Blogi: Timo Vihavainen, ma 24.09.2018 22:34

Venäläisen elämän ensyklopedia

Venäläisen elämän ensyklopedia

 

Vapaaherra N.E. Wrangelin muistelmia. Maaorjuudesta bolshevismiin. Osa I 1847-1895. Osa II 1895-1921. Porvoossa WSOY 1922. 391 ja 224 s.

 

Nikolai Jegorovitš Wrangelin muistelmat kuuluvat parhaisiin tuntemiini. Lapsuuden osalta ne eivät ehkä ihan nouse Kullervo Rainion mestarillisen kuvauksen tasolle eivätkä intiimiydessä mene lähellekään Mies Reenkolan aikaansaannoksia. Ei sinne päinkään, mutta ei tarvitsekaan.

Lahjakkaan ja yritteliään miehen kokemuksia myrskyisän muutoksen aikana nämä muistelmat kuvaavat joka tapauksessa yhtä lumoavasti kuin Anders Ramsayn Muistoja lapsen ja hopeahapsen kuvaavat toisen värikkään persoonan elämää ja kehitystä omassa ympäristössään. Aikakausikin on lähes sama.

Wrangel ei katsonut missään suhteessa kuuluvansa niin sanottuihin balttilaisiin paroneihin, joihin hänet usein sekoitettiin. Suku oli ruotsalaista, mutta venäläistynyttä. Kaikki olivat jo varhain omaksuneet ortodoksisen uskonnon ja Nikolain isoisä oli itse Hannibal, Pietarin murjaani. (Арап Петра Великого).

Kiinnostavaa kyllä, muistelijalla oli siis jopa afrikkalaisia sukujuuria, mikä tietysti oli hyvin poikkeuksellista. Samalla hän tietysti kuului myös Puškinin sukulaisiin. Hänen poikansa Pjotr kunnostautui valkoisella puolella Venäjän kansalaissodassa.

Wrangelin kehitys- ja työhistoria kertoo suuresta lahjakkuudesta mutta myös tietystä levottomuudesta, joka johti uralta uralle ja myös epäonnistumisia kertyi matkalla huomattava määrä. Siis hieman samaan tapaan kuin Ramsaylla.

Yhtä kaikki, suurella antaumuksella kirjoitetut sivut lukee herpaantumattomalla mielenkiinnolla ja kirjoittajan rehellisyyskin tuntuu epäilemättömältä, vaikka oma näkökulma toki syrjäyttää muut, jotka olisivat usein saattaneet olla objektiivisempia.

Wrangel ei kaihda välillä puuttumasta suuriinkaan kysymyksiin, kuten Venäjän erikoisuuksiin ja sen Eurooppa-suhteeseen. Myös sen hän tekee hyvin kiinnostavasti ja älykkäästi. Suotta ei tämä entinen bisnesmies, virkamies, sotilas, diplomaatti ja ties mikä ollut myös filosofian tohtori, joka nuoruudessaan opiskeli niin Genevessä kuin Berliinissä ja Göttingenissä.

Ehkä kaikkein valloittavinta ja vakuuttavinta on sentään pienten arkipäivän yksityiskohtien kuvaus. Ne ovat kuin poikkeuksellisia valokuvia menneisyyden arkipäivästä, jollaiseen kukaan ei aikoinaan tuhlannut filmiä, joka säästettiin juhlapotretteihin. Juuri siksi nuo vähäpätöisyydet ovat niin kiinnostavia.

Monet kohtaukset ovat hykerryttäviä. Kun Uncle Tom’s Cabin käännettiin venäjäksi, tuli siitä suuri myyntimenestys, jota luettiin huokaillen myös tilanherrojen perheissä ja päiviteltiin amerikkalaisten barbaarisuutta.

Kertoja kuvaa, miten lasten joukosta silloin huudettiin se ilmeinen totuus, että samanlaistahan tapahtui Venäjälläkin.

Aikuiset luulivat kuitenkin ymmärtävänsä, että Venäjällä oli kyse aivan eri asiasta, kuten tavallaan olikin. Mutta monessa oleellisessa asiassa maaorjuus oli kuin olikin verrattavissa Amerikan neekeriorjuuteen. Aikuiset eivät asiaa kyenneet näkemään ja niinpä lapsista tuli marttyyreitä totuuden tähden, kuten Venäjällä niin usein tapahtui…

Maaorjuuteen kuului vain harvoin ja poikkeuksellisesti niitä asioita, jotka myöhemmin nostettiin sitä symbolisoimaan, arvioi Wrangel. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että se oli järjestelmä, joka moraalisesti  turmeli kaikki osapuolet, niin herrat kuin heidän alaisensakin.

Myös Nikolai I:stä kirjoittaja antaa yhtä ankaran arvostelun kuin Herzen konsanaan, eikä se ole vähän.

Joka tapauksessa Wrangel sai jo lapsena tavata myös itsensä keisarin, joka uskollisena ajatustavalleen toivoi lapsen saavan usein selkäänsä. Se kun oli asia, johon tämä itsevaltias eniten uskoi ja johon hän kaikkialla panosti.

Tässä tapauksessa toive toteutui ja kun nuori Nikolai sitten vihdoin pääsi Sveitsiin opiskelemaan, avautui hänelle aivan uusi ja lumoava, vapaiden ihmisten maailma.

Mutta muuttui se Venäjäkin. Kun kirjoittaja palasi kotiseuduilleen, oli Nikolai kuollut ja Aleksanteri II:n uudistukset rupesivat herättämään maata ja kansaa letargisesta unesta. Syntyi paljon ilahduttavia ja hämmästyttäviä uusia ilmiöitä, joita ei pysähtyneellä ja aasialaisella Venäjällä olisi koskaan kuvitellut mahdollisiksi.

Mutta kokonaan ei Venäjä muuttunut. Kuten moni muukin arvioitsija, kirjoittaja nostaa yhdeksi Venäjän onnettomuuksien syyksi sen intelligentsijan, josta siinä maassa tuli jonkinlainen kolmannen säädyn korvike.

Mutta korvikkeet ja vastikkeet ovat kurjia tekeleitä aidon asian puuttuessa. Intelligentsijan itsekylläisyys, joka liittyi typeryyteen ja epäpätevyyteen nosti Venäjän päämääräksi käytännön työn ja kehityksen sijasta villejä haavekuvia, jotka saattoivat viedä vain turmioon.

 Tämä tarina on jo moneen kertaan kerrottu ja todennäköisesti myös kirjoittaja tunsi hyvin Vehi-ryhmän vuonna 1909 aloittaman perusteellisen intelligentsijan kritiikin. Pelkkä kritiikki ei kuitenkaan historiaa muuta, siihen olisi tarvittu merkittävää yhteiskunnallista voimaa edustava elementti ja sellainenhan Venäjältä puuttui.

Aleksanteri II:n kaudella alkoi joka tapauksessa todellinen Venäjän perestroika, joka synnytti myös ihmisryhmän, jota kirjoittaja nimittää uusiksi venäläisiksi. Nämä olivat Euroopan jäljittelijöitä, joita oli kahta lajia. Kyseessä oli sekä moitteettomia uuden omaksuneita liberaaleja että tuuliviirejä, jotka olivat pohjimmiltaan yhä saman, maaorjuuden aikaisen psykologian edustajia.

Kieltäytyen tunnustamasta kenenkään arvovaltaa he matelivat aatetoveriensa mielipiteitten edessä. He saarnasivat ajatusten ja sanan vapautta, mutta eivät suvainneet vastaansanomista, ja ken uskalsi olla toista mieltä, hänet leimattiin ”mustaksi” tai ”hölmöksi” ja hukutettiin haukkumatulvaan…

Tämän ilmiön toki tunnemmekin monista lähteistä ja monesta ympäristöstäkin. Analyysit Venäjän erikisluinteesta eivät ole tärkein syy lukea Wrangelin muistelmia, eivätkä myöskään ne monet muistelmat tunnetuista henkilöistä, joiden kanssa paroni aikanaan enemmän tai vähemmän seurusteli: Bakunin, Skobelev (kenraali, joka pelkäsi hiiriä…), Witte, Bobrikov…

Myös ne ovat hyvin kiinnostavia, mutta luultavasti muistelmien tärkeintä antia ovat, paitsi kuvaukset ihmissuhteista ja ajan muuttuvista tavoista, myös ne kohdat, joista aukeaa näkymiä ajan hallinto- ja liiketoimintakulttuuriin.

Kirjoittaja kokeili kykyjään sekä armeijan hankkijana että kullankaivuuyrityksessä ja monessa muussakin paikassa. Tavat, joilla asioita hoidettiin, saivat joskus mielikuvituksellisia muotoja.

Kruunun lypsäminen oli tietenkin normaali käytäntö, josta kertoo vaikkapa Juhani Ahon eräästä sukulaisestaan kirjoittama kirja Aatteiden mies ja moni muu ajan kuvaus. Mitä kaikkea myös alaiset saattoivat työnantajaa kiristääkseen keksiä, lienee sen sijaan vähemmän tunnettua.

Vallankumouksen jälkeen kirjoittaja päätyi aluksi Suomeen, jonka uutta venäläisvastaisuutta hän valittelee, mutta pitää väliaikaisena ilmiönä. Toki hän täällä tapasi myös sympaattisia ja auttavaisia ihmisiä.

Yksi näistä oli Toivo T. Kaila, tunnetun AKS:n perustajan, Elmo Kailan veli, joka tarjoutui kääntämään muistelmat suomeksi. Kailahan on myös suomentanut kiintoisan muistelmakirjan Meriupseerista työmieheksi, joka muuten ilmestyi sodan aikana.

Mielestäni oli onnenpotku, että paroni Wrangelin musitelmat, tämä helmi muistelmakirjojen joukossa ilmestyi jo varhain suomeksi. Muilla kielillä julkaistuja laitoksia en olekaan huomannut olevan olemassa, venäläistä lukuun ottamatta. Aihetta kyllä olisi.

Valitettavasti vanhoilla kirjoilla on taipumus hävitä lukevan yleisön näköpiiristä. Tästä kirjasta kannattaisi sen vuoksi ehdottomasti ottaa uusintapainos. Ymmärrän, ettei sellainen olisi ollut mahdollista muutama vuosikymmen sitten, mutta nythän ei mikään estä sitä tekemästä. Myös poika-Wrangelin alun perin vuonna 1930 suomeksi ilmestynyt muistelmakirja -joka on aika lailla kuivempi- julkaistiin uutena laitoksena vuonna 1989.

 Toimeksi siis vain!

Timo Vihavainen ma 24.09. 22:34

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10. 22:34

Tiitisen satupuu?

ma 15.10. 23:23

Legioonien aika

la 13.10. 23:03

Naisten maailmanaika

pe 12.10. 20:46

Kuka kenet?

to 11.10. 22:57

Hurskaan miehen Siperia

ke 10.10. 23:08

Läylemmäksi lankeavi

ti 09.10. 22:17

Neron osa

ma 08.10. 23:49

Tieteen tanhuvilta

su 07.10. 09:43

Keskustajääkäri

la 06.10. 10:46

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40