Blogi: Reijo Tossavainen, ke 16.05.2018 15:58

Loikkaripuolueen elvytys ei onnistu. Letkut voi irrottaa.

Minäkö olisin Juudas Iskariot, kysyi Timo Soini suurieleisesti, tyylilleen uskollisesti ennen perussuomalaisten puoluekokousta. Soini halusi uskotella, että hän eikä kukaan muukaan ei ollut aikeissa loikata perussuomalaisista. Mutta ennen kuin kukko kiekaisi, olivat soinilaiset pettäneet ja loikkineet posket punottaen hillotolpilleen.

Kansalaiset eivät hyväksy poliittisia loikkareita. Varsinkaan silloin, kun se tapahtuu moraalisesti harvinaisen tuomittavalla tavalla.

Kansalaisten ankara tuomio on näkynyt gallupluvuissa. Ne ovat olleet kuin aivokuolleen käyrä – tasainen viiva nollan lähellä. Elvytystoimet eivät enää onnistu. Letkut voi irrottaa viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Alussa loikkarit korostivat olevansa keskustaoikeistolainen vaihtoehto. Mitä se tarkoitti, se ei selvinnyt ensimmäisen vuoden aikana edes loikkareille itselleen, saati sitten kansalaisille.

Siksi piti keksiä jotain uutta. Nyt järjestettiin suurieleisesti tiedotustilaisuus, jossa loikkarit ilmoittivat olevansa uudistusmielisiä konservatiivejä.

Kuuntelin tarkalla korvalla loikkareiden tiedotustilaisuuden. En havainnut mitään sellaista uutta, mikä antaisi puolueelle elintilaa puoluekentässä. Samat henkilöt ja samat ajatukset, mutta uudelleen puettuna. Kuin keisari Soinin uudet vaatteet.

Loikkareiden uudesta logosta tulee väistämättä mieleen S-kaupan logo. Sekin on nyt halpuutettu.

Tämä oli loikkaripuolueen viimeinen taisto. Ja hyvä niin, sillä Juudas Iskariot  pienen kannattajakuntansa kera ei ansaitse paikkaansa suomalaisessa politiikassa.

…………….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ke 16.05. 15:58

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07. 10:51

Hillotolppaloikkareiden kohtalonpäivä lähestyy

ma 16.07. 11:04

Juoppo läpsijä Juncker hyväksytään, Hakkaraista ei

pe 13.07. 11:05

"Hei, me tienataan tällä!" Kreikasta suomalaisille miljardilasku.

ma 09.07. 08:42

Ruotsalaisessa kansankodissa paukkuu kuin Bagdadissa

to 05.07. 17:21

Saksan sopu arjen tosiasioiden tunnustamista, askel oikeaan suuntaan

ti 03.07. 07:32

Sika ja Trump. HS-Pravdan mielestä täysin samanlaiset!

la 30.06. 08:24

EU:n "pakolaispolitiikka" persuuntui, arjen tosiasiat tunnustettiin

pe 29.06. 09:32

Kansallinen päätöksenteko ottaa niskalenkin EU-uskoisista

su 24.06. 19:04

Vastarannalla huutaa suomalainen!

pe 22.06. 07:55

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Valaisevia mellakoita

su 22.07.2018 11:15

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Ay-porhot ja SDP - ruunan kummit?

pe 20.07.2018 20:22

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kaksi miljoonaa tuli täyteen

la 21.07.2018 19:43

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52