Blogi: Timo Vihavainen, to 11.01.2018 13:52

Ruumiin epäkulttuuri

Kun ihminen alkoi kehoa rakentamaan

 

Kun tämän ajan historiaa joskus noin sadan vuoden kuluttua kirjoitetaan, tullaan luultavasti kiinnittämään huomiota ihmisruumiin sairaalloiseen ja pakonomaiseen muokkaukseen, jota näyttää jo esiintyvän miltei kaikkialla.

En nyt tarkoita ensi sijassa niitä kaiken maailman kielenhalkaisuja, tissien rengastuksia, sormien katkomisia ja penisten pätkimisiä, jotka näyttävät edustavan tämän manian korkeinta astetta, vaan niitä ilmiöitä, joihin pakosta törmäämme joka päivä, mikäli kaupungilla liikumme.

Mutta toki nuokin edellä mainitut, entusiastien saavutukset ovat merkittäviä, sillä kaiketi vähäisemmät veljet ja sisaret ottavat oppia juuri sankareistaan. Kukapa keksisi ihan itse mennä ja pistää nenäänsä tai vaikka kieleensä reiän ja tunkea sinne jonkin metalliesineen?

Nyt se joka tapauksessa näyttää eräänlaiselta normaalilta. Jos kantti kestää, niin halkaistaan sitten vaikkapa nenä.

On selvää, että moinen väkivalta luonnolle tuottaa kipua ja hankaluutta. Odotettavissa kai on, että siitä saa palkinnon jossakin muussa muodossa.

Koska naisen biologiseen rooliin kuuluu ennen muuta huolehtia siitä, kenen silmissä hän haluaa olla haluttava ja kiinnostava, näyttää tällaisessa esillepanossa kyse olevan kääntymisestä aivan tietyn miehisen vertaisryhmän puoleen. Siitä en viitsi sanoa sen enempää.

Sukupuolten ns. tasa-arvoa edustanee se seikka, että myös miehet saattavat ottaa vaikkapa nänni- tai penislävistyksiä ja tietyllä porukalla korvakorut ovat yhtä välttämätöntä rekvisiittaa kuin poninhäntä.

En halua kuvitella, millaista varsinainen seksielämä renkaiden ja muiden varusteiden kanssa oikein on, mutta kai sitä voi verrata entisaikojen siveysvyön käyttöön. Kysymyksessä on ehkä siis haaste, mutta eipä siitä sen enempää. Minulle sopii mainiosti, että asianharrastajat pitävät yksityiskohdat omana tietonaan. Toivotan palkitsevia hetkiä, onhan niistä jo maksettukin.

Molempia sukupuolia koskeva, ruumiillisessa muodossa esiintyvä sielunsairaus on ns. body building, jonka nimitys jo kertoo, mikä asian idea on. Luulen, että sen symbolinen merkitys on sovellettavissa hyvinkin laajalle

Kun katsomme klassisia kreikkalaisia patsaita, emme löydä sieltä yhtään ns. bodaria, vaikka taiteilijat ovat pyrkineet kuvaamaan usein juuri urheilijoita, jotka pyrkivät täydellistämään ruumiin terveyden ja kauneuden.

Syy on tietenkin selvä. Ei kenelläkään ollut järjellistä syytä paisuttaa ruumiinsa muhkuroita absurdeihin mittoihin. Hyvin toimiva keho oli ja on jotakin muuta kuin lihakasa, joka jaksaa tuskin kävellä pitempiä matkoja valtavasta hukkamassastaan johtuen.

Mutta mitä onkaan kauneus ja kuka siitä voi antaa tuomionsa? Nykyinen länsimainen kulttuuri on jo kauan sitten hylännyt ajatuksen pyrkimisestä totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Niiden vastakohdat ovat paljon kiinnostavampia ja menevät kaupaksi aivan toista tahtia.

Niinpä meillä on miljardibisnes, joka saa asiakkaikseen valtavan määrän molempien sukupuolten edustajia, jotka juoksevat oravanpyörässään ilman mitään järjellistä päämäärää, vain siksi, että eivät voi sietää normaalia, luojan luomaa ruumistaan.

Tämän päivän hesarissa on mainos, jossa hoikka nuori nainen katsoo inhoten sitä normaalia rasvakerrosta, joka kuuluu naisen ns. sekundäärisiin sukupuolitunnusmerkkeihin. Lukijoiden piirissä kaiketi oletetaan olevan riittävästi hölmöjä, jotka jakavat tämän esikuvan pöyristyksen.

Nyt sitten vain ihmerohtoja popsimaan ja joka päivä salille huhkimaan! Myynnissä olisi kaikenlaista…

Mikäli tarvis olisi vain pitää lihakset jäntevinä ja suorituskykyisinä, riittäisi kullekin lihakselle muutamien sekuntien jännitys noin kolmella neljänneksellä maksimitehosta.

Tämän olen lukenut populaarijulkaisusta enkä pane päätäni pantiksi sen pätevyydestä. Joka tapauksessa huhkiminen salilla tunnista toiseen on valtaosaltaan mieletöntä ajanhukkaa, jonka syyt ovat ennen muuta irrationaaliset.

Tom Wolfe lyömättömässä nykyajan kuvauksessaan Turhuuksien rovio kiteytti asian niin, että naisille oli onnistuttu myymään käsitys siitä, että heidän olisi näytettävä pojilta, joilla on rinnat tullakseen vastakkaisen sukupuolen himoitsemiksi.

Kyseessä on tietenkin epänormaali käsitys, joka aivan ilmeisesti juontaa juurensa homopiireihin, jotka yleensäkin hallitsevat muotimaailmaa. Hyvin se joka tapauksessa näyttää mennen kaupaksi. Pelottavan hyvin. Mutta tuottaahan se mijardeja.

Takavuosien kauhistuttavat luuviulut kauppojen ikkunoissa aiheuttivat ainakin minulle suorastaan fyysistä pahoinvointia ja ymmärtääkseni tuhansia ja taas tuhansia nuoria naisia kuoli anoreksiaan tuon maanisen kampanjan takia.

Eivät asiat vieläkään ole palautuneet normaalitilaan eikä edes sinne päinkään. Kuljen itse päivittäin somistustarvikeliikkeen ikkunan ohi ja saan kauhistella naisnukkea, jolla on täysin miehinen vartalo ja vieläpä ns. sixpack, mutta lisäksi sitten rinnat… Kylkiluut eivät kuitenkaan ole näkyvissä. Kiinnostava yhtälö ja arvaan, että monenlaista liikettä saa tehdä sitä tavoitellessaan.

Myös pornomaailmassa, jossa keinotekoisia ihannekuvia kai voi myydä vain erityisen pahasti vinksahtaneille, yritettiin joskus häivyttää naisellisen vatsan muodot, joihin luonnostaan kuuluu viehättävä rasvatyyny yhtä erottamattomasti kuin naisen reisien kuuluu koskettaa toisiaan, ilman sitä rakoa, joka miehillä jää niiden väliin.

Niinpä pornokuvien naiset vetivät vatsansa sisään ja kylkiluiden alle muodostui kammottava kuoppa, joka toi mieleen keskiajan kuolemankuvat.

Näitä uistellessa taas kerran mieleen palautuvat antiikin veistokset, joita on syystäkin pidetty ihanteellisen kauneuden täydellistyminä. Aristoteliseen ajatteluunhan kuului, että ihmiselläkin on jokin tietty olemus, johon hän voi pyrkiä ja siinä paremmin tai huonommin onnistua. Mahdottomaan pyrkiminen on tyhmyyttä.

Niinpä esimerkiksi porkkanan siemenestä voi kasvaa vain porkkana ja on aivan turha yrittää tehdä siitä jonkinlaista lanttua. Siastakin voi tulla vain sika vaikka rotuja tietenkin voidaan kehittää siitoksen eli valinnan avulla.

Yleisesti on tunnustettu, että myös ihminen on biologisten rajoitustensa alainen. Valitettavasti tämä yksinkertainen tosiasia ei millään näytä menevän melko merkittävän ihmispopulaation ymmärrykseen.

Mikäli ihminen haluaa vaikkapa heittää keihästä tai kuulaa pitkiä matkoja, hänen kannattaa turvautua järkeensä ja luoda sitä varten tarvittavat vehkeet. On pelkkää idiotismia yrittää sen tehdäkseen rasittaa ihmiskudoksia enemmän kuin ne kestävät, sillä raja tulee hyvin nopeasti vastaan.

Mitä kauneuteen tulee, vain ja ainoastaan luonto kykenee muovailemaan sellaisia olentoja, joissa ihmisen mahdollisuudet maksimaalisesti toteutuvat. Ihmisen omat tuherrukset saavat aikaan vain säälittävää jälkeä, josta mieli tekee kääntää katse mahdollisimman nopeasti pois.

Timo Vihavainen to 11.01. 13:52

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kaksi miljoonaa tuli täyteen

la 21.07. 19:43

Jättiläisen paluu

pe 20.07. 20:21

Maan mahtavat ja mahtailu

to 19.07. 20:17

Mikä oli kuningas?

ke 18.07. 18:42

Mielen osoittelua

ma 16.07. 23:56

Vuosi 1803

su 15.07. 12:00

Soturiainesta

pe 13.07. 23:44

Aikamoinen lopotti

ke 11.07. 20:59

Orwellin arvo

ti 10.07. 11:58

Muuan historian väärinkäsitys

su 08.07. 22:32

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Valaisevia mellakoita

su 22.07.2018 11:15

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Ay-porhot ja SDP - ruunan kummit?

pe 20.07.2018 20:22

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kaksi miljoonaa tuli täyteen

la 21.07.2018 19:43

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52