Blogi: Vieraskynä , su 28.01.2018 11:09

Pencen Knessetin-vierailu paljastaa millä puolella arabilainsäätäjät todella ovat

Oli odotettavissa ja arabilainsäätäjät olivat itsekin varoitelleet, etteivät he seuraisi passiivisina Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pencen puheenvuoroa Israelin parlamentille, knessetille. Arabipuolue Yhteislista, kolmen arabipuolueen liittouma, jolla on kaikkiaan kolmetoista edustajaa, on presidentti Trumpin valtakaudella omaksunut hyvin kielteisen näkemyksen Yhdysvalloista. Yhteislistan jäsenet pitivät viimeisenä pisarana sitä, kun Trump joulukuussa tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.
 
Ennen kuin Pence edes ehti päättämään alkutervehdyksiään, Yhteislistan jäsenet nousivat seisomaan ja nostivat esiin julisteita, joissa oli kuva Jerusalemin vanhastakaupungista ja englanninkielinen teksti: “Jerusalem on Palestiinan pääkaupunki.” Heillä oli myös arabiankielinen versio, jossa luki: “Itä-Jerusalem on Palestiinan pääkaupunki.” Knessetin vahtimestarit olivat valmistautuneet protestiin ja saattoivat kyseiset kolmetoista edustajaa ripeästi ulos salista samalla kun muut lainsäätäjät yhä taputtivat toivottaakseen Pencen tervetulleeksi.
 
Kun kuohunta ja aplodit olivat ohi, varapresidentti huomautti: “Koen itseni hyvin nöyräksi seistessäni tämän elinvoimaisen demokratian edessä.” Pencen puhe oli täynnä viittauksia Raamattuun ja juutalaisten ihmeenkaltaiseen paluuseen kotimaahansa. Mitä tulee Jerusalemiin, varapresidentti sanoi, että “tunnustamalla Jerusalemin viimein Israelin pääkaupungiksi Yhdysvallat on valinnut faktat fiktion sijaan".
 
Yhteislistan johtaja Ayman Odeh twiittasi tapauksen jälkeen: “Olen ylpeä johtaessani Yhteislistan vahvaan, lailliseen protestiin, joka vastustaa rasismia ja vihaa ylistäviä Trumpin ja Netanyahun hallituksia, jotka puhuvat rauhasta vain muodollisesti. Protestoimme tänään kunnioittaaksemme kaikkia, jotka vastustavat miehitystä ja unelmoivat rauhasta.”
 

Kommentti

Mike Pencen kommentti “elinvoimaisen demokratian” edessä seisomisesta voidaan helposti jättää huomiotta ja unohtaa median keskittyessä arabilainsäätäjien protestiin. Kommentti kuitenkin paljastaa tapauksen tärkeimmän opetuksen.
 
Knessetin arabijäsenet edustavat Israelin lähes kahta miljoonaa arabikansalaista. He edustavat Israelin kansalaisia Israelin parlamentissa ja osallistuvat täysivaltaisina kaikkiin sisäisiin prosesseihin ja neuvotteluihin, koskevat ne sitten taloutta, turvallisuutta, terveydenhuoltoa, infrastruktuuria, uskontoa, sosiaalipalveluita, oikeuslaitosta tai mitä tahansa muuta. Siltikin, kaikissa rauhanprosessiin liittyvissä kysymyksissä, he asettuvat täysin palestiinalaishallituksen puolelle. He jopa pitävät säännöllisiä tapaamisia palestiinalaishallinnon kanssa ja suunnittelevat yhteisiä strategioita.
 
Knessetissä maanantaina pidetyssä protestissa arabilainsäätäjät ilmaisivat mielipiteen, joka on vastoin Israelin lakeja, joissa käy selkeästi ilmi, että Jerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki. Kyseessä on siten absurdi tilanne, jossa Israelin kansalaisten edustajat Israelin parlamentissa väittävät, että osa valtion pääkaupungista kuuluu “toiselle valtiolle”. Tämä jos jokin todistaa demokratian elinvoimaisuudesta. On mahdotonta kuvitella mitään vastaavaa tapahtumaan eurooppalaisissa parlamenteissa. Mutta ottiko yksikään eurooppalainen uutiskanava tätä osuutta mukaan juttuunsa? Tuskin.
 
Mitä tulee Ayman Odehin sitaattiin: Onko palestiinalaishallituksen puolelle asettuminen hänen määritelmänsä rasismin ja vihan vastustamiselle? Onko lasten aivopeseminen vihaamaan juutalaisia, teini-ikäisten rohkaiseminen suorittamaan terrori-iskuja, juutalaisista vapaan “Palestiinan” vaatiminen ja kieltäytyminen neuvotteluista Israelin kanssa hänen näkemyksensä tiestä rauhaan? Aivan, Ayman Odeh, on mahdollista nähdä asiat toisesta näkökulmasta, mutta näitä tosiasioita ei pääse pakoon. Kamppailusi on moraaliton ja tekopyhä. On Israelin arabikansalaisten tragedia, ettei heillä ole tämän parempia edustajia knessetissä. He ansaitsevat parempaa.
 

Lähde: Israel-raportti, Livets Ord

Vieraskynä su 28.01. 11:09

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Ooppera too

la 14.04. 14:49

Veikö viha sananvapauden?

ke 11.04. 10:21

Takaisin ihmisluontoon

su 08.04. 11:38

Gazan mellakoiden ilmeisin lopputulos: Hamasin vahvistuminen

pe 06.04. 18:25

Länsimaisen sivilisaation voittokulku

pe 23.03. 19:57

Kirja-arvio: Puhallintehdas

to 15.03. 22:22

Netanyahun ihailtava rauhallisuus myrskyisenä aikana

pe 09.03. 09:17

Mahmud Abbas yrittää muuttaa pelisäännöt

pe 02.03. 16:46

Postmodernismin kritiikki - Jordan Peterson

ke 21.02. 20:37

Onko mahdollista tehdä alueliitoksia vastoin Trumpin toiveita?

pe 16.02. 21:55

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat

pe 20.04.2018 16:04

Professorin Ajatuksia

Kohti parempaa journalismia

su 22.04.2018 13:33

Jukka Hankamäki

Maailma olisi parempi ilman mediaa

pe 20.04.2018 16:03

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Geza Szilvay ja pysäyttävä patriotismi

la 21.04.2018 21:45

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

"Vain mamut synnyttävät" ja siinä on suurin turvallisuuspoliittinen uhkamme

la 21.04.2018 09:48

Heikki Porkka

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04.2018 14:03

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Kyllä kansa tietää ja on oikeassa. Siksi pitää toimia kansan tahdon mukaisesti.

la 21.04.2018 11:21

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Voimaantukaamme itse kukin

su 22.04.2018 13:34

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52