Blogi: Reijo Tossavainen, ke 26.09.2018 09:41

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

Vihreiden edellinen pj. Ville Niinistö oivalsi nykyajan infosodan tärkeimmän tehokeinon. Se on toisto, toisto ja toisto ja asian tiivistäminen pariin virkkeeseen. Siis enintään 30 sekuntiin. Eli se mitä mahtuu television uutispätkään tai lehtijutun otsikkoon/ingressiin.

Vihreät olivat hallituksessa leikkaamassa koulutuksesta. Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja puolue nosti kytkintä ja lähti oppositioon räksyttämään. Jos toimittaja kysyi mistä asiasta tahansa, niin Niinistö vastasi että “koulutuksesta ei saa leikata”. Vihreille myönteiset agendajournalistit kuuliaisesti toistivat vihreää propagandaa.

Syntyi mielikuva koulutusystävällisestä puolueesta. Vihreitä ei enää koettu puolueeksi, joka on yhden asian liike. Puolueen näkyvimmät poliittiset hahmot ja imago olivat puhtoiset. Kannatus nousi kohisten.

Sitten alkoi tapahtua kauheita, koska Touko Aallolta puuttuu ymmärrys ja kyky hallita mediajulkisuutta. Huolella rakennettu mielikuva puolueesta alkoi nopeasti rapautua. Kupla puhkesi. Gallupeissa monet vihreille kallellaan olevat siirtyivät katsomon puolelle.

Samaan aikaan kokoomuksen johdossa ymmärrettiin, että tulevien vaalien lopputuloksen ratkaisee ns. suvaitsevaisto. Siis se iso porukka, joka ei ole sitoutunut mihinkään puolueeseen ja jonka äänestyspäätöksiin voidaan vaikuttaa mielikuvapolitiikalla.

Siltä saralta on viime päiviltä pari hyvin selkeää tapausta. Soini-jupakan yhteydessä junailtiin taitavasti julkisuuteen kokoomuslaisten naisten feministiset näkemykset. Ja aivan äskettäin on kohistu Suomalaisen Klubin jäsenyydestä. Ministeri Kai Mykkänen jo erosi, ja mediassa siitä on myönteisiä otsikoita ja juttuja. Petteri Orpo aikoo tehdä saman tempun, ja siitä uutisoidaan jo etukäteen.

Vihreiden vt. puheenjohtaja Maria Ohisalo on vaalikonevastausten perusteella jopa enemmän vasemmalla kuin Li Andersson. Näin ollen vihreät leimautuu yhä enemmän vasemmalle, joten sekin tuo kokoomukselle lisää “järkivihreitä” kannattajia.

Kaiken lopputulemana on mahdollista, jopa todennäköistä, että seuraavan pääministerin nimi on Petteri Orpo. Myös demarit avittavat päämäärään pääsemisessä, sillä demarijohtoisen ay-liikkeen vihakampanjat eivät tuo lisää äänestäjiä.

Politiikka on likaista peliä, joka perustuu mielikuvien rakenteluun.

……….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ke 26.09. 09:41

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10. 13:17

Älkää valitko Stubbia EU:n johtoon. Jäljet pelottavat!

ti 02.10. 23:41

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09. 09:41

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09. 11:36

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09. 08:15

Nurkkaan ahdistettuina agendamediat valehtelevat

ti 04.09. 22:45

Suomalaisista elintarvikkeista "reilun kaupan tuotteita"

pe 31.08. 07:57

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40