Blogi: Professorin Ajatuksia, to 08.02.2018 14:17

Joulukuun 2017 venäläiset turvapaikanhakijat

Lupasin tammikuun lopulla seurata kansainvälistä suojelevia hakevien Venäjän kansalaisten määriä Suomessa. Näin siksi, että arvelin heidän määränsä nousun viime vuoden aikana liittyneen Helsingin kaupungin päätökseen järjestää laittomille maahanmuuttajille monipuoliset terveyspalvelut.

Edelliseen kirjoitukseeni verrattuna on Maahanmuuttoviraston tilastoihin tullut vain yksi numero lisää, eli viime joulukuussa maastamme turvapaikkaa hakevien 40 venäläisen määrä. Koko vuoden 2017 tilasto näyttää seuraavalta.
 

Kuten kuvasta nähdään, oli joulukuun lukema kolmanneksi suurin. Se oli myös lähes kolmanneksen suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Tai noin viidenneksen koko vuoden 2016 tulijamäärästä (193).

Kuukausi sitten esittämääni hypoteesia ei siis ole syytä hylätä ainakaan viime joulukuun tilaston perusteella. Siten turvapaikkatilastot tukevat edelleen käsitystä Helsingin tarjoamien terveyspalvelujen toimimisesta vetovoimatekijänä venäläisten maahanmuutolle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taustatietoa laittomien terveyspalveluiden vaikutuksista venäläisten maahanmuuttoon
Syyrian sodan ratkaiseminen ei lopettaisi EU:n pakolaistulvaa

Professorin Ajatuksia to 08.02. 14:17

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Aktiivimalli näyttäisi toimivan

Klo 12:12.

Kari Enqvist spekuloi lapsiverolla

ti 22.05. 21:39

Miten marjanpoiminnasta saisi kiinnostavaa?

ma 21.05. 11:10

Jari Leppä, sovinistileimalla lyöty

la 19.05. 12:40

Uutinen, joka ei yllättänyt ketään ajattelukykyistä

pe 18.05. 15:04

Demarit on jakovara-, mutta ei yrittäjäpuolue

to 17.05. 13:07

Rasisminpelko vaarantaa lapset myös Suomessa

ti 15.05. 18:04

Islamin teoria ja käytäntö

ma 14.05. 10:17

Naisopettajat sorsivat poikia!

pe 11.05. 10:30

Suomen pakolaisapu: positiivinen syrjintä on rasismia!

to 10.05. 17:15

blogit

Vieraskynä

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05.2018 12:53

Juha Ahvio

Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?

pe 04.05.2018 15:50

Professorin Ajatuksia

Aktiivimalli näyttäisi toimivan

to 24.05.2018 12:12

Jukka Hankamäki

Suomi kuriin vuoteen 2030 mennessä

to 17.05.2018 13:15

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Sipilän "vihaan ihmisiä" hallitus?

ke 23.05.2018 12:28

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suvaitsevaisto immuuni tiedevilppiepäilyille?

ke 16.05.2018 07:54

Heikki Porkka

Palautetta Louhimies-kirjoituksesta

ke 23.05.2018 21:11

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05.2018 12:49

Janne Suuronen

Tunteellinen pakkopaluu kotikonnuilleen

ti 15.05.2018 17:37

Reijo Tossavainen

Punavihreä kenttäoikeus Kärkkäistä vastaan jatkuu Hesarin johdolla

ti 22.05.2018 07:24

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Legaalisen marxismin perintö

ke 23.05.2018 16:48

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28