Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 17.09.2018 23:21

Keskustelu syyrialaispakolaisten palauttamisesta voidaan aloittaa

Timo Soini asetti vuonna 2014 tavoitteekseen hillotolpan. Sen hän saikin vuoden 2015 vaaleissa, mutta jatko taitaa kulkea vähän erilaisten tolppien ja pylväiden parissa. Kiitos maan tunnetuimman populistin ahneuden ministeriauton takapenkkiin.

Syyria puolestaan saavutti oman virstanpylväänsä eilen. Siellä suurin osa maan kansasta pääsi nimittäin äänestämään vaaleissa ja sitä kautta tarjoamaan hillotolppia syyrialaisille poliitikoille.

Toki vaalit olivat hiukan vaihtoehdottomat, sillä ehdolla oli - ainakin asiasta kertoneen Helsingin Sanomien artikkelin mukaan - vain presidentti Al-Assadin kavereita ja tukijoita. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että maa on palaamassa takaisin rauhantilaan, josta länsimaiden tukema vallankaappausyritys sen suisti vuonna 2012.

Vaalit tulivat Syyriassa mahdollisiksi siksi, että maassa on käyty sarja verisiä taisteluita. Vielä on edessä kuitenkin yksi taistelu - josta saattaa tulla kaikkien syyrialaistaisteluiden äiti - Syyrian naapurimaan edesmennyttä diktaattoria mukaillakseni. 

Vastakkain ovat Venäjän tukema Syyrian armeija ja arviolta 70 000 islamistitaistelijaa, jotka on kerta toisensa jälkeen päästetty pakenemaan edellisistä taisteluista, mutta joilla ei enää ole paikkaa minne kadota. Ei ainkaan Syyrian alueella. Ongelma syntyy siitä, että jo etukäteen ratkaistulta vaikuttava taistelu tullaan käymään miljoonien siviilien keskellä.

Sota on kuitenkin julmaa, eikä verenvuodatukselle ole vaihtoehtoa, ellei sellaiseksi lasketa Syyrian jakamista Al-Assadin Syyriaan ja islamistien Idlib-valtioon. Kaikesta journalistien ja eurooppalaispoliitikkojen höpötyksestä huolimatta sellainen ei taitaisi ihan aikuisten oikeasti sopia kenellekään. Niinpä Al-Assad saa Venäjän tukemana möyhentää islamistien viimeisen tukikohdan maassaan - jos ja kun hän siihen pystyy. 

Idlibin taistelun jälkeen Syyria päässee lopulta rauhan tilaan, mikä lienee kaikille tavallisille syyrialaisille hillotolppien hillotolppa. Tosin kurdialue on edelleen Al-Assadin ulottumattomissa, mutta sen suhteen on syytä toivoa rauhanomaista ratkaisua.

Sellaiselle saattaa antaa pontta se, että kurdeja tukee ja heidän sotilaallista iskukykyään on vahvistanut Yhdysvallat ja mahdollisesti pienessä määrin myös Suomi. Näin ollen myös Al-Assadin liittolainen Venäjä saattaa taivutella maansa takaisin voittamassa olevaa Syyrian diktaattoria etsimään rauhanomaista ratkaisua kurdiongelmaansa, ellei hän itse sitä ymmärrä.

Suomen ja Euroopan kannalta tärkeintä tässä kaikessa on se, että Syyria pääsee palaamaan normaaliin rauhantilaan. Sen jälkeen sinne voidaan haluttaessa palauttaa myös Syyriasta tulleet turvapaikanhakijat samaan tapaan kuin Norja on tekemässä 1600 turvapaikan saaneelle somalille heidän lähtömaansa rauhoituttua (muuten asia, josta valtamediamme on vaiennut liikuttavan yksimielisesti ja näin alleviivannut punavihreää poliittista agendaansa).

Tätä varten on myös Suomessa käynnistettävä keskustelu tänne tulleiden pakolaisten turvapaikan tarpeesta silloin kun heidän kotimaansa on rauhoittunut. Eli turvallisista maista turvapaikan saaneiden palauttamisesta rakentamaan kotimaataan mukaan lukien kansalaisuuden peruuttaminen. Näin siitä huolimatta, että Suomi on jäänyt aika lailla syrjään syyrialaisten turvapaikanhakumatkoilta, eli ratkaisu koskisi vain pientä osaa maahamme otetuista pakolaisista.

Itse kannatan mallia, jossa pakolaisstatuksella maassamme olevat voivat halutessaan hakea työpaikan nojalla oleskeluluvalleen jatkoa Suomessa, mutta puhtaasti yhteiskunnan varoilla elävät palautettaisiin kotimaihinsa. Näin resurssimme voitaisiin siirtää niin haluttaessa enemmän apua tarvitseville. Toivottavasti kuitenkin jollain muulla tavalla kuin siirtämällä heidät kotimaistaan tänne kauas Suomeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hätäkokouksia
Varoitus!
Kaksi hyvää uutista - vai onko?

Professorin Ajatuksia ma 17.09. 23:21

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10. 22:33

Joukkoraiskaaja Yaqub Ahmedin "pelastajien" heräättämiä ajatuksia

ma 15.10. 23:22

Australian ilmastohistoria meni uusiksi

la 13.10. 23:02

Kysymys on suomalaisen demokratian uskottavuudesta

pe 12.10. 20:45

Lauttasaaren sillasta uusi askel kohti urbaania impiwaaraa

to 11.10. 22:56

Susikoe saa jatkoa

ke 10.10. 23:07

IPCC ja eduskuntavaalit 2019

ti 09.10. 22:16

Pari kommenttia Jussi Halla-ahon ilmasto-ohjelmaan

ma 08.10. 23:48

Matinkylästä Suomen autopyromaanien Mekka

su 07.10. 09:41

Anna-Liisa Kauhanen pelasi orwellilaisen stasikortin

la 06.10. 10:45

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40