Blogi: Reijo Tossavainen, to 01.03.2018 23:30

Kokoomus pelaa äärikovaa peliä kepun kustannuksella

Jan Vapaavuori on nyt kuin norsu posliinikaupassa. Hän haluaa rymistellä ja rikkoa sen, mitä kepu ja kokoomus ovat suurella vaivalla rakentaneet.

Jos Vapaavuoren masinoima operaatio onnistuu, sillä on erittäin merkittävät ja pitkäaikaiset vaikutukset Suomen kansalliseen päätöksentekoon.

Vapaavuoren operaatio käynnistyi suurimpien kaupunkien “kapinalla”. Muiden kaupunkien johtajia vipuvartena käyttäen Vapaavuori antoi ymmärtää, että hallituksen suunnitelma soten ja maakuntahallinnon osalta oli täysin peestä.

Kabineteissa on toki suunniteltu askelmerkkejä pidemmälle, ja Vapaavuoren ohella Elina Leponiemi on ollut touhussa aktiivisesti mukana. Tällöin keskeinen havainto on ollut, että hallituskumppani kepu on tässä poliittisessa shakkipelissä nurkkaan ahdistettuna ja lähellä mattia.

Kepun pelitila eli mahdollisuudet toimia haluamallaan tavalla ovat poikkeuksellisen vähäiset. Galluplukemat ovat surkeat ja toisaalla väyrysläiset valmistautuvat eduskuntavaaleihin. On ilmeistä, että kepu saa seuraavaan eduskuntaan vain 25-35 kansanedustajaa ja väyrysläiset 5-10 kansanedustajaa. Sen seurauksena kepu on pari seuraavaa vaalikautta vallan kammareiden ulkopuolella.

Siksi kepun pitäisi saada sille tärkeät hankkeet läpi nyt tai ei koskaan.

Kepulla on nyt tahtoa, mutta ei lihaksia. Kaikki käyttökelpoiset pelinappulat ovat nyt kokoomuksella. Orpo selittelee yhteistyön puolesta, mutta myös hän ymmärtää kokonaiskuvion. Hän kurvailee kaksilla rattailla.

Jos nyt sote ja maakuntahallinto kaatuvat, niin seurauksena ovat eduskuntavaalit. Kokoomuslaiset arvioivat, että kokoomus on seuraava pääministeripuolue ja johtava hallituspuolue. Tukena ovat vihreät ja demarit.

Vapaavuori pääsee tavoitteeseensa. Sen lisäksi hän pääsee Helsingissä rakentamaan pyöräteitä ja bulevardeja.

………….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen to 01.03. 23:30

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punavihreän moraalirappion seurauksena lapset ja vanhukset nälissään

Klo 13:33.

Demareiden vaalikampanja verrattavissa rikolliseen toimintaan!

su 21.10. 11:03

Stubb tallustelee pihalla kuin lumiukko kesähelteellä

pe 19.10. 22:47

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10. 13:17

Älkää valitko Stubbia EU:n johtoon. Jäljet pelottavat!

ti 02.10. 23:41

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09. 09:41

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09. 11:36

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

la 20.10.2018 22:43

Professorin Ajatuksia

Media seuraa tarkoin muutaman tuhannen elintasopakolaisen marssia kohti pohjoista

ma 22.10.2018 23:39

Jukka Hankamäki

Mikä monikulttuurisuuden tavoite on?

ma 22.10.2018 23:42

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Onko Aku Louhimies saanut oikeudenmukaisen kohtelun julkisuudessa?

ma 22.10.2018 13:40

Olli Pusa

Kuinka saada sotku maan talouteen?

su 21.10.2018 21:07

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreän moraalirappion seurauksena lapset ja vanhukset nälissään

ti 23.10.2018 13:33

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Filosofi valtaistuimella

ma 22.10.2018 23:41

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40