Blogi: Heikki Porkka, ke 18.04.2018 10:25

Ruotsalainen katastrofi - yksi kivi Yleisradion viestintäkengässä

 

Yleisradion A-studio toimitti eilen (17.4.2018) raportin Ruotsin Malmösta. Kuten odottaa saattoi, totuutta kierrettiin kuin Ouluun Irakista saapunut sotilaskarkuri kylmää puuroa (for dogs, women).

Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksessa ei yksinkertaisesti kyetä lausumaan ääneen asiaa, jonka kaikki aikaansa seuraavat ovat tiennet jo pitkään:

Ruotsin vakavat väkivaltaongelmat, väkivallan raaistuminen, murhat, tapot, raiskaukset ja kranaatti-iskut sekä koulujen ja autojen palot kytkeytyvät samoihin asioihin – holtittomaan ja vaaralliseen maahanmuuttopolitiikkaan sekä monikulttuurisen yhteiskunnan luomisen pakkomielteeseen.

Suomen poliittinen johto ei ole Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitusta rehellisempi. Kuten hyvin muistetaan, kokoomuksen edellinen puheenjohtaja Alexander Stubb väitti Ruotsin olevan turvallinen maa.

Stubbin jälkeen kokoomuksen ruoriin astunut Petteri Orpo osoitti vaarallisuutensa sisäministerinä toimiessaan. Rajojen yli marssi kymmeniä tuhansia miehiä, jotka edustavat samantyyppistä kulttuurista perimää, jonka piiristä Ruotsin useat ongelmat kumpuavat.

Orpolla ja pääministeri Juha Sipilällä (kesk) olisi ollut EU-direktiivien ja kansainvälisten sopimusten mukaan mahdollisuus pysäyttää haitallinen ja vaarallinen ihmisvirta, mutta pysäyttämisen sijaan he organisoivat järjestelmän, jonka seurauksia ovat olleet järkyttävä seksuaalirikollisuuden kasvu, suomalaismiehen tappo, Suomen ensimmäinen terrori-isku (kaksi kuollutta ja kahdeksan haavoittunutta) sekä lukuisat muut rikokset, jotka ovat kohdistuneet sekä kantaväestöön että maahanmuuttajiin.

Koska Yle ei yksinkertaisesti kykene tuottamaan todellisuutta vastaavaa materiaalia Ruotsin ongelmiin liittyen, täytyy vaihtoehtoisten medioiden huolehtia tässä(kin) kohdin totuuden saattamisesta kansalaisten tietoisuuteen.

Ylen raportti käsitteli Malmön kaupunkia. Raportissa haastateltiin esimerkiksi Sydsvenskanin päätoimittajaa. Sattumoisin juuri Sydsvenskan (tunnetaan myös nimellä Sydsvenska Dagbladet) mainitaan ruotsalaisessa dokumentissa propagandistisena mediana, joka peittelee ja vähättelee maahanmuuton ja monikultturismin mukanaan tuomia hengenvaarallisia ongelmia.

Esittelen seuraavassa lyhyesti filmin, joka löytyy youtubesta. Esittelin dokumentin aiemmin fb-seinälläni, mutta tänään huomasin, että se oli poistettu linkistä, joka oli seinäkirjoituksessani. Poisto on tapahtunut fb-julkaisuni jälkeen. Aiemmin video oli katsottavissa usean kuukauden ajan.

Mutta ei hätää. Sensuuri ei onnistu internetin ihmeellisessä maailmassa. Filmi on jälleen katsottavissa uudesta linkistä.

Jos video katoaa jälleen, se saattaa löytyä uudesta paikasta, kun syöttää googleen tai youtubeen sanat ”A Swedish Documentary On Failed Immigration”. Jos haluaa pelata varman päälle, video kannattaa tallentaa.

Seuraavat rivit käsittelevät edellä mainittua filmiä, joka kantaa englanninkielistä nimeä Sweden dying to be multicultural. Ruotsin poliittisella johdolla on ollut jo muutaman vuosikymmen ajan pakkomielle monikulttuurisesta yhteiskunnasta, jonka luomiseen rajusti epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka liittyy kiinteästi.

Videolla puhutaan pääsääntöisesti englantia, joitain kommentteja on ruotsiksi, mutta kaikki puheet on tekstitetty englanniksi, myös englanniksi puhutut.

Videon sisältö on aktiivisille Ruotsin tilanteen seuraajille pääosin tuttua asiaa, mutta silti sen sisältö säväyttää viileän analyyttisellä otteellaan.

Dokumentti on monipuolinen katsaus ruotsalaiseen ongelmayhteiskuntaan. Se pureutuu rauhallisesti, mutta tehokkaasti syvälle yhteiskunnan vakaviin ongelmiin, joita monikulttuurisuuden tavoittelu on aiheuttanut.

Poimin joitain otteita sisällöstä. Kaikki lainaukset eivät ole suoria käännöksiä, mutta jokainen pitää sisällään juuri sen asian, josta video kertoo.
Filmi avaa muitakin aiheita, joten ei ole syytä tyytyä pelkkään lainausten lukuun. Asiaa riittää viimeiseen sekuntiin asti, video kannattaa katsoa aivan loppuun.
Kesto on noin tunti, mutta takaan, että huonomminkin voi aikaansa kuluttaa.

Muutamia otteita (eivät ole suoria käännöksiä!!):

”Ruotsi kykenee maksamaan Malmön taloudelliset tappiot, mutta kuka maksaa Ruotsin talouden tappiot, kun Ruotsi muuntuu kokonaisuudessaan jättimäiseksi versioksi Malmösta?”

”Ruotsissa ihmisiä ei heitetä vankilaan vääristä mielipiteistä, mutta ”ajatusrikolliset” menettävät työnsä.”

Puolalainen maahanmuuttajamies:
”Puolalaiset nauravat ruotsalaisille.”
”Kaikki muut paitsi ruotsalaiset tuntuvat tietävän mitä Ruotsissa tapahtuu.”

Sosiologian professori:
”Valtamedia, yliopistoväki ja poliitikot ovat luoneet räjähdysherkän tilan joko tietoisesti tai tietämättään.”

Teoreettisen filosofian professori (työskennellyt Saksassa ja Ruotsissa):
”Saksassa saattoi kritisoida kaikkea, Ruotsissa joutuu vaikeuksiin, jos kritisoi ”vääriä” asioita.”

Lisäksi professori toteaa, että sananvapauden ilmiselvä rajoittaminen vaarantaa yliopiston itsenäisyyden sekä yliopiston perustehtävän eli totuuden etsimisen.

Toimittaja kysyi miten selvitä Ruotsissa (Malmössa) akateemisessa virassa ilman potkuja, jos ajattelee väärin.
Professorin mukaan mikään muu ei auta kuin ajattelun lopettaminen. Toisin sanoen täytyy rajoittaa radikaalisti omaa sananvapautta, joka puolestaan estää aidon kritiikin esittämisen ja totuuden ilmitulon.

Kolmas akateeminen mies kertoi, että tieteellisiä julkaisuja on poistettu arkistosta, koska ne ovat epämiellyttäviä noudatetun politiikan näkökulmasta.

Puolalainen maahanmuuttajamies:
”Ruotsin media muistuttaa hyvin paljon kommunismin ajan Puolan mediaa.”
”Koko totuutta ei kerrota vaan kerrotaan ainoastaan se, mitä halutaan ihmisten tietävän.”
”Joskus ihmettelen ovatko kaikki [ruotsalaiset] toimittajat kommunisteja.”

Puolalainen maahanmuuttajanainen:
”Täytyy lukea vaihtoehtomediaa saadakseen tietää koko totuuden.”
”Jos valtamedia tekisi työnsä, ei vaihtoehtomediaa tarvittaisi.”

Toimittaja kysyessä mitä mieltä olet paikallisesta valtamedian edustajasta:
”Meillä [Puolassa] oli samanlainen kommunismin aikana.”

Toimittaja kysyy unkarilaista alkuperää olevalta professorilta, naiselta, joka on muuttanut Ruotsiin vuonna 1965:
”Ovatko Ruotsin mediat propagandistisia?”
Professori: ”Erittäin, ainakin osa, kuten Sydsvenska Dagbladet.”

Heikki Porkka ke 18.04. 10:25

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08. 22:20

Suomi on valehtelijoiden paratiisi

pe 17.08. 09:10

Ruotsissa palaa - Yleisradio harhaanjohtamisen tiellä (jälleen)

ke 15.08. 21:29

Mitä Yle ei kerro?

ma 06.08. 12:25

Turun terrori-iskun vuosipäivä

pe 03.08. 12:13

Ruotsalainen grilli, kansankodin uusi normi

ti 31.07. 10:50

Rajavalvonnan aloittaminen on mahdotonta yhdistyneessä Euroopassa?

ma 30.07. 21:11

Madaltunut ilmoituskynnys vai äärimmäisen typerä maahanmuuttopolitiikka?

to 26.07. 23:49

Virosta ja Suomesta - kulttuurin kunnioittamisesta

to 26.07. 12:06

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07. 11:54

blogit

Vieraskynä

Je Suis Alex Jones

la 18.08.2018 23:18

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle

su 19.08.2018 22:05

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Piru merrassa?

su 19.08.2018 22:06

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40