Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 17.03.2017 08:51

Työmarkkinakiistelijöiden pitäisi korvata sivullisille aiheuttamansa vahingot

Ilmailualan unioni (IAU) ja sen neuvottelukumppani (Palta) ovat päättäneet kiusata suomalaista matkailuelinkeinoa oikein tosissaan. Tänään kiusanteko kohdistuu 6500 matkustajaan.

Kyseessä on IAU:n ja työnantajien välinen kiista alan työehdoista. Tai oikeastaan siitä, mikä ammattiliitto saa tehdä sopimuksen työnantajan kanssa.

Kuvaan kuuluu suuri tilanteeseen syyttömien, mutta siitä kärsivien ihmisten joukko. Siihen nähden on käsittämätöntä, että IAU hylkäsi suoralta kädeltä valtakunnansovittelijan kompromissiehdotuksen. Liitolla on siis kovat piipussa taistelussaan oman reviirinsä ja toimihenkilöidensä työpaikkojen puolesta, eivätkä siihen vaikuta sivullisten syyttömien kärsimykset.
 

* * *


Ilmailuala kaikkinensa näyttäisi olevan varsin lakkoherkkä (esimerkki ja toinen). Suomessa äärimmilleen viedyt Finnairin työntekijöiden lakkoaseen avulla (esimerkki ja toinen) saavuttamat edut olivat kaataa koko sinivalkoisen lentoyhtiön joitain vuosia sitten.

Vasta talouden realiteetit saivat työntekijät suostumaan työehtojensa kohtuullistamiseen. Tämä koski niin lentäjiä kuin matkustajahenkilökuntaakin. Samalla yhtiön palvelutaso laskettiin halpalentoyhtiöiden tasolle.

IAU:n tapauksessa puhutaan lentokenttien teknisestä väestä. He tietävät olevansa välttämättömiä lentoliikenteen toiminnalle ja käyttävät nyt häikäilemättömästi tätä asemaansa neuvotellessaan työnantajansa Airpron kanssa. 

Toisaalta on vaikea ymmärtää myöskään Airprota, joka tahtoo vaihtaa neuvottelukumppaninsa vaikka väkisin. Tosin yritys ja Palta sentään hyväksyivät IAU:n hylkäämän valtakunnansovittelijan kompromissiehdotuksen, mikä olisi IAU:n niin tahtoessa ratkaissut tilanteen.
 

* * *


En tässä kirjoituksessa halua ottaa kantaa siihen, kumpi on kiistassa oikeassa. Sen sijaan ehdotan hallitukselle ja eduskunnalle, että he säätäisivät työmarkkinaosapuolille velvoitteen korvata työtaistelutoimien seurauksena kärsimään joutuville kolmansille osapuolille aiheuttamansa taloudelliset vahingot.

Mikäli lainsäätäjä säätäisi tällaisen korvausvelvollisuuden, muuttuisi avainalojen lakkoaseen käyttö aivan oleellisesti. Ja asettaisi heidät edes osittain samaan asemaan kuin muiden alojen toimijat.

Tämän päivän tapauksessa IAU ja Palta voitaisiin velvoittaa maksamaan 6500 henkilölle heidän kärsimänsä suorat vahingot. Esimerkiksi seitsemän päivän lomamatkalaisella, joka menettäisi yhden päivän lomastaan, olisi oikeutettu saamaan korvausta yhden hotelliyön ja päivälle ostamiensa palvelujen hinnasta seitsemäsosan.

Eli vaikkapa 700 euroa lomamatkastaan maksanut olisi oikeutettu saamaan 100 euron korvauksen mikäli lomasta jää pitämättä yksi päivä. Jos tämä olisi keskimääräinen korvaus, tulisi IAU:n ja Paltan maksaa tältä päivältä yhteisvastuullisesti 650 000 euroa heidän kiistastaan kärsineille.

On huomattava, ettei ehdotukseni todellisuudessa kata läheskään kaikkia syyttömästi kärsimään joutuneiden menetyksiä, kuten mielipahaa tai stressiä. Siitä huolimatta periaate saattaisi hyvinkin tehostaa neuvotteluosapuolien halukkuutta löytää ratkaisuja ongelmiinsa.

Sama lainsäädäntö toimisi myös vaikkapa Suomen vientialojen kannalta äärimmäisen vahingollisissa satamatyöläisten ja heidän työnantajiensa kiistoissa. Jos vaikkapa paperinvienti viivästyisi, voisi metsäjätti vaatia satamien pysähtymisestä aiheutuvat menetykset kiistan osapuolilta. Tai mikäli JOT-periaatteella toimivan yrityksen alihankintaketju keskeytyisi, voisi se vaatia kiisteleviltä osapuolilta kompensaation menetyksistään.

Tekemäni esitys olisi edullinen lähes kaikille suomalaisille. Suomen talous voittaisi työkiistoihin kuluvan ajan vähenemisenä. Sivullisten kärsimykset vähenisivät. Ja ehkäpä myös nyt käsillä olevan järjettömän kiistan kaltaiset työtaistelut jäisivät kokonaan syntymättä.

Tarjoan ideani vapaasti Sipilän hallituksen käyttöön.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Konduktöörit paljastavat vatuloinnin ja otvailun poliittisessa päätöksentekojärjestelmässämme
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Lakkoilemallako Suomi saadaan kuntoon?

Professorin Ajatuksia pe 17.03. 08:51

Kommentit: 1

Antero pe 17.03.2017 17:00 1

Muistan jäänmurtaja-lakot kun niille olisi vihdoinkin tullut työtä talven tultua; - radistit lakkoon ja sen jälkeen - konemiehet lakkoon ja sen jälkeen - vasemman laidan miehet lakkoon ja sen jälkeen - oikean laidan miehet lakkoon Kevät olikin sitten lähellä.

Voimalaitosten "napinpainajat" olivat myös opportunisteja lakkouhkauksillaan silloin kun energiantarve oli suurimmillaan.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Kertovatko liivijengin tuomiot siitä, ettei enää ole aikaa

su 19.11. 08:17

Terroristi kuin terroristi

la 18.11. 07:34

Afrikkalaisen rasistin valta kaatui

to 16.11. 16:23

Pyrkikö HS lyömään uutta kiilaa PS:n kannattajakuntaan?

ke 15.11. 10:48

Kuinka maapallo pelastuu?

ti 14.11. 09:17

Kehitysmaasta tulleen lapsen etu

ma 13.11. 08:58

Kuinka ilmastonmuutos näkyy arktisessa jääpeitteessä?

la 11.11. 08:34

Entä jos koko vasemmisto yhtyisi?

pe 10.11. 10:10

Seksuaalirikosten yllättäviä käänteitä

to 09.11. 08:53

Poikkeuksellinen ylivoima ei synny ilman poikkeuksellisia keinoja

ke 08.11. 12:09

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Kertovatko liivijengin tuomiot siitä, ettei enää ole aikaa

su 19.11.2017 08:17

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kiova kasvaa

su 19.11.2017 12:38

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21