Blogi: Timo Vihavainen, pe 06.04.2018 15:29

Eläköön anarkia. Muuttuva lukutapa

Eläköön anarkia

 

Anarkismi oli melkoisessa suosiossa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Etenkin Italiassa, Espanjassa ja Venäjällä se tuntui vetoavan sorrettuihin ja solvaistuihin ja vähän muihinkin. Koska asia nyt on jo armeliaasti unohtunut, kannattaa varmaan muistuttaa, että myös bolševikeilla oli sama päämäärä kuin anarkisteilla, kuten myös Lenin nimenomaisesti totesi. Vain keinot olivat toiset.

Italiassa tuli 1800-luvun lopulla tunnetuksi varsin tarttuva laulu, joka kuvasi anarkistien vangitsemista Luganossa, Sveitsissä, jonne he olivat paenneet epäilyksiä osallisuudesta Ranskan presidentin Sadi Carnot’n murhaan. https://www.youtube.com/watch?v=S4ou1pNZPMs Valtionpäämiehille varautuminen attentaatteihin tuli tähän aikaan ajankohtaiseksi ja on sitä yhä.

Laulussa kerrotaan anarkistisen aatteen ylevyydestä ja siitä, että kyseessä on vain rakkauden oppi:

eppur la nostra idea
non è che idea d'amor,
eppur la nostra idea
non è che idea d'amor
.

 

Myöhemmässä säkeistössä tosin todetaan, että anarkistit saarnaavat sotaa sortajia vastaan ja rauhaa sorretuille:

la pace tra gli oppressi,
la guerra agli oppressor,
la pace tra gli oppressi,
la guerra agli oppressor.

 

Miten nämä kaksi sovitetaan yhteen ei selvästikään vaivannut militanttien aivoja, ristiriitaisuus ja jopa sekavuus näyttää näissä yhteyksissä olevan se normaalitila. Mistään pelkästä kielikuvastahan tuossa sodassa ei ollut kysymys, kuten terroriteot osoittivat.

Itse kunkin maan järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaavat tahot olivat syystä huolestuneita siitä, mitä anarkistit tekivät, saarnasivatpa nämä sitten mitä tahansa.

Vuosisadan vaihteessa tapahtui monessa maassa terroritekoja, ei pelkästään tiettyjä henkilöitä, vaan jopa vain tiettyyn yhteiskuntaluokkaan ilmeisesti kuuluvia ihmisiä (teatteriyleisö, ravintolan asiakkaat) vastaan. Tämä oli historiallisesti uutta.

Anarkisteilla oli sivistyneitä ja oppineita teoreetikkoja, mutta siitä huolimatta ja ehkä jopa sen vuoksi aatesuunta tuotti absurdeja tuloksia. Sitä opittiin kammoamaan juuri sen ennustamattomuuden ja tolkuttomuuden takia. Jotakin tuttuahan tässä on.

1900-luvun alun ihmisten näkemykset tuosta aatteesta, joka pyrki harjoittamaan “teon propagandaksi”  komeasti kutsuttuja kataluuksia, lienee melko uskollisesti kuvattu puolalais-englantilaisen Joseph Conradin teoksessa The Secret Agent  vuodelta 1907 (Anarkistit, suom. Kristiina Kivivuori 1964, myös Otava, 2004).

Conrad on elementissään kuvatessaan kurjuutta ja friikkejä. Myös hänen toinen kirjansa, Afrikkaan sijoittuva Pimeyden sydän on tästä hyvä osoitus.

Lontoossa, fiktiivisen Brett Streetin hämäräperäiseen kauppaan (kondomeja, pornoa) sijoittuvan romaanin kaikki henkilöt näyttävät olevan konnia, joko degeneraatteja, joita eräät aikakauden suosikkiteoriat käsittelivät, tai sitten muuten kurjia otuksia, kuin suoraan Cesare Lombroson synnynnäisiä rikollistyyppejä koskevista tutkimuksista.

Kirjassa suunnitellaan attentaattia itse tiedettä vastaan, mikä aikakauden puheavaruudessa lienee ollut ylittämättömän villiä. Tosiasia kyllä onkin, että anarkismin piirissä oli vihamielisyyttä myös tiedettä kohtaan yhtenä tasa-arvon vihollisena.

Tässä tapauksessa kuitenkin attentaatti, joka sinänsä epäonnistuu, suoritetaan erään ulkovallan käskystä. Kirjan keskushenkilö on vieraan vallan palkkalistoilla oleva agent provocateur. Vieras valta on ilmeisesti Venäjä, joka halunnee osoittaa Englannille, ettei sekään ole turvassa anarkisteilta.

Itse keskushenkilö, Adolf Verloc, on sinänsä aika poroporvarillinen tyyppi ilman silmiinpistäviä paheita, ehkäpä nyt turhan paisunutta itserakkautta lukuun ottamatta. Itse asiassa hänellä on jopa merkittäviä hyveitä ja lukijan myötätunto lienee hänen puolellaan, kun hänet ansaitsemattomasti murhataan.

Verlocin tyyppi muistuttaa Marxin ja Engelsin kuvausta ns. lumpenproletariaatista, joka luokka-asemaltaan ei kuulu mihinkään yhteiskunnan peruselementtiin, vaan kokoaa  eri lähteistä piiriinsä kaikenlaatuisen roskaväen.

Syöttösian tapaan tyynenä ja pönäkkänä herra Verloc näytti hyvinvoivalta ammattityöläiseltä, mutta hänessä oli jokin määrittelemätön piirre, jota yksikään työmies ei voisi saada ammatisaaan, olipa siinä kuinka epärehellinen hyvänsä: jokin niille miehille yhteinen piirre, jotka saavat elatuksensa ihkmiskunnan paheista, hullutuksista tai alhaisista pelontunteista; moraaloisen nihilismin piirre, joka on yhteinen pelihelvettien ja tyttöpaikkojen pitäjille, yksityisetsiville ja ammattimaisille urkkijoille, väkijuomakauppiaille ja sanoisin, vahvistavien sähkövöiden myyjille ja patenttilääkkeiden keksijöille... Nykynäkökulmasta siis tuskin mitään sen kummallisempaa.

Itse asiassa herra Verloc ei ollut mikään aatteen mies, mutta ei suuri roistokaan. Hän ei ollut enempää eikä vähempää kuin pikku miekkonen, joka nautti vieraalta valtiolta saatua kuukausipalkkaa pönkittääkseen pikkuporvarillista hyvinvointiaan, johon kuului vaimon ja tämän äidin ja veljen elättäminen.

Kaksoisagenttina ja provokaattorina toimiminen oli lisäksi yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa ja auttoi pitämään vastapuolen ajan tasalla anarkistien vehkeilyistä, periaatteessa se oli vaarallistakin, mutta se tapahtui myös läheisten hyväksi. Itse asiassa herra Verlocin moraalinen omahyväisyys uhkaa paisua jo kohtuuttomuuksiin, kunnes sekopäisen ja kiittämättömän vaimon veitsenisku tekee hänestä selvää.

Koko kirjassa on aika vähän mitään anarkistien ideologiasta, mikä näyttääkin asianmukaisesti vaihtelevan henkilöstä toiseen. Yksi haluaa kostaa sorrettujen ja solvaistujen puolesta, toinen hävittää ne maan päältä. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää koko touhun absurdius ja sen riippuvaisuus sattumista ja aatteen karikatyyrimäisistä ajajista.

Sitäkin oudompaa on kuulla, että Amerikassa sittemmin summittaisesti ihmisiä tappanut Unabomber oli omistanut tämän Conradin kirjan, joka oli luettu moneen kertaan, hajalle saakka. Parodia siis todella on kuin onkin jo mahdotonta. Unabomberin puolalaisuus tuskin antaa meille mitään osviittoja asian ymmäreämiseen.

Jos ajattelee, miten tällaisen kirjan lukutapa on sadan vuoden mittaan muuttunut, tulee mieleen, että suurin muutos ehkä koskee niitä arvoväritteisiä luonnehdintoja, joita kirjoittaja antaa kohteistaan.

Conrad kaikesta päätellen katsoo olevansa tekemisissä degeneroituneen, vastenmielisen ja vaarallisen konnagallerian kanssa, joku unabomber ei ehkä ollenkaan pidä edes mahdollisena, että sellaisissa olisi jotakin mieltä: kenellä on oikeus tuomita...

Kiinnostava kysymys, jota ehkä kannattaisi tutkiia laajemminkin.

Timo Vihavainen pe 06.04. 15:29

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44