Sisäinen reaalipolitiikka ja skepsis
Saksan sisäministeri Horst Seehofer kohautti taannoin poliittisesti korrektia kansaansa sanomalla, ettei islam kuulu Saksaan.
Se olikin aika kovasti sanottu ottaen huomioon, että maa on haalinut itselleen jo miljoonia islamia tunnustavia kansalaisia.
Itse asiassa se kuulosti aika pahalta. Parikymmentä vuotta sitten se olisi merkinnyt järkevää ja realistista ohjelmanjulistusta, mutta ach, miten karkeaa ja epäkohteliasta. Nyt se merkitsee suuren kansanosan haastamista.
Hitlerin jälkeisellä aikakaudella saksalainen on ollut kaikkien kaveri ja itse kukin siellä haluaa nykyään kunnostautua suvaitsevuudella ja muilla sosiaalisilla hyveillä. On tultu siihen tilanteeseen, että ulkomaista alkuperää oleviin ihmisryhmiin suhtaudutaan kuten kuolleisiin. Niistä ei saa sanoa mitään, ellei ole hyvää sanottavana, nihil, nisi bene.
Nyt kuitenkin huomattiin, että peräti 65 prosenttia saksalaisista hyväksyi Seehoferin mielenilmauksen eli ainakin katsoi, että hänellä oli oikeus sanoa mitä sanoi. Näin kertoo Der Spiegel 14/2018 pääkirjoituksessaan Innere Realpolitik.
Pääkirjoitus katsoo, että myös sisäpolitiikassa ja erityisesti maahanmuuttoasioissa voidaan noudattaa joko radikaalia- tai reaalipolitiikkaa. Edellinen tarkoittaa, ettei islamia (sanotaan nyt suoraan) tai sen kannattajia saa arvostella ja että sitä ryhmää edustavien rötöksistä täytyy vaieta.
Tämä suuntaus vainuaa rasisimia niiden väitteiden takana, jotka pitävät tuota uskontoa problemaattisena tai suorastaan vaarallisena. Ehkäpä jo tällaisen mielipiteen esittäminenkin on jo rasisimia (kauhea sanoa). Siinäpä sitä on selkeä ja simppeli ohjelma.
Reaalipolitiikka taas on vaikeampaa eikä samalla tavalla loista kauniilla periaatteillaan, mutta saattaa pyrkiä samoihin päämääriin tehokkaammin. Se tekee myös tarvittaessa kompromisseja.
Ulkopolitiikassa ylimpiä päämääriä ovat rauha ja hyvinvointi, sisäpolitiikassa taas liberaalin demokratian säilyttäminen vapauden takeena. Mikäli suuri osa kansaa erkanee liberaalin demokratian kannattamisesta, on se hukassa.
Der Spiegel tunnustaa itse tehneensä virheitä. Kun lehti kysyi hiljattain lukijoiltaan, mitä mieltä ne siitä olivat, oli eräs suurimmista valituksen aiheista se, että sitä pidettiin sokeana siirtolaispolitiikan huonoille seurauksille.
Lukijat siis halusivat koko totuuden ja sen he tulevat saamaan, lupasi pääkirjoitus. Se katsoi myös, että Seehoferilla ja poliittisilla puolueilla on oikeus käsitellä myös siirtolaisuuden negatiivisia puolia. Vaikka sisäministeri nyt ei edustanutkaan liberaalis-humanitäärisen ajattelun korkeimpia huippuja, on hän sentään vakaumuksellinen demokraatti.
Vakaumuksellisia demokraatteja vastaan voi taistella normaalein poliittisin asein ja heidän kanssaan on sallittua olla eri mieltä, kertoo pääkirjoitus ja jättää ilmeisesti tarpeettomana mainitsematta, keiden kanssa ei saa olla eri mieltä.
Reaalipoliitttiselta kannalta on jopa tärkeää, että on Seehofereita. Muussa tapauksessa islamskeptikot (mikä mainio sana!) voisivat kääntyä AfD:n puoleen. Reaalipoliittisesti on myös tärkeää taistella islamismia ja turkkilaisia valtiollistaustaisia organisaatioita vastaan.
Mitäpä tuohon lisäämään. Saksassa on nyt tultu siihen tilanteeseen, että reaktioita maan islamisoitumista vastaan on mahdoton estää. Niin sanottu poliittinen korrektius ja mielipidevaino eivät pysty asiaa muuttamaan, sillä kansan enemmistö on saanut niistä kyllikseen. Mikäli halutaan liberaalia demokratiaa, on hyväksyttävä, että se tarkoittaa kuin tarkoittaakin erilaisten mielipiteiden sallimista.
Julkisen sanan yksisilmäisyys ja siihen liittyen sen arvovallan ja suosion menettäminen eivät ole ongelmia vain Suomessa. Saksassa asia tilanne tuskin on edes ollut yhtä paha, mutta siellä, monesta merkistä päätelleen aletaan jo ymmärtää, missä mennään. Muutokset ovat juuri tuon liberaalin demokratian kannalta mitä tarpeellisimpia niin siellä kuin täällä.
Mutta muuten tuo pääkirjoitus teki murheellisen vaikutelman. Kirjoittajan ja siis myös lehden huolena ei suinkaan ollut maansa islamisoituminen, vaan taktiset seikat: miten parhaiten taistella islamskeptisyyttä vastaan.
Ikävä kyllä, Seehofer oli väärässä. Islam kuuluu kuin kuuluukin Saksaan eikä sitä voi sieltä enää poistaa millään ilveellä.
Vielä silloin, kun siirtotyöläisten laumat kaikista Euroopan maista ja Turkista saapuivat vierastyöläisiksi Saksaan, ne yleensä olivat sitä, mitä sanoivatkin olevansa eli maahan saapuneita vieraita, jotka eivät sinne kuuluneet kotipaikkaoikeudella. Nyt on toisin.
Entä miten on tulevaisuudessa, mikäli saksalainen reaalipolitiikka sallii rajattoman maahanmuuton? Millä oikeudella kuvitellaan, ettei tulevaisuuden Saksasta tulisi jossakin vaiheessa islamenemmistöinen ja hyvin todennäköisesti sitten aikanaan myös islamilainen valtio?
Vai onko valtiolla jokin (salainen?) maahanmuuttopoliittinen ohjelma, joka jossakin vaiheessa kieltää tiettyjen ainesten maahanmuuton? Missä vaiheessa ja miksi juuri silloin? Onko jollakin puolueella sellainen ohjelma? Millä puolueella?
Reaalipolitiikan tarkoituksena on aina ollut palvella jotakin suurta asiaa sellaisin keinoin, jotka myös todellisuudessa vaikuttavat, huolimatta siitä, etteivät ne aina kuulosta oikein salonkikelpoisilta. Kysykää vaikka Bismarckilta.
Mutta mikä nyt on se suuri asia, jota islamskeptikkoja pelkäävät Hampurin vapaan- ja hansakaupungin suuren lehden toimittajat haluavat edistää?
Liberaali demokratia on tosiaankin arvokas päämäärä ja sitä on nykyään syytä varjella aivan erityisesti valtiovallan orwellilaista poliittisen korrektiuden politiikkaa vastaan. Aplodit siitä. Huomiota kuitenkin herättää, ettei toimitus näytä hyväksyvän edes skeptisyyttä islamiin nähden, vaan näyttää yhäkin tunnustavan sokeaa uskoaan multikulturalismiin.
Tämä ei kuulosta hyvältä. Näköjään valtamedia on nyt Saksassa(kin) ajanut itsensä nurkkaan ja joutuu pikkuhiljaa palaamaan kohti normaalin länsimaisen ajattelun perinteitä. Viimeinen askel eli irrationaalisesta uskosta luopuminen ja skepsiksen hyväksyminen normaaliksi ajattelun lähtökohdaksi on vielä ottamatta.
Toivottavasti se tapahtuu pian.
Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.
Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?
ke 20.12.2023 22:32Onko historialla merkitystä?
su 18.02.2024 17:41Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä
la 24.02.2024 12:33Putinin puolueet eduskunnassa
ma 18.03.2024 12:06Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21YLEN häveliästä
pe 02.02.2024 14:01Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44