Afganistanilainen muslimi tappoi kristityksi kääntyneen naisen Baijerissa

Hamudullah oli iskenyt vuosi sitten huhtikuussa kahden lapsen kanssa kaupasta tulevaa afganistanilaisnaista ueita kertoja puukolla rintaan

Ulkomaat ke 24.01.2018 19:13
Kuva: Bild

Baijerissa istuu parhaillaan oikeudessa afganistanilainen turvapaikanhakija Hamudullah (28) syytettynä neljän lapsen äidin Farimahhin (38) tappamisesta, kertoo toimittaja Pertti Rönkkö Saksasta.

Hamudullah oli iskenyt vuosi sitten huhtikuussa kahden lapsen kanssa kaupasta tulevaa afganistanilaisnaista ueita kertoja puukolla rintaan. Syyksi puukotukseen Hamudullah kertoi sen, että hän oli vihastunut siitä, että kristityksi kääntynyt nainen oli kehottanut joskus aikaisemmin myös häntä kääntymään kristinuskoon.

"Syytetty ei ole suostunut sanomaan oikeudessa sanaakaan. Aikaisemmin hän on kertonut tunteneesa muslimina ehdotuksen uskonnon vaihtamisesta painostavana. Veriteon jälkeen hän oli kokenut olonsa stressittömäksi ja onnelliseksi", kirjoittaa Bild-lehti.

Hamudullah saapui turvapaikanhakijana Saksaan 2013 Balkanin reittiä pitkin. Hän on toivonut saavansa kuolemantuomion.

Lähde:
Toimittaja Pertti Rönkkö Saksanmaalta, facebook
Bild-lehti

 

Jukka Rahkonen ke 24.01. 19:13

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot