Jokainen kasvattaja, kouluttaja, opettaja ja valmentaja tietää, että paras perusta hyvän ryhmähengen säilyttämiselle on se, että kaikilla on samat säännöt. Hyvä poliitikko puolestaan ymmärtää, että tasapainoinen ja vakaa yhteiskunta vaatii saman periaatteen noudattamista, yhteiset säännöt, joiden noudattaminen on kaikkien velvollisuus.

Kasvattaja, kouluttaja, opettaja ja valmentaja tiedostavat lisäksi, että löysää annettaessa on vaikea päästä takaisin tilaan, jossa ryhmä toimii vastaisuudessa halutulla tavalla.

Toisin sanoen. Jos kaverille annetaan lain edessä siimaa, ryhtyy naapuri vaatimaan samaa.

Suomalaisille opetettiin aiemmin kotona ja koulussa pienestä pitäen, että ihmisiä tulee kohdella oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti lain ja sääntöjen edessä. Nykypäivän kotien ja koulujen tavoitteista ja opetusmetodiikasta en tiedä.

Poliitikkojen enemmistö puolestaan siirsi Suomen Tarja Halosen presidenttikausien aikana "sovelletun lain" aikakauteen, joka tarkoittaa sitä, että laittomuus sallitaan, jos laiton toimija ei ole suomalainen tai hyvin maahan sopeutunut ulkomaalainen.

Näin toimimalla poliittinen johto on suorastaan yllyttänyt laittomasti maassa olevia laillisten päätösten ja lain vastaiseen toimintaan.

Nykyinen hallitus ei toiminut invaasion alusta pitäen jämäkkyydellä, jollaista kriisitilanteessa olevan maan hallitukselta vaaditaan. Jämäkkyyden sijaan hallitus osoitti kädettömyyttä.

Noudatetusta politiikasta ovat kärsineet tuhannet suomalaisperheet.

Sen sijaan, että hallitus olisi jo tässä vaiheessa ottanut opiksi, haitallinen politiikka jatkaa etenemistään.

Lieneekö tällainen politiikka sitä, jota kutsutaan edistykselliseksi ja liberaaliksi?

Turun Sanomat 22.5.2018:

"Häkkänen painotti Suomen oikeuden antavan kaikille yhdenvertaista suojaa sukupuolesta, ihonväristä, kulttuurista tai muusta taustasta riippumatta. Hänen mukaansa monimuotoisuus ei tarkoita sitä, että Suomeen voisi syntyä rinnakkaisyhteisöjä, joissa kaikkien perusoikeudet eivät toteutuisi.

– Uskonnolla tai kulttuurilla ei voi perustella esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeuksien loukkaamista pakkoavioliitoilla tai silpomisella. Suomessa ei ole mitään tilaa sharia-laille tai muille rinnakkaisyhteiskuntaa tavoitteleville pyrkimyksille. Oikeudet ovat yhdenvertaisia jokaiselle."

Oikeusministeri Häkkänen on oikeilla jäljillä, mutta sanat ovat vain helinää siihen asti, kunnes jotain konkreettista tehdään.

Muslimeilla on nimittäin ollut Suomessa jo pitkään sharia-tyyppisiä istuntoja, joissa on vihitty pariskuntia ja joissa on ratkottu muslimiyhteisön ongelmia.

Sharian mukaisesta toiminnasta on kirjoitettu mediassa jo aikaa sitten. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi vuonna 2009 näin:

"Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaamin Chehab Khodrin mukaan Suomessa on solmittu satoja avioliittoja pelkästään islamin lakien mukaan. Osassa liitoista vaimot ovat selvästi alle 18-vuotiaita. Aamulehden haastattelema Khodr itse ei näe mitään eroa avioliiton ja seurustelun aloittamisen välillä."

Chehab Khodr totesi aikoinaan, että hän on vihkinyt Suomessa alaikäisen tytön oikeusministeriön luvalla 1990-luvulla. Myöhemmin Khodr muutti kertomustaan, koska Suomessa nousi kohu siitä, että hän on vihkinyt 14-vuotiaan tytön. Imaami kertoi muistaneensa väärin ja totesi tytön olleen 16-vuotias.

Tässä kohdin on hyvä tiedostaa, että taqiyya on islamiin kuuluva oppi tai sääntö, jonka mukaan muslimi saa teeskennellä (valehdella) vääräuskoisille, jos valehtelu hyödyttää islamia tai jos islamia tunnustava henkilö on joutumassa vaikeuksiin uskontonsa vuoksi.

Chehab Khodrin paljastus sadoista islamin mukaan Suomessa solmituista avioliitoista ja oikeusministeriön vihkilupa osoittavat kuinka välinpitämättömästi poliitikot ja oikeuden ylimmät valvojat ovat suhtautuneet lain ja länsimaisen moraalikoodiston noudattamiseen.

Kuten moni muistaa, Tarja Halosen presidenttikausilla Suomen poliittinen eliitti aloitti taistelun haitallisen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden (islamin invaasio) puolesta. Useimmat eduskuntapuolueet seisoivat tanakasti Halosen linjalla. Erityisen suosiollisia sille olivat alusta alkaen sdp:n, rkp:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja keskustan eduskuntaryhmät. Kokoomus empi hetken, mutta Jyrki Kataisen astuttua kokoomuksen johtoon, kääntyi puolueen kurssi haloslaisen ulkomaalaispolitiikan tukemiseksi.

Ainoa eduskuntapuolue, jonka sisällä tehtiin vastarintaa kehitykselle, oli perussuomalaiset. Kristilliset huojuivat eikä puolueen linjasta saanut selvää.

Jotta ministeri Häkkäsen sanat voi ottaa vakavasti, hänen on ryhdyttävä konkreettisiin toimiin, joiden avulla islamilaiset sharia-istuimet, ovat ne virallisia tai epävirallisia, lakkautetaan. Suomessa ei voi olla kahta päällekkäistä lakijärjestelmää, jotka ohjaavat ihmisiä täysin erilaisten moraali- ja oikeuskäsitysten pariin.

Mikäli Häkkänen aikoo olla sanojensa mittainen, ei tulevaisuus lupaa hänelle kovin helppoa tehtävää, sillä fundamentaalisuuteen taipuvia muslimeja ei kiinnosta onko heidän sharia-istuimensa valtion virallisesti hyväksymä. Heille riittää imaamin sana.

Millä tavoin Häkkänen reagoi, jos islamilaiset yhteisöt jatkavat nykyisellä tyylillä eli hoitavat keskinäiset lainopilliset ja perheisiin liittyvät asiansa oman yhteisönsä eli islamilaisen lain mukaisessa järjestyksessä?

Tämä(kin) ongelma on Suomen poliittisten johtajien tekosia, sillä he ovat vuosien saatossa hyväksyneet hiljaisesti islamilaisten yhteisöjen uskonnolliskulttuuriset toimet, vaikka ne ovat voimakkaassa ristiriidassa Suomen lain ja länsimaisen oikeuskäytännön kanssa.

Lisäksi yleisessä tiedossa on, että muslimityttöjä viedään ulkomaille sukupuolielinten silpomista varten. Tehdäänkö näitä julmia toimenpiteitä myös Suomessa, sitä en tiedä, mutta väitteitä tällaisesta on kuulunut pitkään.

Joten, Häkkäselle on syytä toivottaa hyvää onnea. Tosin en ole aivan tältä istumalta valmis uskomaan, että Suomessa ryhdytään konkreettisiin tekoihin lakkauttamalla jo vuosia toimineet sharia-istuimet.

Pelkään pahoin, että Häkkäsen avaus on osa kokoomuksen valmistautumista tuleviin vaaleihin, joka tarkoittaa paljon puhetta asioista, joihin kansalaisten enemmistön tiedetään toivovan muutosta.

Politiikassa asiat ovat kuitenkin kuten muussa elämässä, vasta konkreettiset teot antavat [ministerien] puheille vakuuden.

Tunnettu tosiasia on, että poliitikon sanat ilman tekoja ovat yhtä arvokkaita kuin hevosen pieru veteen.