Viime sotien opetuksista eräs tärkeimmistä oli se, että me opimme luottamaan toisiimme. Riippumatta siitä mitä lojui pankkitilillä tai paljonko massia lepäsi lompakossa.

Se tiivistyi sanonnassa: ”kaveria ei jätetä”.

Ketään ei jätetty. Ei haavoittuneena, ei pulassa, ei rauhan aikana eikä kuolemassa.

Perkeellisen ahneuden aika?

Nyt näyttää siltä, että nämä kalliisti lunastetut opetukset on hylätty. Kaveri jätetään, kaverille ei jätetä ja pulassa oleva ystävä jää tien poskeen.  

Puhun nyt velallisten ja etenkin kohtuuttomasti velottujen suomalaisten kohtalosta. Suuren laman jälkeen tehtiin julkisuudelta salassa lukemattomia ikäviä omaisuudensiirtoja; noin 65 000 pk-yrittäjää joutui kurjuuteen, omaisuuksia vietiin pilkkahinnalla ja maaseudulla sukutiloja laitettiin surutta vasaran alle. Nyt taas perintäfirmat riistävät surutta ja isolla korolla työttömyyden tai muun elämäntilanteen takia kurjuuteen joutuneilta.

Synti ja häpeä

Minusta se on synti ja häpeä.

Ei kuitenkaan niiden, jotka ovat joutuneet näiden rattaiden hampaisiin vaan niiden, jotka saalistavat armotta veljiään ja sisariaan. Jos käytetään lisää tätä uskonnollista kieltä, niin on vain todettava, että tässä asiassa meitä painaa kansakuntana kirous, joka ei hellitä, ennen kuin me käymme lävitse 1990-luvun laman tapahtumat ja pureudumme siihen miksi nykyaikana parin euron velasta kasvaa 500 euron velka – tai enemmän.

Velat on tietenkin maksettava. Mutta päättäjien on osattava hillitä perintäfirmojen ja velkojen epäinhimillistä ahneutta valvomalla, että ihminen ei joudu kohtuuttomaan ”velkavankeuteen” vaan että jokaisella on toivoa. Syyttäjälaitoksen on saatava lakeja, joiden perusteella se voi tarttua lujin kourin sydämettömien kiristäjien kurkkuun (vertauskuvallisesti).

Tässä asiassa ei saisi olla puolueita tai eturyhmiä vaan kaikkien pitäisi muodostaa tässä asiassa se suomalainen sydämen puolue, joka kykenee nopeasti helpottamaan hädässä olevien kohtaloa.

Tässä asiassa ei ole kokkaria, persua, kepulaista, vihreää tahi vassaria vaan tässä asiassa me olemme yksi.

Median olisi myös herättävä. Tässä olisi se parempi ”pyhä sota” ja missio. Tässä olisi oikean ja merkittävän journalistisen teon paikka. Tässä olisi myös oppia kirkoille: Kristuksen sanomasta saarnaaminen tai yhteisvastuusta lässyttäminen on turhaa jos me emme kykene hoitamaan näiden ihmisten asiaa.

Onneksi ihmiset heräävät. Itse olen omassa tv-ohjelmassani ”Dosentti/Alfa-tv ”kesto-haastatellut” Hilkka Laikkoa, joka on Velallisten tuki ry:n edustaja ja lamavelkaisten auttaja. Huomasin ilokseni, että MTV3 aamutelevisio oli tänä aamuna ottanut hänet puhumaan tästä asiasta. Hyvä maikkari!

Yhteiset Talkoot lamavelkaisten avuksi

Arvoisat  suomalaiset! Tänään on ystävän päivä. Todellinen ystävä on se, joka muistaa ”miestä mäessä” ei mäen alla. Tehdään se yhdessä.

Tässä olisi se oikea Arvo ja Pohja.

Ison Tuomioistuimen edessä ei kysytä puoluekirjoja tahi jäsenyyksiä. Siellä kuuluu vain: ”Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda”.