Davis Lewin: Trump on Iran-politiikassaan ehdottomasti oikeassa

Myös EU tulee huomaamaan pian asioiden oikean laidan. Sen jälkeen EU:n on valittava puolensa, olla joko USA:n tai Iranin puolella.

Ulkomaat to 10.05.2018 17:49

Bild-lehden haastattelema saksalais-brittiläinen Lähi-Idän asiantuntija Davis Lewin pitää Trumpin Iranin politiikkaa ehdottoman oikeana.

Nykyinen sopimus Iranin kanssa ei estä millään tavoin Irania jatkamasta ydinaseen kehittämistä. Hänen mukaansa myös EU tulee huomaamaan pian asioiden oikean laidan. Sen jälkeen EU:n on valittava puolensa, olla joko USA:n tai Iranin puolella.

"Iranin sopimus oli niin huono, että jopa entiset vihollisvaltiot Saudi-Arabia ja Israel olivat asiasta yksimielisiä. Kahden vuosikymmenen ajan näiden kahden maan välillä oli vain vihaa, ja tänään pidämme itsestään selvänä, että jopa presidentti Netanyahu ja kuningas Bin Salman ovat asiasta samaa mieltä", toteaa Lewin haastattelussa.

 

Uutisesta raportoi Pertti Rönkkö Saksasta.
Lähde: Bild

 

Jukka Rahkonen to 10.05. 17:49

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Professorin Ajatuksia

Valaisevia mellakoita

Klo 11:15.

Timo Vihavainen

Kaksi miljoonaa tuli täyteen

la 21.07. 19:43

Arto Luukkanen

Ay-porhot ja SDP - ruunan kummit?

pe 20.07. 20:22

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07. 05:17

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07. 11:54

videot