Blogi: Timo Vihavainen, ke 13.06.2018 18:14

Leikki leikkinä?

Leikki leikkinä

 

Kun Johan Huizinga kirjoitti kirjansa Leikkivä ihminen, ei kustantaja aluksi ymmärtänyt, että kyseessä tosiaan oli yritys analysoida kulttuuria leikkinä eikä leikin asemaa kulttuurissa.

Ihminen voidaan toki määritellä eri tavoin, kun hänen erikoislaatunsa ydintä pyritään kiteyttämään yhteen sanaan. Joidenkin mielestä hän on poliittinen olento, toisten mielestä naurava olento ja kolmansien mielestä rakentava olento.

Homo eli ihminen (tämä latinan sana ei ole samaa kantaa kuin kreikan homos, joka tarkoittaa samanlaisuutta) on myös suuri leikkijä, homo ludens (lat. ludo, leikkiä, kisailla, pelata, tehdä piloillaan).

Tässä suhteessa hän ei ole ainutlaatuinen, kuten jokainen eläimiä hoitanut tietää. Kissanpoikien ja ihmislasten leikit saattavat jopa usein olla samantasoisia ja sen takia ne myös viihtyvät keskenään erinomaisesti.

Saarnaaja vakuuttaa, että kun hän mieheksi varttui, hän jätti pois sen, mikä lapsen on. Tätähän pidettiinkin ennen yleisesti tarpeellisena ja jopa välttämättömänä. Ei kovassa reaalimaailmassa pärjätty haihattelemalla ja olemattomia kuvittelemalla. Siellä oli omat sääntönsä.

Itse asiassa nuo säännöt kuitenkin ovat suurelta osalta myös leikin eli pelin sääntöjä. Kaikkien osapuolten hyväksymät säännöt määräävät sen, miten asioita ratkaistaan myös kaikkein korkeimmalla tasolla. Säännöt -sinänsä useimmiten mielivaltaiset- määräävät miltei kaikkea kanssakäymistä, aina sotaa myöten.

Mitä sotaan tulee, voitaneen katsoa, että totaalisessa sodassa säännöt alkoivat jo unohtua. Miltei kaikkia normaalin kanssakäymisen sääntöjä rikottiin järjestelmällisesti molemmissa maailmansodissa. Tämä oli kukaties inhimillisen kulttuurin suurin syväsukellus pohjamutiin sitten kivikauden. Leikki unohtui.

Entäpä uudet totalitaariset kulttuurit? Leikkiaineksen tavaton keskeisyys niissä näkyy tarkkailijan silmille jo kauas. Rituaalit, viralliset sadut, roolileikit ja kilpailut olivat niin kommunismin kuin fasismin ja natsisimin peruselementtejä.

Olennaista niissä oli, että niiden todellisuutta tavattomasti korostettiin. Kukaan ei saanut epäillä, että skeptinen mieli voisi hajottaa koko rakennelman alkutekijöihinsä ja nähdä koreiden kuvittelujen läpi, että keisari oli alasti. Jo tällaiseen mahdollisuuteen vihjaaminenkin oli ankarasti kiellettyä.

Mutta tottahan se leikki kyllä myös on, silloinkin kun se on kulttuuria. Leikin sääntöjen puitteissa kansat ja ihmiset kokevat ilojaan ja surujaan, oikean elämän diilit ja heikoimmat lenkit ovat melkein samaa realityä kuin TV-ohjelmien lavastukset. Ne vain tulevat spontaanimmin.

Aikakausien leikit eroavat toisistaan. 1800-luvulla kansakunnat järjestivät koreasti pukeutuneita armeijoita, jotka kekkaloivat loistavissa paraateissa ja joskus ihan oikeastikin pantiin syöksymään toisiaan vastaan tositarkoituksella eli siis henkensä uhalla.

Kulttuurin alalla järjestettiin upeita spektaakkeleita, joissa etenkin musiikki oli pääosassa. Yleisönä oli kunkin maan yläluokka, jonka leikit erotettiin jyrkästi rahvaan alkeellisesta huvittelusta, joka yleensä oli paljon tiiviimmin kiinni konkreettisessa todellisuudessa: kukkotappelut, karhun kiusaaminen, härkätaistelut, nyrkkeily ja niin edelleen. Henkisyyden aste erotti tingeltangelin korkeakulttuurista.

Ajatellessa 2000-lukua tulee joskus mieleen, ettei kulttuuri liene koskaan näin suuressa määrin keskittynyt ruumiillisuuteen, parikymppisten nuorten, itse asiassa vielä lasten kisailujen ja dresseerauksen ympärille.

Myös musiikin alalla on alettu järjestää kilpailuja, jotka laajat kansalaispiirit kaikkialla ottavat täydestä todesta. Tuntuu olevan ja siis on hyvinkin tärkeää, minkä maan jonninjoutava lauluesitys äänestetään muita paremmaksi. Esityksiin uhrataan valtavia rahasummia ja lavasteista tehdään fantastisia, vaikka kaiken ytimessä on vain tavattoman banaali laulunrenkutus.

Mutta onhan maailmassa tärkeämpiäkin asioita. Mikä niistä mahtaa olla kaikkein tärkein?

On kiinnostavaa kuvitella, millaisen asian saavuttamisesta kansakunnat olisivat valmiita uhraamaan eniten. Mahdollisestiko sen vuoksi, että niiden todettaisiin erilaisilla mielekkäillä mittareilla elävän muita onnellisemmin? Vai olisiko tärkeämpää olla muita rikkaampia, mahtavampia, pelottavampia tai jotakin vastaavaa? Vai kiinnostaisiko enemmän kauneus, hyvyys, hurskaus, tieteellinen etevyys tai vaikkapa businessajattelun metkujen hallinta?

Luulen, että mikään noista ei enemmälti kykene sykähdyttämään kansan syvää ydintä, sitä, joka saa maan räjähtämään omasta erinomaisuudestaan ja näköjään jokaisen sen jäsenen kuvittelemaan olevansa jotakin erinomaista ja kadehdittavaa.

Mitäpä ei mikä tahansa maa olisi valmis maksamaan, mikäli vastineeksi saataisiin oman joukkueen voitto potkupallon maailmanmestaruuskisoissa?

Luulen, että mikäli vaihtokaupan ehdot olisivat selkeät ja varmat, otettaisiin vaikkapa reilu aineellisen elintason alennus vastaan riemuhuudoin, hyväksyttäisiin vaikkapa yhden maakunnan siirtyminen toiselle valtiolle juhlien kera, painettaisiin villaisella parin pataljoonan (miehiä) menehtyminen jossakin mielettömässä tehtävässä kaukomailla, koko oman maan asuttaminen vihamielisellä väestöllä tai poliittisen määräysvallan siirtäminen kotimaasta jonnekin hevon kuuseen.

Tässä esimerkissä en tarkoita vain Suomea. Itse asiassa potkupalloleikeissä saavutettava onni on kiertänyt maamme aina niin kaukaa, että meillä tuskin osattaisiin edes unelmoida moisesta onnesta. Pelkkä provinsiaalisten jääkiekkokisojen voittaminen on jo riittänyt nostamaan riemun kattoon.

Yhtä kaikki, uskon olevani oikeassa siinä, että leikki on ainakin tässä kohden paljon vakavampi asia kuin varsinaisen reaalimaailman saavutukset. Tämä tuntuu jollakin tavalla lohdulliseltakin.

Leikin ominaisuuksiin, toisin kuin varsinaiseen kovaan, eli kulttuurin ulkopuolella sijaitsevaan todellisuuteen, kuuluu, että se ennen muuta toimii ja toteutuu siihen osallistuvien aivoissa.

Koska kyseessä ei ole esimerkiksi lisääntymisbiologiaan kuuluva kova tosiasia, on myös mahdollista sekä kuvitella koko maailma jollakin aivan uudella tavalla että saada se myös toimimaan.

Noissa nykyisissä sukupuolenvaihtoleikeissähän ei koskaan voida täysin onnistua, koska lisääntyminen voi tapahtua vain aivan tiettyjen solujen yhtyessä, vaikka mitä leikittäisiin.

Mikään ei kuitenkaan pakota ketään antamaan pennin vertaa merkitystä sille, pärjääkö joku potkupalloleikeissä vai ei. Tämän ihmiskunnan kaikkein suurimman juhlan kohdalla kysymyksessä on siis puhtaasti mielikuvituksen tasolla toimiva asia, mitä sen suuruuteen tulee, mutta sitähän kulttuuri yleensäkin on.

Huomiota joka tapauksessa kiinnittää se, että urheilu on nyt, aivan  toisin kuin vielä 1800-luvulla, myös kansainvälisen kanssakäymisen tärkeimpiä kenttiä.

Kotimaisen kiinnostuksen kannalta urheilu taitaa nyt olla samalla, eli siis aivan keskeisellä tasolla, kuin se oli muinaisessa Bysantissa, jossa poliittiset puolueetkin lopulta koottiin eri joukkueita kannattavista ihmisistä.

Olemmeko jo itsekin henkisesti kypsiä tähän? Miksi meillä edes kannattaisi kiinnostua varsinaisesta politiikasta, jonka vähänkään tärkeitä kysymyksiä emme kuitenkaan pysty ratkaisemaan? Tarjoaako se muka suuria elämyksiä, mitä tarpeita se ylipäätään enää palvelee?

Timo Vihavainen ke 13.06. 18:14

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kun kone lukee

ke 15.08. 22:24

Veneily lisääntyy

ti 14.08. 22:08

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit

ma 13.08. 23:07

Pederastian ihanuus ja kurjuus

su 12.08. 20:10

Suvaitsemisen vaikeudesta

la 11.08. 22:33

Avoin kirje Professoriliitolle

pe 10.08. 22:31

Uusi normaali?

to 09.08. 22:24

Jyväskylän mielensäpahoittajat

ti 07.08. 21:58

Kaikkea kaikille!

ma 06.08. 22:37

Kustavilaista aikaa

ma 23.07. 22:20

blogit

Vieraskynä

Sananvapauden puolesta

to 16.08.2018 22:35

Juha Ahvio

Onko meneillään kampanja pedofilian laillistamiseksi?

su 12.08.2018 20:12

Professorin Ajatuksia

MTV3 unohti raiskaajien nimet ja taustan

to 16.08.2018 22:19

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Kokoomus on kommunismia?

to 16.08.2018 22:20

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihdoin normijournalismia Pekka Haavistosta

ke 01.08.2018 20:23

Heikki Porkka

Suomi on valehtelijoiden paratiisi

pe 17.08.2018 09:10

Olli Pusa

Demokratia vaarassa

su 05.08.2018 11:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kun kone lukee

ke 15.08.2018 22:24

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40