Blogi: Reijo Tossavainen, su 10.06.2018 07:47

Toimittajien ja tutkijoiden yksipuolisuus on nyt tutkitusti totta

Toimittajat ja päivystävät dosentit väittävät hyvin herkästi, että he eivät aja omia poliittisia ja arvolatautuneita päämääriään. Se on puppua, sillä totuus on täysin toinen. Tämä selviää nyt myös ajatuspaja e2:n äskettäin julkistamasta tutkimuksesta.

Suomalaisista 57 % pitää tutkijoiden julkisia kannanottoja politisoituneina. Eduskuntapuolueiden kannattajista jopa kaksi kolmesta arvioi tutkijoiden kannanottoja henkilökohtaisten näkemysten värittämiksi. Ainoastaan vihreiden ja vasemmistoliiton äänestäjien keskuudessa alle puolet arvioi tutkijoita puolueellisiksi. Se taas johtuu mielestäni pitkälti siitä, että toimittajat ja päivystävät dosentit ovat useimmiten vassareita ja vihreitä.

Suomalaisista 57 % uskoo, että perinteinen media kärjistää yhteiskunnallista keskustelua ja ylikorostaa mielipide-eroja. 47 prosenttia arvioi medioiden kirjoittavan yksipuolisesti maailman tapahtumista. Onneksi nykyään on myös some, joka kertoo usein sen minkä perinteinen media vääristelee tai jättää kokonaan kertomatta.

Toimittajat kyllä hyvin herkästi korostavat juttujensa hyvyyttä. Äskettäin mediat jopa kiillottivat kilpeään kampanjoimalla "vastuullisen journalismin" puolesta. Kansalaiset näkevät asian täysin toisin ja syystäkin.

Kehityksen suunta on ollut huonompaan. Yhä useampi toimittaja ja tutkija on jonkin sortin punavihreä. Tampereella toimittajan työhön opiskelevista jopa noin puolet ilmoitti puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes vasemmistoliiton.

Punavihreä tarkoitushakuisuus näkyy nyt jo "Journalistin ohjeiden" johdannossa. Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.” Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Nyt on siis vain oikeus vastaanottaa mukasuvaitsevaiston mieleisekseen suodattamia tietoja ja mielipiteitä, ei oikeita ja olennaisia tietoja.

Elämme agendajournalismin aikaa, sillä yhä useammin punavihreä toimittaja haastattelee punavihreää tutkijaa. Tuore tutkimus osoittaa, että se ei ole jäänyt kansalaisilta huomaamatta.

...........

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen su 10.06. 07:47

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punavihreän moraalirappion seurauksena lapset ja vanhukset nälissään

Klo 13:33.

Demareiden vaalikampanja verrattavissa rikolliseen toimintaan!

su 21.10. 11:03

Stubb tallustelee pihalla kuin lumiukko kesähelteellä

pe 19.10. 22:47

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10. 13:17

Älkää valitko Stubbia EU:n johtoon. Jäljet pelottavat!

ti 02.10. 23:41

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09. 09:41

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09. 11:36

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

la 20.10.2018 22:43

Professorin Ajatuksia

Media seuraa tarkoin muutaman tuhannen elintasopakolaisen marssia kohti pohjoista

ma 22.10.2018 23:39

Jukka Hankamäki

Mikä monikulttuurisuuden tavoite on?

ma 22.10.2018 23:42

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Onko Aku Louhimies saanut oikeudenmukaisen kohtelun julkisuudessa?

ma 22.10.2018 13:40

Olli Pusa

Kuinka saada sotku maan talouteen?

su 21.10.2018 21:07

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreän moraalirappion seurauksena lapset ja vanhukset nälissään

ti 23.10.2018 13:33

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Filosofi valtaistuimella

ma 22.10.2018 23:41

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40