Blogi: Reijo Tossavainen, su 24.06.2018 19:04

Kansallinen päätöksenteko ottaa niskalenkin EU-uskoisista

Euroopan unioni on murroksessa. Muutoksen aalto pyyhkii liittovaltiokyhäelmän yli yhä kiihtyvällä vauhdilla valtio kerrallaan. Brysselissä nieleskellään nitroja.

Liittovaltion rakentaminen eli EU-uskoisten kielellä sanottuna yhteistyön syventäminen on ajanut karille. Sieltä on mahdollista irrottautua vain lähtemällä eri suuntaan kuin minne on yritetty jääräpäisesti edetä.

EU on historiansa pahimmassa kriisissä. Brysselissä on nyt koolla hätäkokous, mutta paikalla on vain hieman yli puolet jäsenvaltioista. Yhteistä näkemystä yrittävät sorvata maat, jotka ovat etukäteen arvioituna suurinpiirtein samanmielisiä. Kokous kuitenkin osoittaa, että edes nämä maat eivät kykene sopimaan yhteisestä näkemyksestä.

Nyt on tultu tilanteeseen mistä olen puhunut koko Suomen EU-jäsenyyden ajan. EU koostuu keskenään liian erilaisista valtiosta. Erilaisuutta on paljon enemmän kuin yhdistäviä tekijöitä. Olen ennustanut, että EU-laiva ajaa jossakin vaiheessa karille. Nyt pohja raapii pohjakiviä.

Vauriot tulevat olemaan niin pahat, että laivan konehuoneessa ei enää kuunnella Ranskan ja Saksan johtajien komentosillalta jakelemia määräyksiä.

Laiva ei kuitenkaan kokonaan romutu, vaan yhteistyötä jatketaan asiakohtaisesti aina silloin, kun se katsotaan tarpeelliseksi kaikkien maiden, muutaman valtion tai kahden valtion välillä.

Kansallisesti tullaan päättämään niistä asioista, jotka on järkevä päättää paikallisesti. Yhteistyötä tehdään silloin kun se on järkevää. Kurkkudirektiivejä ei enää säädetä.

.........

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen su 24.06. 19:04

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10. 13:17

Älkää valitko Stubbia EU:n johtoon. Jäljet pelottavat!

ti 02.10. 23:41

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09. 09:41

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09. 11:36

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09. 08:15

Nurkkaan ahdistettuina agendamediat valehtelevat

ti 04.09. 22:45

Suomalaisista elintarvikkeista "reilun kaupan tuotteita"

pe 31.08. 07:57

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40