Blogi: Timo Vihavainen, ke 14.02.2018 10:50

Valtio ja kapina

Valtio ja kapina

 

Lenin kirjoitti järkyttävän kirjasensa Valtio ja vallankumous Suomessa. Sen luettuaan viimeistään ymmärtää, että tämä mies todella ansaitsi Kerenskin hänestä käyttämän epiteetin hullu fanaatikko.

Totta kyllä, Leninin kirjasessaan hahmottelema kaappaus sitten onnistui ja niinpä monet sukupolvet sitten lukivat tuota kirjata hartaan ihailun vallassa. Olisikohan tuo pikku kaljupää oikeastaan ollutkin maailmanhistoriallinen nero? Tämä tulkinta oli vielä hiljattain melko yleinen ja luulenpa, että moni meilläkin voisi muistaa sellaista kannattaneensa, mikäli muisti suostuisi kertomaan.

Suomen vuoden 1918 kalabaliikki kuuluu historiamme tutkituimpiin sivuihin. Tämä voitiin todeta jo 1980-luvun alussa, jolloin jopa arveltiin, etteivät lisätutkimukset ole lähiaikoina tarpeen.

Itse asiassa juuri silloin käynnistettiin suuri valtiovetoinen projekti Punaisen Suomen historia ja sen jälkeen kirjojen tulva vasta oikein lisääntyi. Nyt voimme kai jo todeta, että kyseessä on Päättymätön sota, kuten Esko Salminen vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassaan arveli.

On ilmeisetä, että kirjatulva on vastannut ihmisten tarpeisiin tai ainakin kysyntään. Maamme historiasta on vaikea löytää toista asiaa, johon voisi liittää yhtä paljon (aiheellista) kauhistelua, syyttelyä, vihaa ja loukkaantumista vielä muutaman sukupolven jälkeen. Feministeille ja kaikenkarvaisille radikaaleille kyseessä on aarreaitta vailla vertaa.

Risto Alapuron kirja State and Revolution in Finland (University of California Press 1988) kuuluu kapinakirjallisuuden aateliin. Se pyrkii vakavasti selittämään asioita ja torjuu heti kättelyssä helppohintaiset tulkinnat, joita luoja paratkoon, on myös vuosien mittaan tarjottu.

Kirjasta on viime vuonna ilmestynyt suomenkielinen laitos, mutta jostakin syystä sitä ei näytä kirjakaupoista löytyvän, niinpä tyydyn viittaamaan vanhaan englanninkieliseen kirjaan. En siis pääse tarkistamaan, mitä muutoksia siihen on mahdollisesti tehty. Alapuro käsitteli teemaa myös artikkelikokoelmassaan Suomen älymystö Venäjän varjossa (Hanki ja jää 1997).

Perustan seuraavassa esitetyn vain löyhästi näiden kirjojen kiinnostaviin pohdintoihin. Poimintoni eivät tietenkään tee oikeutta noiden mainittujen kirjojen monipuoliselle sisällölle.

Otsikossa käytän nimikettä kapina. Miksi? No, koska vallankumous pian kukistettiin, sitä voi toki sanoa kapinaksi. Vallankumous se kyllä oikeasti oli, sillä siinä valtiollinen valta niin sanoakseni vaihtoi omistajaa, vaikka tämä onnistui vain osassa maata. Tämän vuoksi myös Alapuro käyttää nimitystä vallankumous.

Sosiologi Alapuro ei ole tyytyväinen niihin selityksiin, joita historioitsijat olivat vuosikymmenien mittaan tapahtumille antaneet. Hänen mielestään vallitsi konsensus, jonka mukaan Venäjän vallankumous vapautti Suomen yhteiskunnan patoutuneet voimat antaen niille tilaisuuden purkautua.

Tässä on kyseessä ns. vulkaaninen malli, joka muistuttaa marxilaista: ristiriita synnyttää epätasaisen kehityksen, joka aiheuttaa kärjistyvän kriisin, joka viimein purkautuu vallankumouksena.

Joskus nostettiin esille lyhytaikaisempia selityksiä, kuten elintarvikepula ja Alapuron mielestä historioitsijoiden selitykset erosivatkin toisistaan lähinnä sen mukaan, miten pitkäaikaisia jännityksiä keskenään painotettiin.

Alapuro ei hyväksynyt sitä, että jännitteistä olisi hypätty suoraan vallankumoukseen: myös välissä olevien asioiden selvittäminen oli välttämätöntä, sillä vallankumous tapahtuu valtiossa ja on poliittinen ilmiö. Kiinnostavasti sosiologi tässä itse asiassa otti historioitsijoille yleensä kuuluneen roolin ja paheksui tulkintoja, joita perinteisesti voisimme pitää sosiologisina.

Hyvä näin, sillä vasta noiden välille tulevien tekijöiden analysointi kyllä minunkin mielestäni auttaa meitä varsinaisesti ymmärtämään, mitä oikein tapahtui. Alapuro sai aikoinaan lunta tupaan sekä oikealta että vasemmalta.

Toki se tapahtumahistoria, jota esimerkiksi Eino Ketola ja Anthony Upton olivat tutkineet, sisälsi jo itse varsinaiset asiat. Sosiologin ja jopa tavallisen kansalaisenkin kannalta oli kuitenkin vielä syytä kysyä, mitkä olivat tämän onnettoman tapahtumaketjun strategiset kohdat. Mitä niissä oikein tapahtui ja miksi niin tapahtui Suomessa? Millä tavalla tapahtunutta voi verrata muihin vastaaviin prosesseihin?

Elintarviketilanne heikkeni rajusti vuonna 1917, mutta se ei Alapuron mielestä riitä selitykseksi. Nälkä ei ole koskaan aiheuttanut vallankumouksia, toisin kuin koulun historian läksyistä voisi päätellä.

Sen sijaan kaksoisvallan synty kuuluu vallankumousten välttämättömiin edellytyksiin, kuten vertaileva tutkimus osoittaa.

Kun oli olemassa kaksi kilpailevaa valtakoneistoa, oli olemassa myös tärkein edellytys vallankumoukselle. Erotuomari puuttui, kun Venäjän valtion aseellinen voima vuoden 1917 loppua kohti hävisi.

Tärkeä vallankumouksen edellytys oli myös vanhan valtion legitimiteetin mureneminen, mikä tapahtui valtalain tultua kumotuksi suomalais-venäläisenä yhteistyönä.

Mutta entäpä vallanotto? Mitkä sen tavoitteet oikeastaan olivat? Alapuro kiinnittää huomiota siihen, ettei punakaarteilla ollut edes minkäänlaista operaatiosuunnitelmaa. Koko vallanotto oli luonteeltaan passiivinen, puolustava.

Punainen puoli itse asiassa tunsi jo olevansa vallassa. Joukot aseistettiin, ette, tätä asemaa menetettäisi. Tämä sävyhän on myös vallankumousjulistuksessa.

Kannattaa panna merkille, että myös bolševikkien lokakuun kaappaus (joka siis tehtiin marraskuussa) oli myös lavastettu puolustukselliseksi. Trotskin julistuksessa kerrottiin vastavallankumouksen olevan tulossa kuristamaan neuvostojen valtaa.

Venäjällä kyse oli totaalisesta valheesta, mutta Suomessa punaisten aseistariisumisesta oli todella päätetty eduskunnassa.

Se oli demokraattinen päätös, mutta demokratia ei enää kelvannut joukoille, jotka tunsivat tulleensa petetyiksi valtalakiasiassa. Nyt oli joka tapauksessa tarjolla Venäjältä radikaaleja apujoukkoja, jotka myös olivat sanoneet hyvästit demokratialle.

Entä levisikö se vallankumous sitten Venäjältä Suomeen vai tapahtuiko se meillä omaehtoisesti?

Ilman Venäjän vallankumousta ja Suomen kiinteää kytkentää Venäjän talouteen ja politiikkaan ei mitään vallankumousta täällä olisi voinut tapahtua. Tämä tuskin kaipaa mitään todisteluja.

Joka tapauksessa ratkaisevat päätökset olivat poliittisia ja jäävät niiden tekijöiden vastuulle. Ilman suomalaisia politiikan tekijöitä ei vallankumousta myöskään olisi Suomeen tullut. Epäilemättä suomalaiset vallankumoukselliset vedettiin vallankumoukseen, kuten Alapuro asian ilmaisee, mutta ne, jotka ovat vedettävissä ovat silti vastuussa tekemisistään.

Kuitenkin, kaikitenkin, vallankumous Suomessa oli merkillinen anomalia. Vallankumouksen haaste oli vastapuolen mielestä käsittämätön ja loukkaava ja tämä loukkaantuminen selittää myös summittaisia teloituksia.

Kansan syvien rivien oli oletettu pysyvän solidaarisena koulutetulle luokalleen ja kun näin ei käynytkään, asia nähtiin petoksena. Suhtautuminen venäläisiin puolestaan sai aivan uuden näkökulman ja nosti vihan uusiin mittasuhteisiin.

Venäjällä usein kuvitellaan, että suomalaiset olivat hyvin tyytyväisiä Leninin hallitukselta saamaansa itsenäisyyden tunnustamiseen. Näinhän myös Svinhufvud sanoi Leniniä kiittäessään.

Kapina kuitenkin -ja syystä- nähtiin Venäjän valapattoisuutena, mistä muuten myös Mannerheim miekkavalassaan muistuttaa ja koko käsittämätön kapina tulkittiin venäläiseksi tartunnaksi, josta terveet ainekset pysyivät vapaina.

Kuten tutkimukset osoittavat, venäläisvastaisuus nousi nimenomaan vuosien 1917 ja 1918 tapahtumien takia uusiin korkeuksiin vai pitäisikö puhua mieluummin sen painumisesta yhä alemmille tasoille.

Erikoista kyllä, tämä tapahtui yhtäkkiä vuoden 1917 alkupuoliskon suuren suhteiden lämpenemisen jälkeen. Suomalais-venäläinen ystävyyshän oli silloin kauniisti kukoistanut ja Kerenskiä oli meillä juhlittu Venäjän demokratian suurena poikana.

Mutta vuoden 1918 verilöylyjen jälkeen ystävyydestä ei valkoisella puolella voinut olla puhettakaan. Jopa vanhat russofiilit muuttuivat nuiviksi naapuria kohtaan.

Suomalais-venäläisessä keskinäisessä murhaamiskilpailussa Suomi voitti vuonna 1918 10-1. On erikoista ajatella, että tämän johdosta sitten kannettiin kaunaa nimenomaan venäläisiä kohtaan.

Mutta se on vain yksi tähän merkilliseen vuoteen liittyvistä erikoisuuksista. Risto Alapuro on kirjassaan nostanut noita kummallisuuksia ansiokkaasti esille ja on hienoa, että hänen kirjansa on viimeinkin ilmestynyt myös suomeksi. Ehkä se on jo loppuunmyyty, kun ei sitä kaupoissakaan enää näy.

 Englanninkielistä laitosta ovat toki monet opiskelijat tenttineet, mutta eipä se näytä suomalaisessa keskustelussa esille tulevan.

Ehkä opimme tästä, että Suomea koskevat kirjat pitäisi aina ensin kirjoittaa ja julkaista suomeksi? Vai olisiko sittenkin niin, että kirjan vaikuttava objektiivisuus ja intellektuaalinen avoimuus ainakin osaksi johtuvat siitä, että se on osoitettu sellaisille ihmisille -ulkomaalaisille- , jotka eivät asiasta mitään tiedä?

Timo Vihavainen ke 14.02. 10:50

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Muuan aikalaiskuvaus

ti 20.02. 17:48

Määrä ja määrättömyys

ma 19.02. 10:19

Suutarikin, suuri viisas

su 18.02. 06:04

Yliopisto muutoksen kourissa

pe 16.02. 19:16

Hulluuden voidaan todeta pääseen irti, mutta selittääkö se vielä mitään?

to 15.02. 16:58

Valtio ja kapina

ke 14.02. 10:50

Rikinkeltainen taivas

ma 12.02. 17:13

Onnitteluja tuli

su 11.02. 13:02

Aisankannattamisen peruskysymyksiä

la 10.02. 14:41

Ihmemaakysymys

pe 09.02. 15:45

blogit

Vieraskynä

Onko mahdollista tehdä alueliitoksia vastoin Trumpin toiveita?

pe 16.02.2018 21:55

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

ti 20.02.2018 17:42

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Uganda-Suvi ja suomalaisen korruption sudet?

ti 20.02.2018 18:02

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Yle, Uganda ja uutisoinnin yleinen taso

ti 20.02.2018 09:55

Olli Pusa

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02.2018 11:40

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

su 18.02.2018 14:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muuan aikalaiskuvaus

ti 20.02.2018 17:48

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36