Blogi: Olli Pusa, ke 21.03.2018 12:07

Hysterian paluu

Aikoinaan psykiatriassa taisi olla vaihe, jolloin lukemattomia vaivoja selitettiin hysterialla. Nyt tuo hysteria tuntuu palanneen takaisin erilaisissa hypetyskohtauksissa, joita on viime vuosina nähty lukuisia. Niiden käynnistäjänä kulttuurimarxilainen vihervasemmisto on erityisesti kunnostautunut. Nyt kampanja on nimetty metoo-kampanjaksi.

Viimeismpiä on Aku Louhimieheen kohdistunut syytöskampanja. Se on osa metoo kampanjaa. En ole Louhimiehen elokuvia juuri katsonut enkä urastaan ja tyylistään paljoa tiedä, mutta monta asiaa alkoi kummastuttaa. Joukko näyttelijöitä syytti Louhimiestä jostakin. Joku oli närkästynyt, että oli joutunut riisumaan elokuvassa ja joutui siis ”pornokuvaan”. Siis 27 vuotias ammattinäyttelijä ei osaa lukea käsikirjoitusta ja ymmärrä millaiseen elokuvaan on suostunut?

Joku valittaa, että hänet oli pakotettu kiipeämää korkealle yhden kohtauksen harjoitteluissa. Kärsi kuulemma korkean paikan kammosta, mutta ei vaivautunut kertomaan siitä ohjaajalle. ”Traumaattisista” kokemuksista huolimatta olivat näytelleet sen jälkeenkin useissa Louhimiehen elokuvissa. Ja nyt raivoavat asioista 15 vuoden päästä. Minun mielikuvani mukaan melkoinen osa merkittävistä taiteilijoista on jonkin sortin ”sekopäitä”. Joskus he vain ovat tuottaneet parasta taidetta. Alalle hakeudutaan vapaaehtoisesti, olisiko noiden näyttelijöiden kannattanut miettiä alan valintaa tarkemmin? Prosessista heräsi epäilys, että kohu aiheutettiin tahallaan juuri nyt, kun elokuva-ala on jakamassa palkintoja. Joko vaikuttamaan palkintojen jakoon tai selittämään jo päätettyjä palkitsemisia.

Jotta asia etenisi, Ylen viher-vasemmistolainen toimitus järjesti ”näytösoikeudenkäynnin”, jossa ohjaaja Louhimies ”teloitettiin”. Tuolle toimitukselle on ilmeisesti käynyt ns. kapillaari-ilmiö – eli neste on noussut päähän. Kuvittelevat olevansa tuomareita ja Suomen ylimpiä vallankäyttäjiä. Sitä he eivät ole, heidän roolinsa olisi välittää tasapuolista ja oikeaa tietoa maailman asioista. Siihen eivät edes pyri. Riita-asioita varten Suomessa on oikeuskäytännöt. Olivat ne hyviä tai huonoja, niiden mukaan meidän pitäisi kai elää tai muuttaa käytäntöjä.

Ruotsissa tapahtui samanlainen episodi viime syksynä. Teatteriohjaaja Benny Fredriksson oli silloin uhrina. Toimi Tukholman teatteri johtajana, pidettiin arvostettuna alan ammattilaisena. Syytökset häntä kohtaan levitettiin mediassa (punaviherkuplan toimesta). Fredriksson painostettiin eroamaan teatterin johtajan tehtävästä. Tiistaina 20.3 Demokraatti lehti kertoi uutisessaan, että Fredriksson oli tehnyt itsemurhan ja mitään näyttöä häirinnästä ei ollut löytynyt. Kyseessä oli siis tyypillinen hysteerinen vainokampanja, yksi kuollut.

Samanlaisia kampanjoita on ollut maailmalla useita. En yhtään epäile, etteivätkö monet kampanjan kohteet ole voineet käyttäytyä hyvinkin asiattomasti. Toisaalta monet esim. tunnetut näyttelijät ovat todenneet, että äänessä olevat ovat itse lähteneet mukaan arveluttavaan peliin. Ovat tuolla toiminnallaan syrjäyttäneet siis monia kilpasiskojaan ja nyt jälkeenpäin hyödyt nautittuaan syyttävät esim. ohjaajia ym. koko sotkusta. Asiassa on vastenmielisiäkin piirteitä.

En yhtään epäile, etteikö maailmassa ole lukemattomia tasa-arvoisuuteen liittyviä ongelmia. Toki useissa tapauksissa esim. pomojensa kanssa vehdanneet ovat tehneet sen tietoisesti uraansa edistääkseen. Mutta ongelmakohtia on lukuisia muitakin. Esimerkiksi julkisella sektorilla poliittisesti valitut kellokkaat ovat perinteisesti syrjäyttäneet pätevämmät ammattilaiset taustansa ansiosta. Nämä saavat niellä vääryydet. Metoo-kampanjan väki on vain sillä lailla sokeaa, että sitä kiinnostaa vain oma napansa.

Tuollaiset hysteeriset metoo- ja vastaavat kampanjat ovat yhteiskunnallisesti vaarallisia. Sellaisista on saaneet alkunsa vainot historian aikana. Uhrien joukko laajenee, kun hirviö etsii uusia uhreja. Lopulta jäljelle jäävät kampanjan aloittajat ja ”vallankumous” syö lapsensa. Sellaista on ollut noitavainoissa, Ranskan vallankumouksessa, natsien vainoissa ja kommunistien vainoissa eri puolilla maailmaa.

Tietenkin yksittäiset kansalaiset voivat tehdä omalla vastuullaan asioita. Tässä asia muuttuu vakavammaksi, kun valtiollinen verorahoitteinen Yle alkaa leikkiä tuomaria. Sen touhussa ei ole paljoakaan jäljellä objektiivista journalismia, vaan se on poliittisen manipulaation keskusyksikköjä Suomessa. Voi vain ihmetellä, millaisia lampaita istuu eduskunnassa, hallituksessa ja Ylen valvontaelimissä, kun tuon sikailun sallivat. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta pitäisi kokonaan lakkauttaa ja henkilöstölle tarjota mahdollisuus näyttää kykynsä avoimilla työmarkkinoilla. Vastaavasti voitaisiin alentaa Yle-veroa.

Edit: Pari vuotta sitten kohun kohteena olevaa Levottomat-elokuvaa kommentoitiin Apu-lehdessä seuraavasti:

Matleena Kuusniemi, näyttelijä

”Levottomien aikaan olin ihan eri ihminen, tavattoman pelokas ja lukkoinen tyyppi. Minulla oli usein kuvausten aikana ulkopuolinen olo. Se johtui itsestäni, ei siitä, että meiltä olisi vaadittu jotain erityistä. Jokainen sai olla juuri sellainen kuin oli."

 


 

 




 

Olli Pusa ke 21.03. 12:07

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Ilmastonmuutos on suuren luokan huijaus?

ke 19.09. 17:30

Vihreät tieteenvastainen puolue?

ti 11.09. 18:22

Looginen solmu?

ma 10.09. 10:26

Juha Sipilän kompurointi

pe 07.09. 19:34

Vihervasemmiston takaiskut

pe 24.08. 22:38

Kansallinen kokoomus?

su 19.08. 14:53

Demokratia vaarassa

su 05.08. 11:59

Liike NYT

ke 01.08. 12:06

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05. 16:40

Kommunistista oikeusteoriaa käytännössä

ti 08.05. 18:43

blogit

Vieraskynä

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09.2018 21:32

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa

ma 24.09.2018 22:32

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

la 22.09.2018 20:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Venäjän sisäpoliittinen värinä

ma 24.09.2018 22:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Petteri Orpo ja Kai Mykkänen naisten ja tasa-arvon asialla?

ma 24.09.2018 20:15

Olli Pusa

Ilmastonmuutos on suuren luokan huijaus?

ke 19.09.2018 17:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09.2018 11:36

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Venäläisen elämän ensyklopedia

ma 24.09.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40