Blogi: Heikki Porkka, ti 13.03.2018 10:16

Vastuutonta journalismia

Julkisen sanan neuvosto[liitto] (JSN) on lanseerannut valtamedian käyttöön merkin, jossa lukee ”vastuullista journalismia”. Merkissä on kuvatunnus, jonka esikuvana voi nähdä hakaristin yhden sakaran tai vasemmistoliiton logon.

Sana vastuullinen on ollut viime vuosina kovassa käytössä. Kesken kauden Brysseliin karannut pääministeri, asiakirjaväärentäjä Jyrki Katainen (kok) oli erityisen aktiivinen vastuullinen – sanan käyttäjä.

Kataisen hallituksen vastuullinen politiikka tuotti Suomelle kymmenien miljardien valtionvelan kasvun. Bonuksena vastuullinen Katainen valehteli istuvansa pääministerinä koko kauden, vaikka tiesi jo sanoessaan, että poistuu tehtävästä ennen aikojaan.

Nähtävästi Julkisen sanan neuvostossa ja valtamediassa uskotaan, että vastuullista journalismia –merkki tuottaa tulosta ja kansalaiset ryhtyvät jälleen luottamaan valtamediaan.

Mistä syystä valtamedia ei ryhdy uutisoimaan eri aihepiireistä neutraalisti ja monelta kantilta sen sijaan, että rustaa yhdessä JSN:n kanssa kaiken maailman tunnuksia, joilla ei ole mitään merkitystä median sisällöntuoton kanssa?

Yleisradion harhaisesta uutisoinnista olen kirjoittanut useita blogeja, esimerkiksi tämän (uusnatsin potku, murhaajaräppäri Al-Mehsen ja Musta Barbaari), tämän ( Nizzan muslimiterroristi) ja tämän (suomalainen vastaan irakilainen yleläisessä kontekstissa) sekä lukuisan määrän muita Ylen fake news –kategoriaa käsitteleviä blogeja.

Yleisradion valikoivasta journalismista kertoo myös tapaus, jossa Yle tiedusteli ainoana suomalaismediana ketkä suomalaismepit olivat paikalla, kun EU-komission puheenjohtaja Juncker raivosi poissaoloista mepeille.

Kun Yleisradion toimittajalle selvisi, että Jussi Halla-aho (ps) oli ainoa läsnä ollut suomalainen, jätti Yle ainoana merkittävänä suomalaismediana uutisoimatta aiheesta.

Ja kuten muistetaan, Ylen toimittaja yllytti Lahden lakanamiestä ottamaan Suomen lipun käteen kuvausta varten. Yle levitti kuvan kanaviensa kautta maailmalle kauhisteltavaksi.

Kaiken kukkuraksi Ylen nettisivuilta löytyy artikkeli, jossa todetaan, että ”tekijät tiedostavat Teporan mukaan, että tapauksesta tulee mediajuttu: kuva päätyy mediaan ja nimenomaan sosiaaliseen mediaan.

– Heidän toimintansa on samaan aikaan suunnitelmallista ja laskelmoitua "trollausta" sekä mediatemppuja, kärjistystä. Hyvin tietoista toimintaa.

Teporan mukaan Suomen lippu on 1990-luvun Joensuun skiniajoista lähtien ollut äärioikeiston omima tunnus. Monet tulkitsevat oikeinkin, että tässä tapauksessa on kyse Suomen lipun häpäisemisestä, hän sanoo.”

Todellisuudessa trollaaja oli Ylen toimittaja, mutta toimittaja ja Yle pääsivät pälkähästä, koska lakanamiehen tapauksesta ei löydetty rikosta.

Koko suomalainen valtamedia syyllistyi Lahden lakanamiesjutussa valheelliseen uutisointiin ja suomalaisten panetteluun. Valtamedialle oli erityisen tärkeää todistella suomalaisille kuinka hienoa on tukea laittomasti maahan saapuneita irakilaismiehiä.

Kuten nyt tiedetään, irakilaiset ovat yhdessä asiassa ylivoimaisia ykkösiä. He ovat tehtailleet seksuaalirikoksia ennätyksellisellä tahdilla, joka tarkoittaa esimerkiksi vuoden 2016 osalta 42-kertaista todennäköisyyttä syyllistyä seksuaalirikokseen, kun heidän määränsä suhteutetaan kantaväestöön. Kivaa porukkaa, nämä ”luotettavan suomalaismedian” kultapojat?

MTV voi kaupallisena mediana toimia kuten haluaa, mutta huomionarvoisena muutoksena aiempaan yhtiö solmi viime joulukuussa sisältöyhteistyösopimuksen amerikkalaisen CNN-uutiskanavan kanssa.

CNN tunnetaan Yhdysvalloissa nimellä Clinton News Network, jonka lisäksi CNN muistetaan erityisesti siitä, että se tuotti Yhdysvaltain presidentinvaalin alla useita valeuutisia, joilla pyrki vaikuttamaan Hillary Clintonin eduksi. Useat suomalaismediat, esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Yleisradio, esittivät CNN:n jakaman tiedon lähes sellaisenaan ilman pienintäkään lähdekritiikkiä.

Yksittäistapauksena muistetaan, että kolme CNN-toimijaa, toimittaja Thomas Frank, tutkivan journalismin yksikön päällikkö Eric Lichtblau ja yksikön vastaava päätoimittaja Lex Haris joutuivat eroamaan, koska he unohtivat tarkastaa faktat. Herrat käyttivät artikkelinsa pohjana yhtä ainoaa nimetöntä lähdettä. Aiheesta uutisoi esimerkiksi The Guardian.

Vertailun vuoksi on muistettava, että Yleisradio on nojannut useissa Yhdysvaltoihin ja Trumpiin liittyneissä uutisissa nimettömiin lähteisiin, joiden kertomia vahvistamattomia ”tietoja” Yle on esittänyt totuuksina television pääuutislähetyksessään.

Yhdysvalloissa CNN on menettänyt rajusti suosiotaan katsojien keskuudessa, joten amerikkalaiset taitavat olla himpun verran valveutuneempi kansa kuin suomalaiset, joista merkittävä osa luottaa edelleen valtamedian valeuutisointiin.

Trumpin kaudella Yhdysvalloista on muodostunut suomalaistoimittajien yhteinen vihan kohde. Valtamedialla on muitakin vihan kohteita, esimerkiksi Unkari, Puola, Venäjä, Saksan AfD-puolue, Brexit, suomalaiset heteromiehet, Italian maahanmuuttokriittiset, Itävallan uusi hallitus, perussuomalaiset, kristityt ylipäätään sekä yksittäisinä henkilöinä Laura Huhtasaari ja muut eurooppalaiset poliitikot, jotka suhtautuvat kriittisesti monikultturismiin ja haitalliseen maahanmuuttoon sekä islamin muassaan tuomiin vakaviin ongelmiin.

Voidaan myös sanoa, että suomalainen valtamedia vihaa suomalaisten enemmistöä, sillä selkeä enemmistö edustaa haitallisen maahanmuuton ja vaarallisen turvapaikkapolitiikan osalta samaa linjaa kuin perussuomalaiset, jotka ovat ”luotettavan median” poliittinen ykkösinhokki.

Yleisradiolla on muuhun suomalaismediaan verrattuna erilainen asema. Kansalaisten pakkoveron voimalla toimivalla medialla pitäisi olla velvollisuus kertoa avoimesti, neutraalisti ja tasapuolisesti raportoimistaan uutisaiheista.

Lisäksi uutis- ja ajankohtaistoimittajien ammatinkuvaan pitäisi kuulua pidättäytyminen kannanotoista sanoin, ilmein ja elein. Ylen nykyinen, jo pitkään jatkunut linja on osoittanut, että toimittajilla ja toimituksilla ei ole edes aikomusta pyrkiä neutraaliin tietojen ja uutisten välittämiseen.

Uutiset ja ajankohtaisohjelmat sekä asiaohjelmat sisältävät toistuvasti ideologisia ja poliittisia elementtejä, joissa toimittaja tuo tavalla tai toisella esiin oman tai toimituksen kannan käsittelemäänsä aihepiiriin.

Vanhaan aikaan tällaista tyyliä kutsuttiin manipulaatioksi ja propagandaksi.

Kansalaisten tehtävänä ei kuitenkaan pitäisi olla Ylen toimittajien ideologian myötäileminen ja tukeminen, jota he joutuvat nykyisen tyylin vallitessa tekemään pakkoveron vuoksi.

JSN:n lanseeraama ”vastuullista journalismia” –merkki on lähinnä huvittava pyrkimys muuttaa musta valkoiseksi. JSN:n ja valtamedian yritys saada kansalaisten luottamus puolelleen on suoraa jatkoa vakuuttelulle, joka alkoi kaksi vuotta sitten (1.3.2016) julkaistulla päätoimittajien vetoomuksella luotettavan median puolesta. Vetoomuksella ei ole ollut mitään vaikutusta valtamedian linjaan, pikemminkin linja on muuttunut entistä epäluotettavammaksi.

Vai mitä kansalaiset miettivät siitä, että media tyrkyttää toistuvasti viestiä, jonka mukaan Venäjä ja Putin ovat vaikuttaneet lähes kaikkiin vaaleihin, joiden lopputulos ei ole miellyttänyt Brysseliä ja suomalaista suvaitsevaistoa? Yhdysvaltain, Itävallan, Tsekin ja Italian vaalit esimerkkeinä. Lisäksi ”putinilaiset” ovat jollain perin kierolla tavalla nostaneet myös Ranskan ja Saksan maahanmuuttokriittisten suosiota.

On se kova heppu, itänaapurin Vladimir, kun ehtii joukkoineen kaikkialle! Onneksi Suomessa ja muualla Euroopassa on valveutunut valtamedia, joka ei pyri millään tavalla vaikuttamaan kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin!!! Vitsi, vitsi.

Heikki Porkka ti 13.03. 10:16

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10. 14:13

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10. 12:25

No go -alueiden Ruotsi

to 04.10. 16:39

Terveisiä presidentti Niinistölle

ma 01.10. 11:45

Porin murha ja suomalaiset lampaat

la 29.09. 10:54

Jösse Järvenpää ja Marine Le Pen kulttuurivallankumouksen uusimpina uhreina

ke 26.09. 13:19

Globaalit punavihreät tutit

ti 25.09. 12:24

Petteri Orpo ja Kai Mykkänen naisten ja tasa-arvon asialla?

ma 24.09. 20:15

"Luotettavan ja vastuullisen" median edustaja vedättää suomalaisia

su 23.09. 11:17

Neuvostoliittolainen Suomi

pe 21.09. 10:18

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Ruben Stillerin "Maailmanloppua odotellessa"

pe 19.10.2018 23:22

Professorin Ajatuksia

Frankfurtilaisen ja helsinkiläisen sananvapauden ero

pe 19.10.2018 23:20

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Stubb tallustelee pihalla kuin lumiukko kesähelteellä

pe 19.10.2018 22:47

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Totuuden aikoja

pe 19.10.2018 23:19

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40