Blogi: Timo Vihavainen, la 26.05.2018 16:26

Aatteellinen boikotti

Aatteellinen boikotti

 

Joskus 1960-luvun auvoisina vuosina uskoimme ”kaikki”, että oli koittamassa uusi, pluralistisen yhteiskunnan aika.

Koska yhteiskunnan jäsenet olisivat riippuvaisia toisistaan, ei kenellekään edes pälkähtäisi päähän yrittää jollakin pakkokeinolla saada kanssaihmisiään kannattamaan tuota tai tätä ideologiaa.

Ideologiat saattoi jokainen mielihyvin pitää tykönänsä ja viljellä niitä omassa puutarhassaan niin paljon kuin sielu sieti. Itse moniarvoisessa yhteiskunnassa sen sijaan olisi ollut itsemurha yrittää toimia ideologisesti ja valita yhteistyökumppaninsa ideologiansa mukaan.

Sellainen se oli se tuleva orgaanisesti solidaarinen yhteiskunta, jossa myös ideologiat toimivat markkinoiden ehdoilla. Oli niillä omatkin markkinansa ja kukapa olisi uskaltanut kajota niiden toimintaan? Siinä se olisi ollut synti itse vapauden henkeä vastaan.

Tämä uusi yhteiskunta siis ymmärrettiin ideologisesti neutraaliksi ja mitä ideologioihin ylipäätään tulee, niiden nähtiin hiipuvan tarkoituksettomina. Mihin niitä olisi tarvittu, kun oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa voitiin saada selville laskemalla ja toteuttaa rationaalisin neuvotteluin?

Mutta entäpä jos yhteiskunnassa vallitseekin suvaitsemattomuuden henki, joka on niin laajalle levinnyt, että sillä on käytössään tosiasiallinen monopoli? Eikö silloin pluralismin utopia käy mahdottomaksi?

Nykyään meillä on jo paljon esimerkkejä siitä, ettei utopia toimikaan. Ajatelkaamme ideologisia boikotteja.

Muhamettilainen maailma pani aikoinaan boikottiin Arla-konsernin tuotteet sen hämärän yhteyden takia, joka niillä oli pilakuviin. Siis pilakuviin, se on muuan huumorin esittämisen keino, muistutan, koska asia näyttää usein unohtuvan eikä moni taida enää ymmärtää, mitä huumorilla tarkoitetaan.

Joku kolmannen luokan bestseller-kirjailija taas puolestaan pani suomalaisen paperin boikottiin, koska kuuli sen valmistukseen käytetyn ns. aarniometsiä. Huomautan, että moni tuolla etelässä kuvittelee, että kun puu kaadetaan (eli murhataan, vrt. tree-butchers), ei sitä enää voi toisella puulla korvata. Niin katala voi olla ihminen, ja tyhmäkin

Nyt näköjään useampi suomalainen firma on julistanut tavaratalo Kärkkäisen boikottiin siksi, että se näyttää levittäneen joitakin vääriä mielipiteitä, joista en sen enempää tiedä tai ole kiinnostunut.

Koska nuo mielipiteet eivät ymmärtääkseni ole saaneet tuomiota oikeudessa esimerkiksi vihan lietsonnasta kansanryhmää kohtaan, on kyseessä siis noiden firmojen ihan itse määrittelemä ideologinen sotatoimi.

Kun ajatellaan vanhaa utopiaa pluralistisesta yhteiskunnasta, ei tällaisen pitänyt lainkaan olla mahdollista. Toki ideologisia väitteitä vastaan, jos niistä nyt joku välitti, piti taistella vain ja ainoastaan samanlaisin asein.

Boikotoijien joukossa huomaankin Sanoma-konsernin, jolla on hallussaan melko varteenotettava alan arsenaali. Se ie siis kuitenkaan ole riittänyt, vaan lisäksi on ryhdytty vielä taloudelliseen taisteluun itselle aivan vieraalla alalla. Tässähän tulee ihan mieleen ns. ulkoekonominen pakko, jota sovellettiin ennen kapitalismia.

Tämähän on kiinnostavaa. Ellei tuon boikotoijaryhmän edustama ideologia todellakaan pärjää avoimessa kilpailussa toisten vastaavien kanssa, niin mitä siitä seuraa? Velvollisuus käyttää muita keinoja väärän ideologian lyömiseksi? Entä elleivät lailliset keinot tehoa? Onko harkittava muitakin?

Kuten tunnettua, puolirikollisen aineksen piirissä on runsaasti väkeä, joka on valmiina myös muunlaiseen toimintaan. Kukapa ei muistaisi iskuja turkistuottajia ja heidän eläimiään vastaan.

Mutta turkisalalla toimittiin sittenkin eri sfäärissä. Turkistuotantoa voidaan joillakin perusteilla pitää epäeettisenä ja aktivistit voivat mieltää itsensä eläinten aivoiksi ja ääneksi. Kyseessä joka tapauksessa on itse tuotannon laatu, eivät mielipiteet.

On kiinnostavaa, että tuo paljon puhuttu yhteiskunta, siis valtiosta riippumattomat ihmiset, saattavatkin olla varsinaisia sananvapauden vihollisia. Jopa firmatkin esiintyvät siinä roolissa häpeilemättä ja ilmeisen varmoina siitä, että tämä tuo heille positiivista julkisuutta. Ehkä niin onkin…

Mihail Bakunin uskoi aikanaan valtiottomaan yhteiskuntaan. Hänen aikanaan valtion merkittävimpiä toimialoja olivatkin sodankäynti ja hankalien yksilöiden nujertaminen vankeudella ja ruoskinnalla.

Yhteiskunta sen sijaan, ilman valtiota, olisi vapauden valtakunta, jossa järjestys pysyisi rationaalisen oman edun tavoittelun ansiosta, ilman tarvetta pakottaa yksilöitä ruotuun edes ideologisesti.

Paljon revolveriluoteja ja dynamiittia uhrattiin aikoinaan valtion kukistamiseksi. Menestys, tai sanokaamme nyt ainakin kehitys oli tavallaan aika hyvä, sillä vaikka valtiota ei hävitetty, se kesytettiin aika pitkälle kansalaisyhteiskunnan palvelukseen. Pelkkä sana sosiaalivaltio olisi ollut Bakuninille mieletön paradoksi.

Mutta utopioilla on taipumus olla toteutumatta. Ihmisen raadollisuuden tähden ideologia ei ole suinkaan kuollut, vaan hallitsee yhteiskunnan typerämmän osan ajattelua suvereenisti. Ja sen ehdoillahan tässä mennään.

Asiaan kuuluu, ettei vallitsevan ideologian olemassaoloa edes havaita. Kaiketi järkytyttäisiin vilpittömästi, mikäli kelpo kansalaisen defenssien läpi pääsisi joskus hamaan cortexiin saakka tunkeutumaan oivallus siitä, että meitä hallitsee ideologia, vieläpä totalitaarinen.

Sitä paitsi puhumme useimmiten proosaa, mutta tämä on jo toinen juttu.

Timo Vihavainen la 26.05. 16:26

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Huumorinvastuu

pe 22.06. 16:01

Enkeleitä on

ke 20.06. 17:40

Demokratian variantteja

ti 19.06. 13:13

Turhan englannin vääntäjät

ma 18.06. 13:18

Potkupallon puolustus

su 17.06. 16:12

Älymystö ja muut

la 16.06. 11:37

Leikki sijansa saakoon

to 14.06. 17:27

Leikki leikkinä?

ke 13.06. 18:14

Arvostuksen ansaitseminen

ti 12.06. 11:41

Muuan symbioottinen suhde

ma 11.06. 13:25

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Suomalainen sanan- ja mielipiteenvapaus orwellilaisen aivopesun kourissa

la 23.06.2018 17:03

Professorin Ajatuksia

Onko Kreikan kriisi nyt ohi?

pe 22.06.2018 16:00

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Historialliset hetket Euroopassa - sisäministerin ehdotuksessa paljon hyvää

to 21.06.2018 21:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvaltain Kansallinen rajavartioviranomaisten liitto nimittää Peter Fondaa terroristiksi

la 23.06.2018 10:26

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Kansallinen päätöksenteko ottaa niskalenkin EU-uskoisista

su 24.06.2018 19:04

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Huumorinvastuu

pe 22.06.2018 16:01

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28