Blogi: Reijo Tossavainen, to 08.03.2018 11:31

Vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten lääkäreiden mielivalta on lopetettava

Kansalaisaloite on nimensä mukainen. Se on kansalaisille tarjottu mahdollisuus tuoda "virallisten" kanavien ohi eduskunnan käsittelyyn asioita, jotka eivät kansalaisten mielestä muutoin etene. Tätä mahdollisuutta on käytetty, ja se on myös johtanut myönteisiin lopputulemiin.

Mielestäni yksi yhteiskunnan suurimmista epäkohdista on vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten lääkäreiden mielivalta, joka on loukannut syvästi kymmenien tuhansien ihmisten oikeudentajua. Sen korjaamista on vaadittu pitkään, ja viimeksi oikeusministeri Jari Lindström (loikk.) lupasi korjausta asiaan. Mitään muutosta ei silti ole saatu aikaan.

Vaadittavat yli 50.000 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite vaatii, että tapaturmavakuutuslain 41 d § muutetaan kuulumaan näin: "Jos vakuutus- tai eläkelaitoksessa käsiteltävä korvausasia koskee lääketieteellisen seikan arviointia, laillistetun lääkärin on osallistuttava asian valmisteluun ja merkittävä kannanottonsa asiakirjoihin. Vakuutus- tai eläkelaitoksen lääkärin on merkittävä kannanottonsa noudattaen terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 23 §:ssä säädettyjä lääkintölaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia."

Esitystä perustellaan sillä, että vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten lääkäreillä on lain suojaama oikeus tehdä päätöksiä ilman vastuuta lausunnoistaan. Aloitteen perusteluissa todetaan aivan oikein, että "sellainen mielivaltaisuus ei saa enää jatkua Suomessa".

"Koko sosiaalivakuutusjärjestelmän uskottavuuden kannalta lääkäreiden antamilla lausunnoilla ja todistuksilla on keskeinen merkitys. Vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten lääkäreille asetettu erivapaus lääketieteellisiä kannanottoja ja lausuntoja koskien on omiaan lisäämään epäluuloja koko järjestelmää kohtaan. Samalla käytäntö vähentää vakuutuspäätösten uskottavuutta ja on omiaan lisäämään vakuutetun kokemaa epäoikeudenmukaisuutta."

"Vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten omien lääkäreiden ja ulkopuolisten asiantuntijalääkäreiden lausunnot tulee asettaa jatkossa muodollisesti yhtäläiseen asemaan. Tämän vuoksi vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten omien lääkäreiden oikeus olla noudattamatta lausunnoissaan ja muissa kannanotoissaan terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain mukaisia muotosäännöksiä tulee poistaa."

Täysin samaa mieltä ovat myös perussuomalaiset, jotka ovat ajaneet asiaa eduskunnassa, mutta eivät ole saaneet muilta puolueilta riittävää tukea. Toivottavasti kansalaisaloitteen kautta asia etenee paremmin.

.....

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen to 08.03. 11:31

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Vastarannalla huutaa suomalainen!

pe 22.06. 07:55

Punavihreän agendajournalismin kesäteatteri

ke 20.06. 21:15

Bagdadissa on turvallisempaa kuin paikoitellen Ruotsissa

ti 19.06. 09:04

Paperilehtiä ei haluta tilata eikä verkkolehdistä maksaa. Onneksi on some.

ma 18.06. 07:56

Sisäministeri Mykkänen on pihalla kuin sokea Ellun kana. Oikeaa jyvää ei löydy.

pe 15.06. 08:51

Trump ja Kim ottivat rohkeasti uuden, oikean suunnan

ke 13.06. 08:51

Toimittajien ja tutkijoiden yksipuolisuus on nyt tutkitusti totta

su 10.06. 07:47

Nopeusrajoitukset tulisi porrastaa uudelleen - joustavuutta lisää

pe 08.06. 07:24

Ay-pomo Aallon röyhkeys itsekkyydessään vertaansa vailla

to 07.06. 07:45

Punaviherlib-paremmisto halveksii demokratiaa, todistaa tutkimus

su 03.06. 13:12

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Suomalainen sanan- ja mielipiteenvapaus orwellilaisen aivopesun kourissa

la 23.06.2018 17:03

Professorin Ajatuksia

Onko Kreikan kriisi nyt ohi?

pe 22.06.2018 16:00

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Historialliset hetket Euroopassa - sisäministerin ehdotuksessa paljon hyvää

to 21.06.2018 21:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvaltain Kansallinen rajavartioviranomaisten liitto nimittää Peter Fondaa terroristiksi

la 23.06.2018 10:26

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Vastarannalla huutaa suomalainen!

pe 22.06.2018 07:55

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Huumorinvastuu

pe 22.06.2018 16:01

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28