Lunden ja Angered)

- 28.2.parvekkeella tapahtunut räjähdys hajotti kaikki ikkunat Malmön Rosengårdenissa

- 2.3.kaksi ihmistä kuoli heidän yrittäessään rakentaa pommia Nyköpingin Brandkärr’issä

- 17.3.räjähdys tuhosi urheiluliikkeen ja vaurioitti rakennuksen julkisivua Malmössä

- 22.3.käsikranaatti räjähti Uppsalassa asunnon parvekkeella, jonne se oli heitetty

- 27.3.Åmålissa sijaitsevassa asunnossa räjähti laite, joka heitettiin sinne ulkoa. Räjähdyksen aikana sisällä oli kaksi ihmistä.

- 28.3.kaksi käsikranaattia räjähti keskellä Tukholmaa aiheuttaen vahinkoa ravintolan ja yökerhon sisäänkäynnille ja edustalle

- 6.4.ravintolaan heitetty kranaatti räjähti Tukholman Jakobsbergissä

- 11.4.mies loukkaantui ja vietiin sairaalaan hänen hallussaan olleen kranaatin räjähdettyä parkkipaikalla Stenhagenissa Uppsalassa

- 17.4.asuntoon heitetty käsikranaatti räjähti Landskronassa, kohteen uskotaan valikoituneen sattumanvaraisesti

- 18.4.Malmön Fosiessa sijaitseva huvila vaurioitui pahoin käsikranaatin räjähtämisen seurauksena, kohteen uskotaan valikoituneen sattumanvaraisesti

- 7.6.käsikranaatti räjähti Fittjan keskustassa Botkyrkassa

- 7.6.mies loukkaantui sirpaleista, kun kranaatti räjähti toimistorakennuksen edessä Slagstassa Botkyrkassa

- 23.6.käsikranaatti räjähti huvilan edessä Tomelillassa Skånen maakunnassa

- 24.6.käsikranaatti räjähti pizzaravintolassa Uppsalassa

- 9.7.kranaatti räjähti ampumisten yhteydessä Sollentunassa, jossa tapahtui kahden päivän aikana neljä aseellista yhteenottoa

- 12.7.pysäköidyn auton alle heitetty kranaatti räjähti Botkyrkan Tumbassa

- 28.7.Malmö, käsikranaatti räjähti asunnossa useiden hyökkääjien pyrkiessä väkisin sisään

- 22.8.Birminghamista Englannista kylässä ollut 8-vuotias Yuusuf Warsame kuoli, kun käsikranaatti räjähti asunnossa Biskopsgårdenissa Göteborgissa. Hyökkäys liittyi Göteborgin somalien keskinäiseen välienselvittelyyn, joka juontaa juurensa räjähdyksen kohteena olleeseen asuntoon rekisteröidyn henkilön osallisuuteen Göteborgin vuoden 2015 ravintola-ampumiseen.

- 4.9. yksi tai kaksi kranaattia räjähti vammaisen vanhan miehen parvekkeella Göteborgissa. Räjähdyksen voimasta parvekkeeseen syntyi aukko ja useita ikkunoita särkyi. Poliisi olettaa kranaattien heittämisen kohteen valikoituneen sattumanvaraisesti. Asunto sijaitsee jengien hallitsemalla alueella.

- 14.9. pommi räjähti koulussa Göteborgin Järntorgetilla

- 14.9.autoa ”pommitettiin” Malmön keskustassa

- 15.9.perheen autotalli tuhottiin räjäyttämällä Malmön keskustassa

- 10.10.yökerho tuhottiin räjäytyksessä Malmössa

- 23.10.käsikranaatti räjähti autotallin ja auton vieressä Malmön Husiessa

- 28.10.käsikranaatti räjähti pizzaravintolassa Landskronassa

- 29.10.toinen pizzaravintola tuhoutui räjähdyksessä Landskronassa

- 4.11.Malmössa sijaitsevan Sigmahuset – toimistorakennuksen pohjakerrokseen tehtiin pommi-isku. Rakennuksessa on lasinen julkisivu, joten vahingot olivat mittavat. Talon pohjakerroksessa on päivisin ravintola ja iltaisin yökerho ja se sijaitsee asuinalueen välittömässä läheisyydessä

- 11.11.Göteborgissa syndikalistisen organisaation toimiston ulkopuolelle viritettiin pommi, jonka poliisi onnistui räjäyttämään hallitusti

- 11.11.huoltoaseman vieressä sijaitsevaan autovuokraamoon heitetty käsikranaatti räjähti Malmössa

- 21.11. kranaatti räjähti kerrostalon vieressä hajottaen useita ikkunoita Ängelholmissa Skånen maakunnassa

- 30.11. Suur-Tukholmaan kuuluvassa Solnassa parvekkeelle heitetty käsikranaatti räjähti, asunnossa ollut henkilö oli räjähdyksen aikana keittiössä selviytyen asunnosta vahingoittumattomana. Parveke kärsi pahoja vaurioita ja useita ikkunoita rikkoontui. Tapaus yhdistettiin jengirikollisuuteen.

- 15.12. käsikranaatti räjähti aiheuttaen vahinkoa kahdelle asunnolle Biskopsgårdenissa Göteborgissa

2017

-1. tammikuuta Katrineholmissa heitettiin kranaatti paikalliselle poliisiasemalle, sisäänkäynti, useat ikkunat ja kolme lähistölle pysäköityä autoa vaurioituivat

-13. helmikuuta Södertäljessa räjähti käsikranaatti asuinalueella, jossa aiemmin kiristyksen kohteeksi joutuneella yrittäjällä oli toimisto

-28. helmikuuta Malmön Lindängenissä haavoittui yksi henkilö kranaatin sirpaleista

-11. huhtikuuta heitettiin käsikranaatti parvekkeelle Linköpingissä

-2. syyskuuta käsikranaatti räjähti Märstassa ravintolassa. Kukaan ei loukkaantunut.

-6. syyskuuta Tukholmassa 6. räjähti käsikranaatti asuinrakennuksessa

-13. lokakuuta Malmössa räjähti käsikranaatti asuinrakennuksessa

-19. marraskuuta Tukholmassa löytyi autosta räjähtämätön kranaatti

-21. marraskuuta Malmössa räjähti käsikranaatti asuintalossa

-27. marraskuuta Uppsalassa heitettiin käsikranaatti kohti poliisin ajoneuvoa, kukaan ei loukkaantunut, mutta useita autoja vaurioitui

F. Här kommer Finland

Alexander Stubb (kok), kokoomuksen ex-puheenjohtaja, Suomen ex-pääministeri ja viime EU-vaaleissa eniten ääniä saanut suomalainen poliitikko twitterissä 19.2.2017: ”Dear DonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.”

Suomessa asuu paljon fiksua ja sivistynyttä sekä ennen kaikkea rehellistä väkeä? Eikö Stubbin ja kokoomuksen äänestämisen kerrottu olevan merkki sivistyksen arvostuksesta?

Kun olin lapsi, minulle opetettiin, että rehellisyys on sivistyksen merkkipaalu, jota ilman ihminen ei ole sivistynyt.

Ajat ja tavat muuttuvat, kun turvallista Impiwaaraa hävitetään poliitikkojen enemmistön ja valtamedian yhteisillä ponnistuksilla! Edessä häämöttää Ruotsin malli, jota on tavoiteltu jo usean vuosikymmenen ajan, ensin sosialidemokraattien johdolla, sittemmin kokoomusvetoisesti.

Ovathan ruotsalaiset aina olleet piirun verran fiksumpia ja sivistyneempiä kuin suomalaiset?

 

Heikki Porkka ti 09.01. 15:06

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Varmoja konsteja terrorismin uhan vähentämiseksi tulevaisuuden Suomea ajatellen

la 16.06. 11:07

Maahanmuutto ja sen myötä ilmaantuvat terrori-iskut eivät ole luonnonvoimia

pe 15.06. 10:12

Suruliputus. Ei koskaan enää?

to 14.06. 15:29

Jääkö Suomi Euroopan viimeiseksi [ja ainoaksi] idiotismin edustajaksi?

to 14.06. 10:00

Todellisuuspakoinen kansakunta?

to 14.06. 07:53

Rajavartijoita vai pillerihattuisia pikkolopoikia?

ma 11.06. 10:00

Suvaitsevaisen ihana maailma

to 07.06. 09:47

Vapaa liikkuvuus on suhteellinen käsite

ma 04.06. 21:30

Helsingin Sanomat kulttuurimarxilaisuuden ytimessä

su 03.06. 12:40

Islam, evankelisluterilainen kirkko ja kulttuurimarxilaisuus

pe 01.06. 10:54

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Tapaus Aki Ruotsala ja sananvapauden tila Suomessa

pe 08.06.2018 14:26

Professorin Ajatuksia

Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

la 16.06.2018 11:36

Jukka Hankamäki

Trumpista uusi Nixon?

su 17.06.2018 16:41

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Luotan pääministeriimme - vielä

to 14.06.2018 17:34

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Varmoja konsteja terrorismin uhan vähentämiseksi tulevaisuuden Suomea ajatellen

la 16.06.2018 11:07

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Paperilehtiä ei haluta tilata eikä verkkolehdistä maksaa. Onneksi on some.

ma 18.06.2018 07:56

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Potkupallon puolustus

su 17.06.2018 16:12

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28