Blogi: Reijo Tossavainen, pe 11.05.2018 18:10

Tappakaa homot kivittämällä, opettaa esim. brysseliläinen suurmoskeija

“Belgian parlamentille valmistuneen luottamuksellisen raportin mukaan Brysselin suurmoskeijassa on opetettu vuosikausia leppymätöntä vihaa länsimaista yhteiskuntaa, demokratiaa, juutalaisia ja muun muassa seksuaalivähemmistöjä vastaan.” Näin kertoo Iltalehti.

“Belgialainen sanomalehti La Libre pääsi näkemään vuosia 2016 ja 2017 koskevat osat parlamentin raportista ja kuvaa niitä raportissaan pöyristyttäviksi. Moskeijasta löydetyt arabiankieliset oppimateriaalit ja opetuskäsikirjat oli tarkoitettu paitsi jyrkän linjan islamin opettamiseen, myös opetusmateriaaliksi uusille salafistista islamia opettaville imaameille.

Opetuksessa muun muassa seksuaalivähemmistöön kuuluvia neuvottiin kivittämään kuoliaaksi tai tappamaan heidät heittämällä korkeiden rakennusten ikkunoista. Arkkivihollisten, juutalaisten painotettiin olevan korruptoineita, ahneita ja kavalia.

Opetuksessa myös kaikenlainen muslimien sulautuminen belgialaiseen yhteiskuntaan tai yhteistyö viranomaisten kanssa kiellettiin islamin vastaisena.”

Edellä kerrottu uutinen koskee siis Brysselin suurmoskeijaa. Se ei ole ainoa, jossa saarnataan vihaa ja suvaitsemattomuutta. Samantapainen opetus on yleistä muissakin Euroopan maissa.

Minulle on täysin mysteeri, miksi Suomessa seksuaaliset vähemmistöt, feministit, punavihreät ja muut itseään suvaitsevina pitävät tahot ummistavat silmänsä ja sulkevat korvansa kaikelta tältä pahuudelta.

Muualla Euroopassa puhaltavat muutoksen tuulet. Ruotsissa puolueet nyt vaalien lähestyessä jopa kilpailevat, mikä niistä niistä eniten omaksuu ruotsidemokraattien näkemyksiä.

Suomessa vakavasti otettavista puolueista vain perussuomalaiset on nähnyt ja näkee islamilaisuuden vaarat. Olen kuitenkin varma, että Suomessakin melko pian joudutaan tunnustamaan arjen todellisuus.

………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen pe 11.05. 18:10

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09. 11:36

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09. 08:15

Nurkkaan ahdistettuina agendamediat valehtelevat

ti 04.09. 22:45

Suomalaisista elintarvikkeista "reilun kaupan tuotteita"

pe 31.08. 07:57

Pölhöpopulisti Stubb oli täysin pihalla

ti 21.08. 08:34

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08. 07:44

Avoin kirje Suomen Kuvalehden päätoimittajalle

ti 07.08. 18:42

blogit

Vieraskynä

Seksuaalikasvatus ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö

ti 25.09.2018 22:03

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Kusi päässä, paskat seinillä

ti 25.09.2018 21:33

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

la 22.09.2018 20:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Venäjän sisäpoliittinen värinä

ma 24.09.2018 22:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Globaalit punavihreät tutit

ti 25.09.2018 12:24

Olli Pusa

Syksyinen viikonloppu Airistolla

ti 25.09.2018 22:35

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09.2018 11:36

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Lukijaa palkitaan

ti 25.09.2018 21:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40