Blogi: Timo Vihavainen, ti 28.08.2018 22:21

Olennaisesta

Olennaisesta

 

Jordan B. Peterson, 12 elämänohjetta. Käsikirja kaaosta vastaan. Alkusanat Norman Doidge. Suomennos Tero Valtonen. WSOY 2018, 461 s.

 

On pakko sanoa, että suhtauduin hyvin epäluuloisesti kirjaan, jonka kerrotaan olevan maailmanlaajuinen bestseller. Jordan Petersonin kirjaa ei kuitenkaan kannata kavahtaa sen suosion takia. Kyseessä voi pikemmin olla terve reaktio erinäisiin kulttuurin hajoamisilmiöihin.

Aleksandr Solženitsynin kuuluisa tunnus oli: ei pidä elää valheessa! (жить не по лжи!). Näyttää siltä, että aikamme ihmisten on yhä vaikeampi tajuta, mitä tämä aikanaan merkitsi.

 Solženitsynin banalisointia on kuvitella, että hän nyt vain oli tarpeeksi rohkea mies sanoakseen valhetta valheeksi. Kukapas muka ei olisi tajunnut, mistä oikeastaan oli kysymys?

Mikään ei voisi olla vähemmän totta. Solženitsynin oli voitettava kokonainen rationalisoinnin, itsetyytyväisen hurskauden ja mahtailevan oikeaoppisuuden maailma saadakseen sanomansa ymmärretyksi ja ymmärtääkseen sitä edes itse.

Valhe oli niin tiiviisti ja huolellisesti kytketty koko jokapäiväiseen elämään ja myös sen juhlien kaanoneihin, että sitä vastaan nouseminen edellytti jättiläisen hengenvoimia.

Hengissä on yhä miljoonittain ihmisiä, jotka aidosti loukkaantuneina tuomitsivat Solženitsynin ja vimmastuneina allekirjoittivat adresseja häntä vastaan. En tiedä, miten he jälkikäteen muistavat sen, mitä kerran tapahtui.

Kukaan tuskin enää sellaisesta ylpeilee, mutta harva taitaa kuitenkaan sitä pystyä häpeämään. Aika, nähkääs, kun oli sellainen. Nyt on toinen aika, toisenlainen aikakausi. Niin.

Näinhän asia juuri on. Tänä päivänä miljoonat ja taas miljoonat käyttäytyvät jälleen kuin sopulit laumassa tai kuin lampaat, jotka sokeasti juoksevat pässinsä jäljissä. Kysymys ei ole vain siitä, että omat aivot pannaan narikkaan, vaan siitä, että ne aktiivisesti valjastetaan tukemaan valhetta. Todenpuhujan osa ei ole helppo ja se johtuu siitä, ettei häntä halutakaan ymmärtää. Se olisi omalle mielenrauhalle aivan liian vaarallista.

Solženitsyn on yksi Jordan Petersonin kirjan sankareista ja täytyy sanoa, että valinta on harvinaisen oikeaan osunut. Suuri venäläinen taisteli aikanaan totalitarismia vastaan ja samaan rooliin joutuvat tänäkin päivänä monet sellaiset, joille totuudesta on tullut niin sanoakseni elämää suurempi asia.

Peterson itse kieltäytyi noudattamasta ns. poliittisen korrektiuden nimissä vaadittua riittiä ja sai potkut työstään. Tämä ei häntä lainkaan lannistanut ja itse asiassa hän nousi paljolti juuri tämän ansiosta kansainväliseksi tähdeksi, jota lienee netissä seurattu yli sata miljoonaa kertaa.

Tämän kirjan asema maailmanlaajuisen bestsellerinä perustuu kai melko lailla tähän protestoimalla hankittuun kuuluisuuteen.

Olisi kuitenkin asioiden banalisointia luulla, että totuuden sanominen enempää Solženitsynille kuin Petersonillekaan tarkoittaisi vain oikeutta olla eri mieltä, saati että kyseessä olisi jonkinlainen kuuluisuuden saati erikoisuuden tavoittelu, jota toteutetaan olemalla vain toista mieltä kuin enemmistö.

Totuus nimittäin merkitsee tällaisille ihmisille koko mielekkään elämän sisältöä. Valheessa eläminen on eräänlaista saatanan, tai ainakin epäjumalan palvontaa, joka vieroittaa ihmisen olennaisesta: Olemisesta suurella alkukirjaimella.

Peterson menee siis ihmiselämän eksistentiaalisille lähteille, ”olemisen äärelle”, kuten erään takavuosien kirjan otsikko asiaa kuvasi.

Täten hänen ajattelunsa saa vahvan uskonnollisen perspektiivin, joka muistuttaa elävästi Erich Frommin uskonnonfilosofiaa, erityisesti niitä Frommin kirjoja, jotka ovat yhä suomentamatta kuten the Dogma of Christ tai You Shall be as Gods.

Molemmissa tapauksissa kirjoittaja tulkitsee eri uskontojen keskeisiä tekstejä sekulaarilta, eksistentiaaliselta pohjalta ja saa jopa vanhan testamentin kummalliset kertomukset näyttämään ajattoman viisauden ilmentymiltä. Petersonia näyttää kristinuskon ulkopuolisista uskonnoista kiehtovan erityisesti taolaisuus.

Moukkamaisen ateismin edustajille moinen on tietenkin a priori pelkkää horinaa, mutta samaahan tällainen henkilö joutuu sanomaan kaikesta syvällisestä ajattelusta.

Samanlaisia ongelmia vastaanottopuolella on myös niillä, joista Nietzsche runoili. Paratiisiin eivät kelvanneet Heuchel-Hänse, Ehren-Tölpel, Tugend-Gänse (J.A. Hollon suomennos): Ken on hurskaan liukaskieli/ hyve-pöllö, mietomieli: /paratiisistamme pois!

Olemisen äärellä pysyttelevälle ihmiselle kirkot ovat tunkkaisia paikkoja, joiden valheellisuus kauhistuttaa. Se, mikä joistakin muista on kukaties vain hyvänsuopaa lauhkeutta, on ankaran totuuden miehen silmissä rienausta ja helvetin esikartano.

Solženitsyn kukisti Neuvostoliiton tai ainakin urhoollisesti sitä yritti (lukekaapa vain Puskipa vasikka tammeen). Kun suuri mullistus sitten tapahtui, jätettiin totuuden sankari ilman yösijaa. Kukapas ei olisi aikoinaan tiennyt samaa kuin hänkin ja mitäpä kummallista tuo taantumuksen tukipylväs oikeastaan nyt sai aikaan? Nyt kansa halusi rauhassa taas palvoa omaa vasikkaansa.

Petersonin Neuvostoliitto, eli tässä tapauksessa läntisen maailman totalitarismin ydin on postmodernismi, joka on ulottanut lonkeronsa suureen osaan maailmaa. Sen perusasettamusten tolkuttomuus on itse asiassa aivan ilmeistä jokaiselle terveen järkensä säilyttäneelle, mutta ei suinkaan niille tuhansille nuorille ja vanhemmillekin, jotka kansoittavat läntisen maailman humanistisia tiedekuntia.

Joku Lacan tai Derrida ovat avoimesti nihilistisiä ja kaikessa olennaisessa primitiivisiä ajattelijoita, jotka julkenevat redusoida koko inhimillisen elämän valtataisteluksi ja maailman konstruktioksi, jolla ei ole muuta pohjaa kuin ihmisten halu niin tehdä. Pojista voidaan tämän logiikan mukaan kaikin mokomin tehdä tyttöjä, jos niin halutaan ja kaiken luonnonvastaisenhan myös ajatellaan olevan erityisen ansiokasta.

Petersonin on tietenkin helppo panna kaikenkarvaiset konstruktionistit ja queer-teoreetikot matalaksi jo terveellä järjellä. Varmemmaksi vakuudeksi hän vielä ottaa aseekseen myös kehitysbiologian ja viittaa ihmisten monien käyttäytymispiirteiden monen miljoonan vuoden ikään. Analogisia malleja tavataan joskus sekä ihmisillä että äyriäisillä. Niiden selittäminen sosiaalisiksi konstruktioiksi on pelkästään naurettavaa ja kiukkuinen hyökkääminen niitä vastaan jotain pahempaa -valheessa elämistä.

Petersonin kirja on kirjoitettu kahdentoista elämänohjeen muotoon ja mieleen tulee pakostakin Dale Carnegien klassikko Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa? Sehän on vuosikymmenien mittaan myynyt miljoonia ja taas miljoonia kappaleita koko läntisessä maailmassa.

Carnegien kirjan otsikko ilmaisee jo selvän välineellisen tavoitteen, mikä luultavasti tympäisee niitä, jotka menestyksen sijasta ovat kiinnostuneempia totuudesta.  Petersonin kirja on ilman muuta näitä kahdesta syvällisempi, vaikka myös se on sujuvasti ja yksinkertaisesti kirjoitettu ja sopii siinä suhteessa hyvin suurelle yleisölle.

Petersonin kirja sattuu myös olemaan taistelevaa sanomaa julistava teos, mitä Carnegien kirja ei tietenkään ole. Kirjoittajan, kuten aikoinaan hänen esikuvansa Solženitsynin, missiona ei ole sen vähempää kuin totuuden voitto valheesta.

Se ei ole helppo tehtävä eikä välttämättä toteutettavissa edes poliittisen korrektiuden ja postmodernismin kohdalla.

Joka tapauksessa kirjan suuri suosio on jälleen yksi merkki jostakin uudesta aikamme kulttuurissa. Se irrationalismin laji, johon monet ovat uskoneet ja halunneet uskoa, on tässä taas kerran haastettu. Onko sen kukistaminen juuri tältä pohjalta mahdollista, jää nähtäväksi. Totuudella on joka tapauksessa ollut tapana aina tietyllä viiveellä nousta esiin, ainakin hetkellisesti.

 

Timo Vihavainen ti 28.08. 22:21

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10. 22:34

Tiitisen satupuu?

ma 15.10. 23:23

Legioonien aika

la 13.10. 23:03

Naisten maailmanaika

pe 12.10. 20:46

Kuka kenet?

to 11.10. 22:57

Hurskaan miehen Siperia

ke 10.10. 23:08

Läylemmäksi lankeavi

ti 09.10. 22:17

Neron osa

ma 08.10. 23:49

Tieteen tanhuvilta

su 07.10. 09:43

Keskustajääkäri

la 06.10. 10:46

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40