Blogi: Timo Vihavainen, ma 12.02.2018 17:13

Rikinkeltainen taivas

Näkökulma ankkalampilaisuuteen

 

Kjell Westö, Rikinkeltainen taivas. Käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck. Otava 2017, 459 s.

 

On väitetty, että alaluokkaisuus on maailmankatsomus. Sama epäilemättä koskee myös yläluokkaisuutta.

Luulen, että moni saattaa elää ja kuolla nykypäivän Suomessa koskaan edes aavistamatta sitä, että maassamme saattaisi olla yläluokka.

Suuresta kulttuurivallankumouksesta lähtienhän on näyttänyt siltä, että yhtenäinen keskiluokkainen maailmankatsomus on vallannut koko kansakunnan. Vaikka siinä voidaankin aina jollakin perusteella erottaa alempia ja ylempiä kerroksia ja sitten vielä se pohjakerros ja jopa pieni kellari, on se henkinen miljöö, jossa kaikki elävät, olennaisesti sama.

Tai niin saattaa helposti kuvitella. Koko kansahan näyttää nauttivan samaa ylikansallista viihdettä ja lukevan samoja lehtiä, mikäli nyt mitään lukee.

 Joka tapauksessa on jo vaikeaa löytää sellaista yhteisöä, jota voitaisiin sanoa sivistyneistöksi ja luulen, että kyse voikin olla vain joistakin saarekkeista, jotka enimmäkseen kai sijaitsevat ns. hyvin koulutettujen keskellä.

Kun rahaa alkoi tulla yhä runsaammin niille, jotka eivät kuuluneet ns. vanhan rahan perijöihin, madaltuivat yhteiskunnalliset raja-aidat myös sitä tietä. Maailmankatsomuksilla on ollut taipumus joustaa rahan edessä ja harvalla on ollut henkisesti varaa erottautua omaan ylhäisyyteen silloin, kun se on alkanut käydä sietämättömän kalliiksi rahallisesti.

Englannissa vanhat kartanot ovat yhä useammin rahvaalle avattuja näyttelytiloja, joiden kalustoksi isäntäväkikin on joutunut nöyrtymään. Maatalouden kannattavuus alkaa koko Euroopassa muutenkin olla sitä luokkaa, ettei se vuokratyövoimalla taida onnistua. Ylhäisön on siis paras nöyrtyä ja tarttua talikkoon ratsutalleillaan, ellei myy niitä.

 Mutta tämä kehityshän oli havaittavissa jo sata vuotta sitten. Englannissa, joka säästyi vallankumoukselta, oli ylimyksellistä henkeä vahvasti vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa ja jotakinhan siitä on yhä säilynyt, ulkomaalaisten turistien huviksi ja paikallisten radikaalien harmiksi.

Meillä Suomessa ollaan sen sijaan niin tasa-arvoon suuntautuneita, ettei oikeastaan kukaan kehtaa julkisesti osoittaa kuuluvansa sellaiseen kastiin, joka pitää itseään muita parempana. Edes muita rikkaampi ei saisi julkisesti olla. Poikkeuksen tekevät äkkirikastuneet, jotka ostavat mahdollisimman komeita autoja. Nekin ovat meillä hyvin harvinaisia.

Yläluokkaisuus maailmankatsomuksena on hieman eri asia. Se pidetään todennäköisesti myös ulkopuolisilta salassa. Omassa piirissä asia on toisin.

Kjell Westö tietenkin kirjoittaa romaaneja eikä esimerkiksi sosiologisia tutkielmia, mutta tapanahan on, että romaanien todellisuus enemmän tai vähemmän vastaa lukijoiden kokemaa todellisuutta.

Niinpä Rikinkeltaisen taivaan kuvailema yläluokkainen perhe on kukaties tietyssä mielessä todellinen, niin fiktiosta kuin onkin kysymys. Vastaavaahan on esiintynyt myös hänen aiemmissa romaaneissaan.

Luokkatietoisuus näyttää joka tapauksessa olevan yllättävän tärkeä asia tässä romaanissa ja ehkä se on sitä Ankkalammikon piirissä oikeastikin.

Kertoja on lähtöisin alemmasta keskiluokasta, kuten itse sanoo ja tuo ilmi sen, että jo koulussa yläluokkaiset kaunottaret (niin samalla luokalla kuin ehkä ovatkin) ovat tämän vuoksi tavoittamattomissa.’

Tämä oli minulle yllätys. Tunnetustihan Englannin Public Schooleissa olisi moraalinen ja sosiaalinen itsemurha mennä kehuskelemaan vanhempiensa ansioilla, näin ainakin seillä opiskelleet ovat vakuuttaneet. Miten kummassa moinen luokka-ajattelu saattaisi kukoistaa Suomessa vielä 1900-luvun lopulla yhteiskoulussa? Mutta uskokaamme, kun meille sanotaan.

Yhteiskunnallisen näkökulman sijasta hallitsevana tässä kirjassa on ainakin minun tulkintani mukaan päähenkilöiden narsismi.

Se näyttää ulottuvan kaikkialle. Se on vanhan patriarkan hallitseva luonteenpiirre ja sama koskee hänen pojanpoikaansa ja pojantytärtään. Saman diagnoosin voi tehdä myös kirjoittajasta ja koko heidän jengistään, johon myös tuo yläluokkainen nuoriherra kuuluu.

Sosiaaliset verkostot näet toki ylittävät luokkien raja-aidat, mutta vain osittain.

Kertoja pendelöi kahden naisen välillä ja hänen maailmansa keskittyy vahvasti navanalaiselle tasolle, kuten ikäkaudelle ja aikakaudelle tyypillistä onkin.

Seksin kuvaaminen on muuten aika vaikea tehtävä. Miten moni oikeastaan kykenee edes palauttamaan seksikokemuksistaan mitään olennaista mieleensä muistin avulla?

Mahtaako olla niin, että asia tapahtuu pitkälti sellaisilla tasoilla, ettei muistijälkiä edes jää, vain hahmoton kaipuu tehdä sama uudestaan, mikäli aihetta on. Myös unia on hyvin vaikea muistaa ainakaan pitempää aikaa. Ehkä niistäkin muistetaan pikemminkin vain muistaminen?

No, kirjailija on epäilemättä yrittänyt parhaansa ja ainakin onnistunut tuomaan seksin keskeisyyden hyvin esille. Oikeastaan siihen ei taida liittyä muita ongelmia kuin se, ettei sitä voi tehdä loputtomasti. Vastaava dilemmahan meidät saattaa yllättää runsaan noutopöydän ääressä. Ehkäpä tämä on tyypillisesti juuri meidän aikamme tragedia?

Yläluokkainen elämäntapa, mikäli sellainen esitellään, mistä en ole varma, ei sinänsä vaikuta mitenkään erityiseltä. Kansainvälisyys, joka siihen liittyy, on nykyään jo täysin keskiluokkainen ilmiö.

Kertoja itse ei kyseiseen luokkaan siis kuulu, vaan sen sijaan intellektuelleihin ja erottautuu lähinnä kirjallisuus- ja musiikkimakunsa avulla.

Myös vaatetusta ja käytettyä kieltä (maalaismaiset sanat Pohjanmaan ruotsisssa!) kuvataan varsin hartaasti ja tämä antaa kirjalle joskus hieman teini-ikäisyyteen vivahtavan leiman, mikä toki saattaa hyvinkin vastata sen populaation maailmaa, jota kirja kuvaa.

Kirjan kerronta on sen verran sujuvaa, että sen parissa kyllä viihtyy ihan hyvin, vaikka ei oikein tunnistakaan niitä seutuja, joissa liikutaan, siis henkisesti.

Aika päälle liimatulta tuntuu kuitenkin se kirjan osuus, jossa kuvataan nuorta polvea ja sen sekoiluja uuden ajan haasteiden edessä.

Iranilainen (!) maahanmuuttajamoukka, joka poseeraa marttyyriudellaan ja uskonnollaan esitetään tyyppinä, joka ansaitsisi juuri sellaisen palkinnon kuin yleensäkin ne, jotka tunkeutuvat toisen kotiin sanelemaan omia sääntöjään. Kuvaus jää kuitenkin kiusallisesti kesken.

Nuorten sekoaminen, joka liittyy venepakolaisten usein ankean kohtalon aiheuttamaan sokkiin, ei ainakaan minusta enää kuuluisi siihen samaan romaaniin, joka kuvaa eri ankkalammikon yhteiskuntaluokista lähtöisin olevaa kaveriporukkaa ja nuorten miesten ja naisten seksuaalisia jännitteitä.

Kirjailija toki tekee omat ratkaisunsa ja kukin lukee kirjaa oman maailmakuvansa pohjalta. Ankkalammikkoa tuntemattomana minulle tulee kiusaus kuvitella saavani kirjasta jotakin tietoa eli siis ymmärrystä sen suunnan todellisuudesta, vaikka en toki ota sitä turhan vakavasti.

Jos käännöksestä sanoo, että se on sujuva, ei sano vielä mitään sanomisen arvoista. Kun en ole alkuteokseen tutustunut, en kyllä osaa sanoa muutakaan.

Timo Vihavainen ma 12.02. 17:13

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Muuan aikalaiskuvaus

ti 20.02. 17:48

Määrä ja määrättömyys

ma 19.02. 10:19

Suutarikin, suuri viisas

su 18.02. 06:04

Yliopisto muutoksen kourissa

pe 16.02. 19:16

Hulluuden voidaan todeta pääseen irti, mutta selittääkö se vielä mitään?

to 15.02. 16:58

Valtio ja kapina

ke 14.02. 10:50

Rikinkeltainen taivas

ma 12.02. 17:13

Onnitteluja tuli

su 11.02. 13:02

Aisankannattamisen peruskysymyksiä

la 10.02. 14:41

Ihmemaakysymys

pe 09.02. 15:45

blogit

Vieraskynä

Onko mahdollista tehdä alueliitoksia vastoin Trumpin toiveita?

pe 16.02.2018 21:55

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

ti 20.02.2018 17:42

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Uganda-Suvi ja suomalaisen korruption sudet?

ti 20.02.2018 18:02

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Yle, Uganda ja uutisoinnin yleinen taso

ti 20.02.2018 09:55

Olli Pusa

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02.2018 11:40

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

su 18.02.2018 14:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muuan aikalaiskuvaus

ti 20.02.2018 17:48

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36