Blogi: Timo Vihavainen, ti 11.09.2018 22:05

Kansan petos

Kun kansa petti valtion

 

A.A. Borisjuk, Istorija Rossii, kotoruju prikazali zabyt. Nikolai II i jego vremja. ”Vetše”, Moskva 2018, 239s. 2-e izdanije, pererabotannoje i dopolnennoje.

 

Vanha anekdootti kertoo miten, joskus ennen sotia, radiossa selostettiin nyrkkeilykilpailuja. Selostaja kuulutti: Tää toinen, mikä hää nyt taas olikaa, on nyt tässä Piiparista vastaan. Mutt tää Piiparine, hää on Viipurin nyrkkeiljiöide poikii ja ihan hurja mies, hää!

Nyt erä alkaa, Piiparine käy päälle! Piiparine iskee, oikee, vasen, oikee, oikee! Piiparine hyökkää, Piiparine iskee!

 … Nyt Piiparist kannetaa kehäst…

Ikävä kyllä, historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten tapahtuu kaikenlaista odottamatonta. Varmasta voitosta tuleekin rökäletappio, huima nousu muuttuu romahdukseksi, vauraudesta tulee kurjuutta. Syitä tuntuu joskus löytyvän kovin helposti ja joskus niitä tuntuu olevan mahdotonta löytää.  

Vallankumoukset ovat klassinen esimerkki siitä, miten jokaisen koululaisen oletetaan osaavan luetella erehtymättömästi niiden syyt, mutta tutkijat samaan aikaan ovat aivan ymmällään ja tietävät hyvin, ettei se asia niin mennyt, kuin oli syytä olettaa ja kuten monesta jälkikäteenkin näyttää.

Nuori mies, Andrei Borisjuk on aivan oikeassa siinä, että totuutta Nikolai II:n ajasta vääristeltiin aivan estottomasti bolševikkivallan aikana. Olivathan kaikki neuvostovallan todelliset ja väitetyt saavutukset sitä kirkkaampia, mitä surkeammaksi sitä edeltävä aika oletettiin ja kuvattiin.

Itse asiassa syntyi joukko myyttejä, joita ei saanut kritisoida. Kirjoittaja luettelee niitä peräti kaksikymmentäviisi kappaletta. Joukossa ovat muun muassa se, että vasta kommunistit aloittivat Venäjän teollistamisen, että oltiin nälässä, mutta vietiin viljaa, että ennen vallankumousta opetus oli maksullista ja vaikeapääsyistä ja niin edelleen.

Monet ”myytit”, joissa toki on mukana olkiukkojakin, ovat tosiaankin selvää historian vääristelyä. Kirjoittaja esittää kuitenkin myytteinä myös monia sellaisia asioita, joiden osoittaminen vääräksi ei ole suinkaan yksinkertaista. Niihin kuuluu jopa väite siitä, että Venäjä hävisi ensimmäisen maailmansodan.

Tämä ajatus ei ole kirjassa mukana sattumalta, onhan kuulunut paljonkin puhetta siitä, että Venäjä olisi luettava ensimmäisen maailmansodan voittajiin.

Normaalin logiikan mukaan maa, joka alistuu Brest-Litovskin kaltaiseen rauhaan, on taatusti sodan hävinnyt. Vaikka myös Saksa kuului sittemmin häviäjiin, ei Venäjäkään ollut Pariisissa rauhanehdoista määräämässä. Kuinka se siis olisi voinut sodan voittaa?

Jos joku patriootti jaksaa seurata sellaista ajatuksenkulkua, jossa Venäjä oli voittoisan taistelunsa loppusuoralla vuoden 1917 alussa, joutui sen jälkeen petoksen uhriksi ja vallan anastanut bolševikkiklikki vasta hävisi sodan, niin ei häntä voi siitä kai kieltääkään. Tämä tällainen nyt vain venyttää asioita niin pitkälle, että ne alkavat jo paukkua.

Kirjoittaja näkee paljon vaivaa todistellessaan, että nimenomaan Nikolai II:n aika oli vailla vertaa Venäjän historiassa. Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:nkin kaudet olivat siihen verrattuna vaisuja, neuvostoajasta nyt puhumattakaan. Myös kansainvälisesti edistys oli huimaavaa.

Tässä Borisjukin ei tarvitse rakentaa tyhjän päälle. Kyllä kasvu oli nopeaa ja herää kysymys, oliko se liian nopeaa. Takapajuiset takamaat eivät pysyneet hurjan vedon perässä ja yhteiskunta alkoi osoittaa repeämisen merkkejä. Tällaista tulkintaa on esitetty jo kauan.

Joka tapauksessa se viimeinen ja kirottu kysymys on, miksi Helmikuun vallankumous tapahtui, miksi hyvä tsaari (hän oli joka suhteessa loistava hallitsija!) syöstiin vallasta ja kenen toimesta?

Nykyään on ollut muodikasta viitata petollisiin liittolaisiin, eritoten Englantiin, jota Venäjän tunkeutuminen Turkin salmiin kauhistutti. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa vähintäänkin se, että myös väliaikainen hallitus tavoitteli samoja päämääriä.

Vallankumous on todella monessa suhteessa arvoituksellinen asia, kuten ne usein ovat muuallakin. Kirjoittajan tapa kyhätä tosiasiaväitteitä asioiden tilasta ja harjoittaa sen jälkeen suorasukaista todistelua hieman lakituvan tapaan, ei kuitenkaan vakuuta.

Ei historiassa riitä yleiskäsitteiden pohjalta tehty syllogismien rakentelu. Oleellista on kunkin asian painoarvon ymmärtäminen, asioiden suhteuttaminen.

Ei voida noin vain todistaa, ettei kansa pitänyt sotaa mielettömänä, vaikka yleensä ymmärsikin sen ”isänmaalliseksi”. Asian osoittaminen on hyvin vaikea tutkimusongelma, jonka kertakaikkista ratkaisua ei kannata odottaa henkeä pidätellen.

Joka tapauksessa kirjoittajan johtopäätös on huomionarvoinen: kansa petti valtion.

Tämän voisi kai olettaa olevan normaali asiain tila jokaisessa vallankumouksessa, mutta Venäjällä asiat ovat toisin. Kysymys oli nimittäin siitä, että Venäjän yhteiskunta oli sairastunut liberalismiin jo paljon ennen Nikolain aikaa. Tämä on siis Borisjukin kieltä.

Nyt, kun oli hylätty oma, venäläinen tie, nähtiin vain kaksi mahdollisuutta: liberalismi tai marxilaisuus, molemmat läntisiä ja siis vieraita ideologioita.

Tie oli avoin pettureille ja lurjuksille ja niitä hyödyntäville ulkomaisille tiedustelupalveluille. Kun kansa ei noussut puolustamaan omaa venäläistä, laillista valtaansa, se hylkäsi Nikolain mukana myös todellisen venäläisyyden. Uskon Venäjään korvasivat haaveilut länsimaisesta kehitystiestä.

Ei tietenkään ole vaikea havaita kirjan sanoman ajankohtaisuutta. Venäjän oma kehitystie on ainoa, joka sopii venäläisille ja sen tien keskeinen tukipylväs on valtio, gosudarstvennost -ei siis yhteiskunta, vaan juuri tuo mahtava valtio. Kirjoittaja käyttää sen synonyyminä joskus myös imperiumia.

Mutta tämänhän me olemme kuulleet jo Putiniltakin. Kirja on ilmestynyt slavofiilisen Vetše-kustantamon toimesta ja sen painos on vain seitsemän tuhatta, joten se ei vielä maailmoja mullista. Se on kuitenkin vain yksi niitä uusslavofiilisiä kirjoja, joita naapurissa ilmestyy tasaiseen tahtiin.

Mutta ilmestyy siellä muutakin. Itse ostin viikonvaihteessa Pietarista Borisjukin kirjan ohella pari muutakin, muun muassa Timothy Snyderin kirjan Tyranniasta, 20. vuosisadan 20 opetusta (О тирании. 20 уроков XX века. АСТ, Москва, 2018, 190 с.).

Kirja näyttää kantavan eniten huolta Trumpista, mutta kyllä siellä myös Putin saa osansa. Siinä keskitytään siihen, miten yhteiskunnan on kannettava huolta siitä, ettei valtio tunkeudu sinne, missä vapaan kansalaistoiminnan kuuluu vallita.

Borisjuk kantaa ilmeisesti huolta siitä, ettei kansa vain hylkäisi omaa valtiotaan. Snyder taas pelkää Leviathania, joka on tyrannian välttämätön ja keskeinen väline.

Timo Vihavainen ti 11.09. 22:05

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10. 22:34

Tiitisen satupuu?

ma 15.10. 23:23

Legioonien aika

la 13.10. 23:03

Naisten maailmanaika

pe 12.10. 20:46

Kuka kenet?

to 11.10. 22:57

Hurskaan miehen Siperia

ke 10.10. 23:08

Läylemmäksi lankeavi

ti 09.10. 22:17

Neron osa

ma 08.10. 23:49

Tieteen tanhuvilta

su 07.10. 09:43

Keskustajääkäri

la 06.10. 10:46

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40