Blogi: Reijo Tossavainen, su 03.06.2018 13:12

Punaviherlib-paremmisto halveksii demokratiaa, todistaa tutkimus

Punavihreät ja muut itseään suvaitsevina ja demokraattisina itseään pitävät eivät sitä todellisuudessa ole. He ovat usein hämmästyttävän suvaitsemattomia. Siksi olen ottanut käyttöön mukasuvaitsevaisto nimityksen. Myös paremmisto nimitystä näen käytettävän. Ne kuvaavat hyvin vallitsevan tilanteen.

HS-Pravda kertoi The New York Timesissa julkaistusta David Adlerin tutkimuksesta, jossa myös Suomi oli mukana. Selvisi, että mukasuvaitseva paremmisto kannattaa kaikkein vähiten demokratiaa ja että he ovat kaikkein vähiten sitoutuneet demokraattisiin instituutioihin.

Lopputulema ei ollut minulle yllätys Suomen eikä muidenkaan maiden osalta. Mukasuvaitsevaiston demokratiaa ja kansalaisten mielipiteen merkitystä väheksyvä asenne näkyy monella tapaa.

Viime aikoina se on tullut esiin erityisen ikävänä, suorastaan vaarallisena pyrkimyksenä rajoittaa sananvapautta. Mukasuvaitsevaiston painostuksen seurauksena sosiaaliseen mediaan on tullut käytänteitä, jotka melko mielivaltaisesti sensuroivat ihmisten oikeutta sanoa asioista mitä mieltä he ovat.

Jo sitä ennen on oltu perinteisen median puolella tilanteessa, että asiat ja uutiset suodatetaan useimmiten punavihreän agendan mukaisiksi. Otettakoon esimerkiksi toimittajien epävirallinen ohjekirja "Journalistin ohjeet". Siellä punavihreä tarkoitushakuisuus näkyy nyt jo ohjeiden johdannossa.

Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Nyt on siis vain oikeus vastaanottaa mukasuvaitsevaiston mieleisekseen suodattamia tietoja ja mielipiteitä, ei oikeita ja olennaisia tietoja. Elämme agendajournalismin aikaa.

Mukasuvaitsevaisto halveksii myös oikeusvaltiota. Oikeuden päätös ei riitä, vaan sen päälle tulee vielä punavihreä kenttäoikeus. Esimerkkeinä olkoon vanhempi Halla-ahon tapaus ja tuoreempi Kärkkäisen tapaus. Oikeuden määräämät pienet sakot eivät riitä, vaan mukasuvaitsevaiston vaino on jatkuvaa.

..............

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen su 03.06. 13:12

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Kansallinen päätöksenteko ottaa niskalenkin EU-uskoisista

Klo 19:04.

Vastarannalla huutaa suomalainen!

pe 22.06. 07:55

Punavihreän agendajournalismin kesäteatteri

ke 20.06. 21:15

Bagdadissa on turvallisempaa kuin paikoitellen Ruotsissa

ti 19.06. 09:04

Paperilehtiä ei haluta tilata eikä verkkolehdistä maksaa. Onneksi on some.

ma 18.06. 07:56

Sisäministeri Mykkänen on pihalla kuin sokea Ellun kana. Oikeaa jyvää ei löydy.

pe 15.06. 08:51

Trump ja Kim ottivat rohkeasti uuden, oikean suunnan

ke 13.06. 08:51

Toimittajien ja tutkijoiden yksipuolisuus on nyt tutkitusti totta

su 10.06. 07:47

Nopeusrajoitukset tulisi porrastaa uudelleen - joustavuutta lisää

pe 08.06. 07:24

Ay-pomo Aallon röyhkeys itsekkyydessään vertaansa vailla

to 07.06. 07:45

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Suomalainen sanan- ja mielipiteenvapaus orwellilaisen aivopesun kourissa

la 23.06.2018 17:03

Professorin Ajatuksia

Onko Kreikan kriisi nyt ohi?

pe 22.06.2018 16:00

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Historialliset hetket Euroopassa - sisäministerin ehdotuksessa paljon hyvää

to 21.06.2018 21:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvaltain Kansallinen rajavartioviranomaisten liitto nimittää Peter Fondaa terroristiksi

la 23.06.2018 10:26

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Kansallinen päätöksenteko ottaa niskalenkin EU-uskoisista

su 24.06.2018 19:04

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Huumorinvastuu

pe 22.06.2018 16:01

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28