Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 10.03.2017 08:41

Yle kertoi jengien taisteluista Ruotsissa, mutta ei ihan kaikkea

Arvoisa lukijani muistaa epäilemättä kuinka Alexander Stubb kiirehti vakuuttamaan naapurimaamme maahanmuutto-ongelmiin liittyvän presidentti Donald Trumpin kommentin jälkeen, että "Ruotsi on yksi maailman vauraimmista, rikkaimmista ja turvallisimmista paikoista. Lisäksi se kansainvälinen ja liberaali, ja siellä suhtaudutaan myönteisesti maahanmuuttajiin."

Ruotsalaiset puolestaan eivät olleet ymmärtävinään mistä Trump puhui. Ei, vaikka ainakin itselleni oli ilmiselvää, että viestinä oli Ruotsin epäonnistuminen maahanmuuttopolitiikassaan tavalla, jonka ei olisi vielä joitain aikoja sitten voinut kuvitella olevan mahdollinen.

Sosiaalisessa mediassa on seurailtu jo pitkään Ruotsalaiseen maahanmuuttoon liittyviä ongelmia (esimerkki jos toinenkin), mutta vastuullinen valtamedia on maininnut asiasta vain harvakseltaan. Silloinkin usein salailleen yksityiskohtia.

Yksi tällainen uutinen sai päivänvalon eilen Ylellä. Sen mukaan "Tukholman läänissä on meneillään yhteensä 12 sellaista jengien välistä konfliktia, jotka voivat johtaa kuolettavaan väkivaltaan. Poliisi on pyytänyt lisäapua Ruotsin keskusrikospoliisilta Noalta."

Ylen uutinen mainitsee edelleen, että "Tukholman poliisi tutkii parhaillaan 47:ä murhaa ja 57:ä murhayritystä. Ampumisia on ollut vuoden alusta 17, ja niissä seitsemän ihmistä on kuollut ja 14 loukkaantunut." Lisäksi se lainaa ruotsalaispoliisia, jonka mukaan "olemme takavarikoineet suuren määrän Kalašnikoveja, käsikranaatteja ja pistooleja".

Vastuullisuutta maamme verorahoitteinen media pyrkinee osoittamaan sillä, ettei uutinen mainitse sanallakaan rikollisjengien etnisistä kytkennöistä eli maahanmuuttajataustoista. Ei, vaikka sen linkittämä Expressen-lehden uutinen kertoi yhden tapetun jengijohtajan nimenkin (Merhawi Aregai) ja julkaisi hänestä jopa Afrikkaan viittaavan valokuvan.
 

* * *


Oli sinänsä hyvä, että Yle julkaisi uutisen ruotsalaiseen yhteiskuntaan pesiytyneestä rikollisuudesta ja väkivallasta. Huonoa asiassa oli se, että ne ihmiset, jotka ovat luottaneet yhtiön uutisvälitykseen niin vahvasti, etteivät ole seuranneet muita medioita, saattoivat olla yllättyneitä nyt kerrotusta murhakierteestä.

Huonoa oli sekin, ettei Yle edes tätä uutista tehdessään kertonut mistä tässä on kaiken kaikkiaan kyse. Ruotsalaista kollegaani lainaten: lähiöissä 90 prosenttia maahanmuuttajista haluaisi vain elää rauhassa, kaksi prosenttia tekee rikoksia ja kahdeksan prosenttia tukee heitä. Hän on maininnut minulle myös Ruotsidemokraattien puhuvan oikeista asioista, vaikka harmittelikin näiden joukossa esiintyvän edelleen sellaista ääriajattelua ja -toimintaa, joka heikentää sanoman perillemenoa.

En tiedä kollegani "tilastojen" luotettavuudesta, mutta hän - akateemisena henkilönä ja yliopiston professorina - on hyvin tietoinen ongelmista, eikä kiistä niiden todellisia syitä. Ehkäpä Suomessakin olisi syytä huolehtia siitä, että vastuullinen media pitäisi huolen maailman tapahtumien välittämisestä siten, että myös Suomen kansa pysyisi informoituna naapurimaan asioista.

Muun muassa siitä syystä on hyvä, että Yleisradiota vähän ravistellaan eduskunnassa. En ole huomannut, että siinä yhteydessä kukaan olisi vaatinut yhtiötä tekemään muuta kuin uutisoimaan maailman tapahtumista rehellisesti ja olemaan valikoimatta juttujensa aiheita tai sisältöjä poliittisin perustein.

Omituista tässä kaikessa on se, että tavallisella maalaisjärjellä ajatellen rehellisen uutisoinnin ja epäpoliittisen asenteen luulisi olevan etenkin verorahoitteisessa mediassa suoranainen itsestäänselvyys. Eduskuntakeskustelun jälkeen voisikin toivoa, että ajatus mahdollisimman objektiivisesta tiedonvälityksestä ottaisi tulta myös Pasilan uutishuoneissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen viestii vajaasti
Suomi-Ruotsi juhannusmaaottelu
Ruotsin mellakat jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen

Professorin Ajatuksia pe 10.03. 08:41

Kommentit: 1

Reijo Tossavainen pe 10.03.2017 09:42 0

Suomessa ns. perinteinen media kertoo todellakin valikoidusti asioista. Tavoitteena on yksipuolisen mielikuvan muodostaminen. Se kuitenkin usein johtaa ojasta allikkoon, sillä asioiden vääristelyn seurauksena liikkeelle lähtee helposti myös huhuja, jotka liioittelevat asioita toiseen suuntaan. Rehellinen, objektiivinen ja neutraali asioiden kerronta johtaisi myös mukasuvaitsevaiston kannalta parhaaseen lopputulemaan.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Harkimon lähtö herätti ajatuksia

pe 20.04. 15:54

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04. 15:34

Ei irakilaisilta konstit lopu, eikä professori Janne Kotiaholta ymmärrys. Eihän?

ke 18.04. 16:19

EU:n tuomioistuin tehosti ankkurilasten toimintaa

ti 17.04. 16:56

Orjille auttava puhelin

ma 16.04. 13:26

Ovatko ihailluimmat suomalaiset mediapimennossa?

su 15.04. 14:10

Irakilaisen uusi konsti meni hukkaan

la 14.04. 14:23

SAK oikein nauratti

pe 13.04. 17:22

Nyt on annettava hallitukselle kiitosta

to 12.04. 10:54

Varoitus!

ke 11.04. 10:17

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat

pe 20.04.2018 16:04

Professorin Ajatuksia

Harkimon lähtö herätti ajatuksia

pe 20.04.2018 15:54

Jukka Hankamäki

Maailma olisi parempi ilman mediaa

pe 20.04.2018 16:03

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Nuttu-elmerit, Tofudemokraatit vai Kehvelit?

pe 20.04.2018 16:00

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04.2018 14:03

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vanhaa palautetaan

pe 20.04.2018 15:55

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52